Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä: Hiilinielujen romahdus otetaan vakavasti, jatkosta päätöksiä tammikuussa

NordenBladet — Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä kuuli keskiviikkoaamuna Luonnonvarakeskuksen selvityksen hiilinielujen romahduksen syistä ja keskusteli tarvittavista toimista hiilinielujen romahtamiseen vastaamiseksi. Ministerityöryhmän mukaan täsmentynyt tilannekuva on erittäin huolestuttava. Nielujen romahdus otetaan vakavasti, sillä se vaarantaa hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisen ja sillä voi olla myös merkittäviä valtiontaloudellisia vaikutuksia.Maankäyttösektori kokonaisuutena oli vuonna 2021 ensimmäistä kertaa hiilinielun sijaan päästölähde. Luonnonvarakeskuksen mukaan keskeiset syyt nielun pienenemisen taustalla ovat metsien kasvun hidastuminen, korkeat hakkuut ja uusi, täsmentynyt tapa arvioida maaperän päästöjä. Uusien tietojen valossa Suomi ei tulisi saavuttamaan kauden 2021-2025 EU:n LULUCF-asetuksen velvoitetta.”Jos nielut ja päästöt lasketaan yhteen, olemme nyt samassa tilanteessa kuin 90-luvulla, vaikka päästöt ovat vähentyneet kolmanneksella. Tämä on vakava tilanne. Nielujen romahtaminen vaatii niin tältä kuin seuraavalta hallitukselta määrätietoisia toimia, tästä ministerityöryhmä oli yhtä mieltä. Käynnistämme välittömästi virkatyönä eri vaihtoehtojen pohdinnan ja kutsumme metsäalan toimijoita keskustelemaan ratkaisuista. Päätöksiä jatkosta tehdään tammikuussa ilmasto- ja energiapoliittisen ministerityöryhmän kokouksessa”, ministerityöryhmän puheenjohtaja, ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo totesi.Hallitus keskustelee tilanteesta myös iltakoulussaan tammikuussa.LisätietojaRiikka Yliluoma
Ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja
p. 050 414 1682
[email protected]

Ilmasto- ja energiapoliittinen ministerityöryhmä kuuli keskiviikkoaamuna Luonnonvarakeskuksen selvityksen hiilinielujen romahduksen syistä ja keskusteli tarvittavista toimista hiilinielujen romahtamiseen vastaamiseksi. Ministerityöryhmän mukaan täsmentynyt tilannekuva on erittäin huolestuttava. Nielujen romahdus otetaan vakavasti, sillä se vaarantaa hiilineutraaliustavoitteen saavuttamisen ja sillä voi olla myös merkittäviä valtiontaloudellisia vaikutuksia.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory