Henkilöauto ja traktori kolaroivat Kuopiossa VT 9:llä

NordenBladet —

29.10.2019 klo 09.39Itä-Suomi
Henkilöauto ja traktori kolaroivat Kuopiossa VT 9:llä Munakkalahdentien risteyksen kohdalla maanantaina päivällä kello yhden aikaan. Traktori oli ollut kääntymässä valtatieltä vasemmalle Munakkalahdentielle, kun takaa tullut henkilöauto oli lähtenyt ohittamaan traktoria vasemmalta puolelta. Henkilöauton kuljettajan mukaan hän ei ollut nähnyt traktorissa tai perävaunussa suuntamerkkiä ja oli siksi päättänyt lähteä ohittamaan traktoria. Henkilöauto osui traktorin etukuormaajaan. Traktorin kuljettajan mukaan hän oli käyttänyt suuntamerkkiä. Henkilöautossa oli kaksi matkustajaa, joista kuljettaja toimitettiin tarkempiin tutkimuksiin KYS:aan. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena henkilöauton kuljettajan osalta, mutta asiassa on myös selvitettävänä, onko traktorin suuntamerkit toimineet asianmukaisesti. Onnettomuuden jälkeen suuntamerkit eivät olleet toimineet normaalisti. Tapahtumapaikka on risteysalue, mutta alueella ei ollut ohittamista kieltäviä liikennemerkkejä tai tiemerkintöjä.
***
Maaningalla Siilinjärventiellä suistui henkilöauto ojaan maanantaina aamupäivällä. Auto oli ollut tulossa Maaningalta Siilinjärven suuntaan, kun se oli alkanut heittelehtimään ja ajautunut kulkusuuntaansa nähden vasemmalle puolelle ojaan. Auton kuljettaja kuljetettiin tarkempiin tutkimuksiin KYS:aan. Autossa ei ollut muita matkustajia. Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory