EHDOTA Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 ympäristöpalkinnon saajaa

NordenBladet – Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 ympäristöpalkinnon teemana ovat kestävää kulutusta ja tuotantoa edistävät aloitteet, joissa tehdään vähemmällä enemmän ja paremmin. Ehdokasasetteluun voi osallistua kuka tahansa. Palkinnonsaaja julkistetaan Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä Tukholmassa 29. lokakuuta 2019.

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 ympäristöpalkinto kohdistaa valokeilan pohjoismaisiin aloitteisiin, joissa tehdään vähemmällä enemmän ja paremmin eli pienennetään materiaalijalanjälkeä sosiaalisten, teknisten tai muiden innovaatioiden avulla.

Suurkuluttajia
Teema heijastelee ja tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitetta numero 12: ”Varmistetaan kulutus- ja tuotantotapojen kestävyys.”

– Pohjoismaat ovat kansainvälisesti tavaroiden ja palveluiden suurkuluttajia ja hyvin materiaali-intensiivisiä maita. Tällainen läpivirtaustalous on sekä haaskaava että lyhytnäköinen. Nyt etsimmekin kaikkein älykkäimpiä ja tehokkaimpia pohjoismaisia aloitteita, jotka viitoittavat tietä kohti kestävää tulevaisuutta, toteaa ympäristöpalkinnon palkintolautakunnan puheenjohtaja Ethel Forsberg.

Määräaika 15. toukokuuta
Palkinnonsaajaa voi ehdottaa kuka tahansa. Ehdokasasettelu päättyy keskiviikkona 15. toukokuuta 2019.

Ehdokas voi olla pohjoismainen yritys, organisaatio tai henkilö, joka toimii Pohjoismaissa ja/tai suhteessa Pohjoismaiden ulkopuolisiin osapuoliin. Ehdokkaan kehittämässä aloitteessa tulee lisäksi olla pohjoismainen näkökulma.

–> Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2019 ympäristöpalkinnon ehdotuslomake

Tietoa palkinnosta ja palkintojenjakotilaisuudesta
Jo 25. kerran myönnettävän ympäristöpalkinnon ehdokkaat julkistetaan syyskuussa, ja palkinto luovutetaan Tukholmassa järjestettävässä palkintojenjakotilaisuudessa 29. lokakuuta 2019.

Voittaja saa 350 000 Tanskan kruunua (noin 47 000 euroa).

Aikaisemmat palkinnonsaajat

2018 Attun luonnonvaraneuvosto (Grönlanti) – paikallisten kalastajien työ, jossa seurataan meriympäristöä ja ehdotetaan parannuksia hoitotoimenpiteisiin
2017 RePack (Suomi) – verkkokaupan kierrätettävä kuljetuspakkaus
2016 Too Good To Go (Tanska) – kestävää elämäntapaa tukeva digitaalinen innovointi
2015 Energiayhtiö SEV (Färsaaret) – vihreään sähköön siirtyminen
2014 Reykjavikin kunta (Islanti) – laaja-alainen ja määrätietoinen ympäristöpanostus
2013 Selina Juul (Tanska) – ruokahävikin vastustamine

Lähde: Norden.org


Tags assigned to this article:
Pohjoismaiden neuvosto

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory