Posts From Helena-Reet Ennet
Back to homepage1 VAATEKAPPALE, JOTA EI SAA koskaan käyttää kahta päivää peräkkäin
OHMYGOSSIP – Juuri pyykistä tulleet vaatteet antavat miellyttävän olon ja parasta on luonnollisesti raikastava tunne, joka liittyy siihen, kun puet kaupasta ostetun vaatteen ensimmäisen kerran yllesi. On kuitenkin olemassa vaatteita, joita ei saisi koskaan käyttää kahta päivää peräkkäin, ja tässä
Read MoreKAUHEA VIRHE, JONKA monet äidit vauvaansa nukuttaessaan tekevät!
OHMYGOSSIP – Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että erittäin monet nuoret äidit tekevät esikoisensa nukkumaan asettamisessa yhden varsin vaarallisen virheen, jonka seurauksena vauvan henki saattaa vaarantua. Paljot lapsenvanhemmat eivät nimittäin tiedä, että vatsallaan nukkuminen saattaa osoittautua vauvalle kohtalokkaaksi ja että vauvan
Read MoreKATSAUS kuuluisan bulgarialaisen selvännäkijä Vangan ennustuksista. Osuvatko kaikki todellakin kohdalleen?
OHMYGOSSIP – Eurooppa jää autioksi: Selvännäkijän mukaan Eurooppa jää vuonna 2016 autioksi, kylmäksi ja lähes elottomaksi. Tämän aiheuttajana Vanga pitää kemiallisten aseiden käyttöä äärimmäisyysaineksia vastaan. Pariisi ja Brysselin terrori-iskujen jälkeen Euroopan parlamentti julkisti raportin, jossa tuodaan selvästi esiin vaara, että
Read MoreDonald Trumpin voiton ennustanut velho Horacio Villegasin näky: Ydinsota alkaa jo tänä vuonna – 13. toukokuuta!
OHMYGOSSIP – Velho Horacio Villegas näki Donald Trumpin voiton USA:n presidentinvaaleissa jo vuonna 2015. Nyt sanansaattaja on vakuuttunut, että ydinsota alkaa vain muutaman viikon päästä, kertoo Daily Star. Tänä vuonna 13. toukokuuta tulee kuluneeksi 100 vuotta neitsyt Marian ilmestymisestä Fátimassa
Read MoreViron ensimmäinen matkavalokuvakonferenssi kokoaa kokeneita matkailijoita ja valokuvaajia
OHMYGOSSIP – Toukokuussa Tallinnassa järjestetään matkakuvaamiselle omistettu konferenssi, jonka esiintyjien joukosta löytää kokeneita matkailijoita ja valokuvaajia, esimerkiksi luontomies Henrik Relven, yksinpurjehtija Uku Randman ja valokuvaaja Aivar Pihelgasin. Pihelgas on itse myös konferenssin järjestäjä, jonka mukaan hankkeen ajatus on yhdistää samaa
Read MoreSAA PALKKAA siitä, että vain muutat yhteen näistä mahtavista paikoista!
OHMYGOSSIP – Oletko jo pitkään tuntenut, että haluaisit muuttaa jonnekin muualle? Mikset sitten valitsisi paikkaa, jossa saa palkkaa pelkästä asumisesta? 1. Utrecht, Hollanti Utrechtissa on sosiaalisena kokeiluna käynnissä projekti, jossa jokaiselle kaupungin asukkaalle maksetaan noin vain 1.000 euroa. Mitään ei
Read MoreHelena-Reet: Seuraavan viiden vuoden perspektiivissä haluan kasvattaa OHMYGOSSIP-sivustojen liikevaihdon 5-10 miljoonaan euroon
OHMYGOSSIP – OHMYGOSSIP on jo mahtava brändi ja yritys, joka tunnetaan Viron lisäksi hyvin myös Suomessa, Amerikassa ja Brasiliassa. Olen oikeastaan aika ylpeä siitä, että olen pystynyt rakentamaan sellaisen hankkeen lastenhoidon ohella. Minut on useita kertoja valittu Skandinavian sosiaalisen median
Read MoreViron tasavalta 100 -juhlakausi alkoi suurella vaelluspäivällä
OHMYGOSSIP – EV100 eli Viron tasavalta 100 vuotta -juhlakausi alkoi sunnuntaina (16. huhtikuuta) suurella vaelluspäivällä entisellä Viron ja Liivinmaan kuvernementtien rajalla, jossa vaelluksella muisteltiin vuosisadan kulumista virolaisten asuinalueiden yhdistämisestä ja Viron alueen ääriviivojen hahmottumisesta. ”Sata vuotta sitten Pohjois- ja Etelä-Viroa
Read MoreVäestörekisteristä urkitaan laittomasti ihmisten tietoja
OHMYGOSSIP – Maaliskuusta alkaen alkoi eesti.ee –järjestelmässä toimia tietojenseurantapalvelu, jonka kautta käyttäjät voivat katsoa, millaiset virastot ovat tehneet heistä kyselyitä väestörekisteristä. Eesti Päevaleht kirjoittaa, että työttömyyskassa, e-terveysjärjestelmä, notaarit ja paljot muut rikkovat lakia kysymällä väestörekisteristä ihmisistä tietoja ilman laillista perustetta. Nimittäin
Read MoreVarusmiespalveluun liian heikkokuntoisia uhkaa 12-14 kuukauden pituinen siviilipalvelu
OHMYGOSSIP – Viron sisäministeriössä kaksi vuotta kypsyneen suunnitelman mukaan alkaisivat ne nuorukaiset, joita ei terveydellisistä syistä oteta varusmiespalveluun, palvella 12-14 kuukautta kestävässä siviilipalvelussa. Sveitsin, Norjan ja Israelin mallin mukaisesti tavoitteena on luoda Virolle kriisiä varten riittävän suuri reservi asiantuntijoita muillekin
Read More