Mainos:



Viro: Hallitus muutti julkisten tilaisuuksien yleisömäärärajoitusta ja tehosterokotteen lupia

Viro: Hallitus muutti julkisten tilaisuuksien yleisömäärärajoitusta ja tehosterokotteen lupia

NordenBladet – Hallitus päätti muuttaa julkisten tilaisuuksien yleisömäärärajoitusta. Maanantaista alkaen on sisätiloissa sallittu järjestää tilaisuuksia, joissa on tuhat osallistujaa ja ulkona kahdentuhannen henkilön tilaisuuksia.

”Sinällään niin isoja tilaisuuksia nyt ei erityisemmin kulttuuriministeriön tietojen mukaan ole tapahtumassa. Tämän rajoituksen ajatus on siinä, että oikeastaan isoja tilaisuuksia ei ole tällä hetkellä järkevää järjestää. Vaikka tartunnoissa onkin laskusuuntaus, olemme hyvin lähellä rajaa”, sanoi pääministeri Kaja Kallas (reformipuolue) hallituksen lehdistötilaisuudessa.

Hallitus päätti myös sallia AstraZenecan ja Janssenin rokotteet saaneiden rokottautua tehostusrokotteilla jo viiden kuukauden kuluttua, sillä näiden rokotteiden suoja laskee nopeammin.

“”Viron tietojen perusteella AstraZeneca-rokotteen ensimmäisen rokotekuurin saaneilla henkilöillä rokotteen teho tartuntaa vastaan laskee merkittävästi ennen kuudetta kuukautta, samalla kun sairaalaan joutumiselta molemmat rokotteet suojaavat edelleen hyvin. Janssenin rokotteella alettiin Virossa rokottaa huhtikuusta alkaen ja tehon laskutrendi on samanlainen kuin AstraZenecan rokotteella”, sanoi hallituksen COVID-19 -tiedeneuvoston jäsen Irja Lutsar.

Tehostusannos annetaan Virossa kaikille yli 18-vuotiaille. Tehostusannoksena käytetään Pfizer/BioNTechin rokotetta Comirnaty ja Modernan rokotetta Spikevax, riippumatta siitä, millaisella rokotteella ensimmäinen rokotekuuri on tehty. Spikevax-rokotteen tehosteannos on puolet ensimmäiseen rokottamiseen käytetystä annoksesta ja Comirnatyn osalta käytetään samanlaisia annoksia kuin ensimmäisessä rokotuksessa.

Kuva: Erik Peinar
Lähde: NordenBladet.ee


Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2021 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory