Väestönlaskenta: Viidenneksellä Viron asukkaista on maisterin tutkinto

Väestönlaskenta: Viidenneksellä Viron asukkaista on maisterin tutkinto

NordenBladet – Vuoden 2021 väestönlaskennan tiedot osoittavat, että korkeakoulutettujen henkilöiden osuus Virossa kasvaa ja peruskoulutettujen ihmisten osuus vähenee. Maisterin tutkinto on viidenneksellä Viron asukkaista ja poikkeuksellisen suurina korkeakoulutettujen henkilöiden keskittyminä nousevat esiin Tarton kaupunki ja Viimsin kunta.

Viron tilastoviraston johtava analyytikko Triinu Aug totesi, että verrattuna edelliseen väestönlaskentaan korkeakoulutettujen henkilöiden osuus on kasvanut ja peruskoulutettujen laskenut. Keskitason koulutuksen saaneiden ihmisten osuus on pysynyt samalla tasolla. ”43 prosentilla yli 15-vuotiaista Viron asukkaista korkeimpana koulutustasona on keskiasteen koulutus ja 37 prosentilla korkeakoulutus. Perus- tai matala koulutus on 20 % Viron asukkaista” Aug sanoi.

Iän mukaan tarkkailtuna korkeakoulutus on hankittu yleensä noin 25. ikävuoteen mennessä. Siitä alkaen korkeakoulutettujen ihmisten osuus väestöstä pysyy 40 prosentin paikkeilla 70-vuotiaiden ikäryhmään asti, josta korkeakoulutettujen ihmisten osuus alkaa laskea.

Väestön- ja asuintilalaskennan tiedoista ilmenee sekin, että 21,4 prosentilla Viron 25-65-vuotiaasta väestöstä on maisterin tutkinto. 17,4 prosentilla on keskiasteen ammattikoulutus ja suunnilleen yhtä suurella osuudella (17,2 %) yleinen keskiasteen koulutus.

Alempi korkeakoulututkinto on 13 prosentilla väestöstä ja ammattikoulutus keskiasteen koulutuksen pohjalta 10 prosentilla. Ikäryhmässä 25–64 vuotta noin suunnilleen yhtä paljon ihmisiä, joiden koulutus on rajoittunut alkeiskoulutukseen (1,1 %, 7.752 henkilöä) kuin niitä, joilla on tohtorin tutkinto (1 %, 6.805 henkilöä).

Eniten korkeakoulutettuja ihmisiä on kaupunkimaisilla alueilla, joilla 49 % ikäryhmästä 25–64 vuotta on korkeakoulutettuja. Pikkukaupungeissa korkeakoulutus on 47 % ja maaseutualueilla 30 % väestöstä.

Maakuntien vertailussa suurin korkeakoulutettujen 25-64-vuotiaiden keskittymä on odotusten mukaisesti Harjumaalla (jonka keskus on Tallinna) ja Tartonmaalla, 52,6 ja 46,1 prosenttia. Suhteellisesti vähiten korkeakoulutettuja on Järvamaalla (25,5 %) ja Jõgevamaalla (27 %).

Kuva: Pexels
Lähde: NordenBladet.ee


Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory