Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen tapaa ilmastokomissaari Hoekstran 13.6.

NordenBladet — Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen tapaa Euroopan unionin ilmastokomissaarin Wopke Hoekstran torstaina 13.6. Helsingissä.Kahdenvälisten keskustelujen aiheina ovat muun muassa EU:n 2040-ilmastotavoitteen asettaminen ja ohjauskeinot, biogeenisen hiilidioksidin talteenoton kannusteet, EU:n hiilenpoistojen sertifiointikehikko sekä LULUCF-sektorin tilanne.Suomi tukee Euroopan komission esitystä 90 prosentin päästövähennystavoitteeksi vuodelle 2040. Samalla Suomi edellyttää ilmastopolitiikkaan mm. kustannustehokasta ja teknologianeutraalia sääntelyä. Ydinvoima ja tekniset nielut ovat keskeisessä roolissa Suomen vaikuttamisessa sekä tavoitteen saavuttamisessa.”Teknisten nielujen mahdollisuudet on tunnistettava ja niiden käyttöönottoa edistettävä. Etenkin puupohjaisen hiilidioksidin talteenoton kautta voimme rakentaa Suomeen uudenlaisen teollisen ekosysteemin ja vähentää esimerkiksi meriliikenteen fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Tätä viestiä viemme nykyisen komissaarin lisäksi myös uudelle komissiolle ja sen työohjelmaan”, ministeri Mykkänen painottaa.LisätietojaLyydia Ylönen
ministeri Mykkäsen erityisavustaja
p. 050 476 1341
[email protected]

Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen tapaa Euroopan unionin ilmastokomissaarin Wopke Hoekstran torstaina 13.6. Helsingissä.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory