Hankintaopas avuksi puusta rakentaville kunnille

NordenBladet — Teollinen puurakentamisen ala on verrattain nuori ja jatkuvasti kehittyvä, joten uudelle osaamiselle on kysyntää. Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelma julkaisee puusta rakentamista harkitseville kunnille hankintaoppaan, joka kokoaa parhaita kestävän rakentamisen oppeja yksiin kansiin. Puurakentamisen osaamista tukee myös kuntiin suuntautuva kiertue.Puurakentamiseen liittyy erityispiirteitä, joista hankkeeseen ryhtyvän kannattaa olla tietoinen. Opas neuvoo julkisen sektorin puurakentajaa, kuinka hankinta ja hankkeen toteutus kannattaa tehdä. Apuja on tarjolla niin markkinakartoitukseen ja tarjouspyynnön tekemiseen kuin tarjousten vertailuun. Opas avaa, mistä puurakentamisen kustannukset koostuvat, ja minkälaista elinkaarta puurakennukselle voi suunnitella.”Julkiset rakennuttajat ovat suunnannäyttäjiä ja heillä on avainrooli puurakentamisen edistämisessä. Kunnat voivat ohjata muun muassa maankäyttöä puurakentamista suosivaksi, kirjata hiilineutraalius- ja puurakentamisen tavoitteita strategiaansa ja näyttää omilla rakennushankkeillaan esimerkkiä yksityiselle sektorille”, ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelman julkisen rakentamisen asiantuntija Sini Koskinen kuvailee.Hankintaopas on työstetty tiiviissä yhteistyössä hankkeiden tilaajien ja tarjoajien kesken. Kokemuksia on kerätty muun muassa puutuoteteollisuuden asiantuntijoilta, suunnittelijoilta, rakennusliikkeiden edustajilta ja kuntapäättäjiltä. Näiden perusteella on pyritty luomaan kaikkia rakentamisen osapuolia tasapuolisesti palveleva paketti.Puurakentaminen tukee ilmastotavoitteita ja lisää paikan elinvoimaaYmpäristöministeriön tilaaman selvityksen mukaan puurakentamisen määrä oli jo pienoisessa nousussa. Puurakennusten määrä esimerkiksi opetusrakennuksista oli 28 prosenttia vuonna 2021, mutta maailmantilanteen vuoksi trendi on nyt laskeva. Tilanteen toivotaan parantuvan pian uudelleen, sillä puurakennukset pitkäikäisinä puutuotteina auttavat torjumaan ilmastonmuutosta ja vähentämään luonnonvarojen kulutusta rakennusalalla.Rakentamiseen käytetään vuosittain noin puolet maailman raaka-aineista. Rakentamisessa ja rakennuksissa kulutetaan noin 40 prosenttia käytössä olevasta primäärienergiasta. Samalla rakennettu ympäristö (rakentaminen, rakennusten lämmitys ja sähkönkäyttö) tuottaa noin kolmanneksen globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä. Jopa puolet ympäristövaikutuksista syntyy ennen kuin rakennus saadaan käyttöön. Siksi on niin suuri merkitys sillä, miten rakennetaan.Ilmastotavoitteet ovat yksi peruste puurakentamiselle, mutta sillä on myös muita etuja.
​​​​​​​”Kuntien elinvoiman ja kiinnostavuuden edistäminen sekä paikallisten työpaikkojen luominen ovat varmasti jokaisen julkisen tilaajan tavoitteita, ja myös näiden tavoitteiden saavuttamisessa toivomme oppaamme auttavan kuntia ja kaupunkeja,” Sini Koskinen toteaa. Puurakentamisen hankintaosaamista ja muita puurakentamista edistäviä työkaluja välitetään kuntien ja kaupunkien päättäjille ja viranhaltijoille. ”Ensi vuoden aikana tullaan kiertämään noin 50 kaupunkia ja kuntaa Puuohjelma tien päällä -kiertueella. Minut voi siis kutsua kuntaanne vierailulle, ja kerron mielelläni aiheesta kasvotusten lisää”, Koskinen vinkkaa.
Puun käyttö julkisessa rakentamisessa: Hankintaopas (Valtioneuvoston julkaisuarkisto Valto)Suomalainen puukerrostalokanta. Suunnitteilla ja rakenteilla olevat suomalaiset puukerrostalohankkeet, 6/2022  (Hankeikkuna)Ym.fi: Puurakentamisen ohjelmaLisätietojaSini Koskinen
Asiantuntija
p. 0295 250 420
[email protected]
Kuva: Puuinfo, Hannu Rytky

Teollinen puurakentamisen ala on verrattain nuori ja jatkuvasti kehittyvä, joten uudelle osaamiselle on kysyntää. Ympäristöministeriön puurakentamisen ohjelma julkaisee puusta rakentamista harkitseville kunnille hankintaoppaan, joka kokoaa parhaita kestävän rakentamisen oppeja yksiin kansiin. Puurakentamisen osaamista tukee myös kuntiin suuntautuva kiertue.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory