Tag "tiedotteet"
Back to homepageKaurialan yläkoulun tulipalo selviämässä
NordenBladet — Hämeenlinnassa syttyi vuoden 2019 viimeisenä iltana noin kello 21.20 palamaan roskakatos Rinnetiellä sijaitsevan koulun alueella. Muutaman alle 15-vuotiaan nuoren epäillään yksissä tuumin käsitelleen ilotulitteita siten, että koulurakennuksessa kiinni ollut roskakatos on syttynyt tuleen. Roskakatoksesta palo levisi rakennukseen aiheuttaen
Read MoreHuumeita ja huumekuskeja Hämeessä
NordenBladet — Riihimäki. Partio tapasi 37-vuotiaan miehen kuljettamassa henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena tiistai-iltana Sakonkadulla. Mies puhalsi seulonta-alkometriin alle rattijuopumuksen jääneen tuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Hänet käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Henkilöauton kyydissä oli
Read MoreRattijuopumus Kontiolahdella
NordenBladet — Poliisipartio pysäytti 12.02.2020 klo 02.45 aikaan Kontiolahdella Lehmossa henkilöautoilijan, jolle tehty huumausainepikatesti osoitti positiivista amfetamiinille. Joensuulaista, tapahtuma-aikaan sekavanoloista nuorta naista, epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Hänellä ei ollut ajo-oikeutta auton kuljettamiseen . 12.02.2020 klo 01.49
Read MoreLänsi-Uudenmaan poliisilaitoksen toiminnallinen harjoitus Vihdin Moksissa 12.2.2020
NordenBladet — 12.02.2020 klo 07.30Länsi-Uusimaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos harjoittelee Moksin alueella 12.2.2020 klo 08.30-17.00 välisenä aikana. Harjoitusalueella liikkuu poliisin tunnuksellisia autoja ja siviiliautoja. Lisäksi harjoituksessa käytetään poliisin RPAS-kalustoa (drone). Harjoituksesta voi aiheutua hetkellistä meluhaittaa. Lähde: Poliisi.fi
Read MoreRattijuoppoja Oulussa ja Iissä
NordenBladet — Haukiputaalla poliisi pysäytti tiistaina 11.02.2020 klo 19.00 taajamavalvonnassa henkilöauton, kuljettajana toimineelle miehelle suoritetussa puhalluskokeessa tulos oli 0,0 promillia mutta hänen olemuksensa antoi perusteita epäillä huumausaineden käyttöä. Suoritetussa testissä tulos antoi positiivisen tuloksen ja hänet toimitettiin verikokeeseen, lisäksi ajoneuvosta
Read MorePyhätunturilla kuolemaan johtanut lasketteluonnettomuus
NordenBladet — 11.02.2020 klo 16.25Lappi Pelkosenniemen Pyhätunturilla tapahtui noin kello 13 aikoihin kuolemaan johtanut lasketteluonnettomuus. Iäkäs mies oli kaatunut rajusti rinnealueella. Paikalle hälytetystä avusta huolimatta, mies oli menehtynyt kaatusmispaikalle. Poliisi tutkii asiaa mm. kuolemansyyn selvittämisenä eikä tiedota tässä vaiheessa asiassa
Read MoreKortiton kuljettaja Kuopiossa
NordenBladet — Poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Vuorikadulla Kuopiossa maanantaina 10.2 klo 15:40. Henkilöautoa ajoi kuopiolainen n. 30 -vuotias mies, jolla ei ole ajo-oikeutta. Kyseisellä miehellä on vuoden sisällä 15 aiempaa kulkuneuvon kuljettamisia oikeudetta ennen tätä tapausta. Puhalluskoe oli nolla.
Read MoreKoulutaksi ajoi ojaan ja törmäsi ojaan jo aiemmin ajaneeseen henkilöautoon Juuassa
NordenBladet — 11.02.2020 klo 16.09Itä-Suomi Tiistaina noin klo 8.00 Kuhnustantiellä Juuassa oli koulutaksi lähtenyt liukkaalla tienpinnalla luisumaan ja luisunut aiemmin ojaan luisuneen henkilöauton ulosajouria pitkin samaan ojaan ja törmännyt siellä olleeseen henkilöautoon. Koulutaksin kuljettaja ja kyydissä olleet kuusi koululaista tarkastettiin
Read MoreLisätietoa Pohjan keskustan maanantain 10.2. tapahtumista
NordenBladet — 11.02.2020 klo 12.56Länsi-Uusimaa Tapahtumien kulku on tarkentunut esitutkinnan edetessä. Metalliesineellä pahoinpidelty mies on ollut Pohjan apteekin edustalla, kun häneltä on tultu kysymään savukkeita. Mies on vastannut kieltävästi, koska hänellä ei savukkeita ollut. Tämän jälkeen rikoksesta epäilty on raivostunut
Read MoreUlosajo mustiontiellä Lohjalla vaati kuolonuhrin
NordenBladet — 11.02.2020 klo 11.49Länsi-Uusimaa Lohjan Karjalohjalla Mustiontiellä 11.2.2020 aamulla klo 05.35 aikaan salolainen mieshenkilö kuljetti pakettiautoa Salon suunnasta Mustiota kohti. Alamäessä tien kaartuessa vasempaan hän oli ajautunut ensin vastaan tulevan liikenteen kaistalle, josta edelleen vasemmalle pientareelle ja siitä ulos
Read More