Pienpolton savuhaittojen torjuminen entistä tärkeämpää tulevana talvena – viranomaisille ohje savuhaittatapausten käsittelyyn

NordenBladet — Ympäristöministeriö on julkaissut ohjeen viranomaisille puun pienpolton savuhaittatapausten käsittelystä. Ohjeen tavoitteena on helpottaa puun pienpolton aiheuttamien savuhaittojen selvittämistä ja niihin puuttumista. Ohjeistus on tarkoitettu erityisesti kuntien terveyden- ja ympäristönsuojeluviranomaisille. Ohje tukee viranomaisia myös tulevana lämmityskautena, sillä savuhaittojen arvioidaan lisääntyvän tulisijojen aktiivisen käytön vuoksi.Kuntien viranomaiset vastaanottavat Suomessa vuosittain jopa satoja puun pienpoltosta aiheutuvia savuhaittoja koskevia valituksia. Savu aiheuttaa paikallisia terveys- ja viihtyisyyshaittoja, joiden selvittäminen voi olla haastavaa. Puunpoltto toimivassa ja huolletussa tulisijassa on kuitenkin sallittua, eikä viranomainen voi puuttua asianmukaiseen puunpolttoon. Viranomaisille on luotu ohje tilanteiden selvittelyä ja puuttumiskynnyksen arviointia varten. Ohjeen tarkoitus on selkiyttää viranomaisten yhteistyötä, työnjakoa ja menettelyitä savuhaittatilanteissa. Ohjeen laatiminen on yksi kansallisen ilmansuojeluohjelman 2030 toimenpiteistä.Savuhaittaa voidaan arvioida sen toistuvuuden, keston ja voimakkuuden perusteella. Savuhaitan arviointityökaluja ovat mm. savuhaitan merkittävyyden arviointimatriisi, savuhaitan seurantapäiväkirja sekä lämmitystä ja puun polttoa koskeva selvityslomake.”Kokemukset savuhaitasta ovat yksilöllisiä. Siksi on tärkeää, että viranomaisilla on nyt selkeä ohjeistus tapausten selvittämiseksi. Monet savuhaittatapaukset ratkeavat keskustelemalla ja neuvonnan keinoin sekä eri osapuolia kuulemalla. Vaikeimmissa tapauksissa viranomainen voi tehdä asiasta valituskelpoisen päätöksen”, kertoo erityisasiantuntija Katja Ohtonen ympäristöministeriöstä.Ohje on laadittu laajassa yhteistyössä eri sidosryhmiä kuullen. Kirjoitustyön ohjausryhmänä toimi kansallisen ilmansuojeluohjelman toimeenpanon Pienpolttoteemaryhmä.Haitat pienemmiksi oikealla tulisijan käytölläSavuhaittojen ehkäisemiseksi tärkeintä ovat puun oikeat polttotavat. Ne vähentävät päästöjä ja säästävät samalla polttopuuta. Tulisijassa kuuluu polttaa ainoastaan kuivaa ja puhdasta puuta, eikä esimerkiksi roskia tai muita jätteitä. Maalattua tai kyllästettyä puuta ei saa polttaa tulisijassa. Jätteille on Suomessa hyvät lajittelumahdollisuudet, ja jätteet tulee toimittaa lajitellen asianmukaisiin jätekeräyksiin. Lisäksi on tärkeää mm. noudattaa oman tulisijan käyttöohjeita, poistaa tuhkat usein ja huolehtia lakisääteisistä nuohouksista. Jos tulisija on ollut yli kolme vuotta käyttämättä, nuohoojan tulee tarkistaa ja huoltaa tulisija ja savuhormi ennen käyttöönottoa.Puun polton ennakoidaan lisääntyvän merkittävästi tulevana talvena ostoenergian hinnan nousun sekä sähkön säästön vuoksi. Ympäristöministeriö on mukana lokakuussa käynnistyneessä Astetta alemmas –energiansäästökampanjassa, joka tarjoaa konkreettisia vinkkejä energiansäästöön ja sähkön kulutushuippujen leikkaamiseen. Kampanjassa annetaan muun muassa vinkkejä tehokkaaseen puulämmitykseen.”Puun pienpoltto on tärkeä osa keinovalikoimaa, joilla varmistetaan energian riittävyys tänä talvena. Kun puuta poltetaan nyt tavanomaista enemmän, on tärkeää huolehtia, että puuta poltetaan mahdollisimman puhtaasti”, Ohtonen muistuttaa.

Ympäristöministeriö on julkaissut ohjeen viranomaisille puun pienpolton savuhaittatapausten käsittelystä. Ohjeen tavoitteena on helpottaa puun pienpolton aiheuttamien savuhaittojen selvittämistä ja niihin puuttumista. Ohjeistus on tarkoitettu erityisesti kuntien terveyden- ja ympäristönsuojeluviranomaisille. Ohje tukee viranomaisia myös tulevana lämmityskautena, sillä savuhaittojen arvioidaan lisääntyvän tulisijojen aktiivisen käytön vuoksi.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory