Pohjoismaiden ministerit ja virkamiehet tekevät tiivistä yhteiskunnan siviilivalmiutta ja varautumista koskevaa yhteistyötä
NordenBladet — Yhteiskunnan siviilivalmius- ja varautumisasioista vastaavat ministerit tai heidän sijaisensa Tanskasta, Ruotsista, Norjasta, Islannista ja Suomesta tapasivat tänään etänä niin kutsutun Haga-yhteistyön merkeissä. Suomen sisäministeri Krista Mikkonen johti videokokousta, joka päätti Suomen vuoden 2021 Haga-puheenjohtajuuskauden.– Viime vuodet ovat osoittaneet, että Pohjoismaiden kykyä ehkäistä, hoitaa ja seurata erilaisia vakavia kriisejä ja onnettomuuksia on vahvistettava edelleen. Voimme oppia toisiltamme, sillä maillamme on pitkälti samanlaisia kokemuksia uhkista, riskeistä ja haavoittuvuuksista. Tehokas valmius rakennetaan näiden kokemusten pohjalta. Esimerkiksi ilmastonmuutos voi tulevina vuosina johtaa yhä äärimmäisempiin ja ennakoimattomiin tapahtumiin, Mikkonen sanoo.Haga-yhteistyö on Tanskan, Islannin, Norjan, Ruotsin ja Suomen välistä poliittista yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää yhteiskunnan siviilivalmiutta ja varautumista koskevaa pohjoismaista yhteistyötä. Yhteistyö sai alkunsa vuonna 2009 Ruotsissa sijaitsevassa Haga slott -nimisessä kartanossa, jonka mukaan se on nimetty. Covid-19-pandemian hoidosta opitun hyödyntämistä käsitellään tulevina vuosinaSuomen puheenjohtajuuskaudella pohjoismaat ovat jatkaneet metsä- ja maastopaloja, CBRNE-uhkia ja hätäverkkoja koskevaa yhteistyötään. CBRNE-uhilla tarkoitetaan kemiallisia, biologisia, säteily- ja ydinuhkia sekä räjähteitä. Lisäksi on tehty tiiviimpää yhteistyötä operatiivisen tason toimijoiden kanssa ja valmisteltu heidän kanssaan Haga-yhteistyön tulevia painopisteitä vuosille 2022–2024. Tulevina vuosina on tarkoitus käsitellä covid-19-pandemian hoidosta opitun hyödyntämistä yhteiskunnan siviilivalmiudessa ja varautumisessa sekä ilmastonmuutokseen ja isäntämaatukeen liittyvissä kysymyksissä. Pohjoismainen siviili-sotilaallinen yhteistyö on vahvistunut kuluneen vuoden aikana, ja lokakuussa järjestettiin yhteinen Haga-Nordefco -kokous (Nordic Defence Co-operation) Helsingissä.
Yhteiskunnan siviilivalmiuteen ja varautumiseen liittyviä kysymyksiä on käsitelty kuluneen vuoden aikana useilla pohjoismaisilla foorumeilla, erityisesti Pohjoismaiden ministerineuvostossa ja Pohjoismaiden neuvostossa. On tärkeää tehdä tarvittaessa yhteistyötä ja koordinoida näitä asioita päällekkäisen työn välttämiseksi. Kokouksen osanottajat sopivat jatkavansa yhteiskunnan siviilivalmiuteen ja varautumiseen liittyvän pohjoismaisen yhteistyön vahvistamista ja kehittämistä Islannin puheenjohtajuuskaudella vuonna 2022.
Lähde: Valtioneuvosto.fi