Posts From Helena-Reet Ennet
Back to homepageHenkilöauto ja traktori kolaroivat Kuopiossa VT 9:llä
NordenBladet — 29.10.2019 klo 09.39Itä-Suomi Henkilöauto ja traktori kolaroivat Kuopiossa VT 9:llä Munakkalahdentien risteyksen kohdalla maanantaina päivällä kello yhden aikaan. Traktori oli ollut kääntymässä valtatieltä vasemmalle Munakkalahdentielle, kun takaa tullut henkilöauto oli lähtenyt ohittamaan traktoria vasemmalta puolelta. Henkilöauton kuljettajan mukaan
Read MoreMerten happamoituminen puhuttaa Pohjoismaiden neuvoston valiokunnassa
NordenBladet — Kestävä Pohjola -valiokunta kokoontuu Tukholmassa tiistaina 28. lokakuuta käsittelemään merten happamoitumiseen liittyvää jäsenehdotusta. Valiokunta katsoo jäsenehdotuksen olevan ajankohtainen. Pohjoismaissa on jo käynnissä muun muassa hanke, jossa tarkastellaan pohjoisten aluevesien happamoitumista ja sen vaikutuksia merten ekosysteemeihin. Hankkeessa seurataan myös
Read MorePohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto kokoontuu Tukholmaan
NordenBladet — Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajistolla on useita kokouksia Pohjoismaiden neuvoston istuntoviikolla. Puheenjohtajisto tapaa Tukholman istuntoviikolla Pohjoismaiden yhteistyöministerit tiistaina 29. lokakuuta. Aiheena on rajaesteet ja lainsäädäntöyhteistyö Pohjolassa. Puheenjohtajiston tapaamisessa Pohjoismaisten ulkoministerien kanssa aiheena on turvallisuustilanne Pohjoismaiden lähialueilla ja Itämeren alueella. Kokous
Read MoreKaksinaamaista shoppailua
NordenBladet — Tampere 28.10.2019 n. klo 17 näpistys 1970-luvulla syntynyt mies asioi Tampereen Turvesuonkadulla sijaitsevassa liikkeessä maanantai-iltana. Mies kätki liikkeessä sukkapaketin taskuunsa ja ohitti kassalinjat sukkia maksamatta, syyllistyen näpistykseen. Mies otettiin kiinni, jonka yhteydessä hänen hallustaan löydettiin kaksi teräasetta. Teräaseiden
Read MorePoliisi kaipaa vihjeitä kadonneesta Jan Saarisesta
NordenBladet — Riihimäellä kirjoilla oleva, mutta viime aikoina enimmäkseen Helsingissä oleskellut Jan Sebastian Saarinen, s.1993, on ilmoitettu kadonneeksi 18.10.2019. Saarinen on viimeisen kerran ollut yhteydessä läheiseensä 2.10.2019. Jan Saarinen on noin 170 cm pitkä, ihonväriltään tummahko ja vartaloltaan hoikka. Erikoistuntomerkkinä
Read MoreLänsi-Uudenmaan poliisi on selvittänyt viikonlopun laitonta uhkausta
NordenBladet — 28.10.2019 klo 16.10Länsi-Uusimaa Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi lauantaina 26.10.2019 Twitter-kanavallaan Veikkaukseen liittyvästä laittomasta uhkauksesta. Veikkauksen työntekijälle oli tullut perjantaina 25.10.2019 uhkaavan oloinen viesti. Poliisi on selvittänyt tapausta ja saanut selville, että Veikkaus ei ole ollut uhkauksen kohteena. Vastaavia lapsen
Read MoreLapin poliisilaitos myy huutokaupalla hirvenlihaa 29.10.2019 Kemijärvellä
NordenBladet — 28.10.2019 klo 15.49Lappi Lapin poliisilaitos myy huutokaupalla aikuisen hirven raakapaloitellut lihat Kemijärven poliisiaseman takapihalla (osoite Vapaudenkatu 11, Kemijärvi) tiistaina 29.10.2019 klo 13.00. Huuto on maksettava käteisellä rahalla paikan päällä. Lihat on vietävä pois heti tilaisuuden päätyttyä. Lähde: Poliisi.fi
Read MoreKellokosken Alepa ryöstettiin tänään 28.10. aamuyöllä
NordenBladet — 28.10.2019 klo 15.30Itä-Uusimaa Tuusulan Kellokoskella sijaitseva Alepan myymälä ryöstettiin tänään aamuyöllä. Poliisi sai tehtävän tapahtumapaikalle noin klo 04.00. Ryöstö tapahtui aseella ja veitsellä uhkaamalla kahden toistaiseksi tuntemattoman miehen toimesta. Saalikseen kaksikko sai rahaa ja tupakkatuotteita. Toisella tekijällä oli
Read MorePohjoismaiden neuvoston valiokunnissa esillä pohjoismainen kulttuuripolitiikka ja tasa-arvo
NordenBladet — Pohjoismaiden neuvoston Hyvinvointi Pohjolassa –valiokunta kokoontuu Tukholmassa tiistaina 29. lokakuuta Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä. Valiokunta tapaa Pohjoismaiden neuvoston istuntoviikolla tasa-arvoasioiden ministerineuvostoa. Tähän tapaamiseen osallistuu ministerineuvoston puolesta Suomen Pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist. Tapaamisen aiheena on muun muassa #Me too
Read MorePoliisi jatkaa Nellimintiellä Inarissa tapahtuneen omakotitalon tulipalon tutkintaa
NordenBladet — 28.10.2019 klo 14.01Lappi Poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen 24.10.2019 klo 01.10 Nellimintiellä Inarissa tulessa olevasta omakotitalosta. Akujärven kylässä kivijalkaan palaneen omakotitalon raunioista löytyi vainaja 24.10.2019 torstai-iltapäivällä. Toinen vainaja löytyi aiemmin aamuyöllä talon pihalta poliisipartion saapuessa paikalle. Talon sisältä löytynyt
Read More