Nuorten ilmastopolitiikan pyöreä pöytä keskusteli oikeudenmukaisesta osallistumisesta päätöksentekoon

NordenBladet — Nuorten ilmastopolitikan pyöreä pöytä kokoontui 24. toukokuuta 2022 keskustelemaan ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta ja nuorten osallistumisesta ilmastoa koskeviin päätöksiin. Keskustelussa korostettiin, että nuoret on saatava vahvemmin mukaan päätöksentekoon.Nuorten pyöreä pöytä peräänkuulutti osallistamisen vahvistamiseksi pitkäjänteisiä toimia, jotka yltävät yli hallituskauden. Lisäksi tuotiin esille, että kuuleminen ei riitä, vaan nuorilla tulee olla mahdollisuus aidosti osallistua ja vaikuttaa. Vaikuttamismahdollisuuksia tarvitaan kaikkialla, kuten kouluissa ja harrastuksissa, kaupungeissa ja haja-asutusalueella. Keskustelussa nousi esille, että mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon luo toivoa. Lisäksi keskusteltiin keinoista ilmastokriisin ratkaisemiseksi.Tilaisuuden puheenjohtajana toimi ilmastopolitiikan pyöreän pöydän varapuheenjohtaja, ilmasto- ja ympäristöministeri Emma Kari. Alustuspuheenvuorot pitivät Sara Nyman Allianssista, nuorten ilmastodelegaatti Akseli Rouvari ja Maaseutunuorten Jenna Bergholm. Kommenttipuheenvuoron piti Planin Ilmastotsemppareiden Aliina Ruuttunen.Päätökset ilmastokriisin hillitsemiseksi koskevat nuoria ja tulevia sukupolviaNuorten ilmastodelegaatti Akseli Rouvari Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssista ehdotti yhtenä toimena nuorten ilmasto- ja luontoneuvostoa. Se edustaisi lapsia ja nuoria ilmastopolitiikan valmistelussa ja päätöksenteossa.”Ratkaisut ilmastokriisiin löydetään vain yhdessä – tässä ajassa tarvitsemme lisää siltojen rakentamista. On kaikkien vastuulla tehdä kestävämpää sukupolvipolitiikkaa. Siksi nuoret on saatava vahvemmin mukaan päättäviin pöytiin. Se on oikeudenmukaisuutta”, Nuorten ilmastodelegaatti Akseli Rouvari Allianssista sanoi.Maaseutunuorten mukaan tulevaisuuskuvaa leimaa sopeutuminen ympäristönmuutoksen vaikutuksiin, erityisesti muuttuviin viljelyolosuhteisiin.”Miten varmistamme, että emme keskustelussa puhu ohi heidän, joita muutokset koskettavat kaikkein suorimmin ja jotka jo elävät ylisukupolvista todellisuutta arjessaan? Alkutuotanto on ala, joka ensimmäisenä kohtaa ilmastonmuutoksen vaikutukset. Ilmasto- ja biodiversiteettityö on ruoantuottajille ja metsänomistajille osa arkea tiloilla ja metsässä”, Maaseutunuorten edustaja Jenna Bergholm sanoi.Ministeri Emma Kari kiitti nuoria osallistumisesta ilmastopolitiikkaan ja suunnan näyttämisestä kohti hiilineutraalia Suomea.”Tämän päivän päätökset ilmastokriisin hillitsemiseksi koskevat nuoria, lapsia ja tulevia sukupolvia. On tärkeää, että nuorille ja myös muille haavoittuville ryhmille löytyy lisää keinoja ja kanavia vaikuttaa Suomen ilmastopolitiikkaan”, ministeri Emma Kari sanoi.”Ilman nuorten panosta emme olisi polulla kohti hiilineutraalia Suomea. Loppusuoralla oleva uusi ilmastolaki on Suomen ilmastotyön perusta ja se on yhteinen saavutuksemme, mistä kiitos kuuluu myös nuorille”, ministeri Kari arvioi.Ilmastopolitiikan pyöreän pöydän ja ympäristöministeriön järjestämässä tilaisuudessa oli nuorten edustajia seuraavilta tahoilta: Eurooppanuoret, Ilmastosoturit, Maaseutunuoret, Nyyti, Plan International Suomi – Ilmastotsempparit, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto, Suomen Partiolaiset, Suomen YK-nuoret, Suomen ylioppilaskuntien liitto ja WWF Nuoret.Nuorten ilmastopolitiikan pyöreän pöydän näkökulmat Ilmastopolitiikan pyöreän pöydälle vie tiedoksi Sara Nyman, joka on myös yksi Ilmastopolitiikan pyöreän pöydän varapuheenjohtajista.LisätietojaRiikka Yliluoma
Ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja
050 414 1682
[email protected]
Jarmo Muurman
Ilmastopolitiikan pyöreän pöydän pääsihteeri, ympäristöneuvos
0295 250 185
[email protected]
Sara Nyman
Ilmastopolitiikan pyöreän pöydän varapuheenjohtaja
Allianssi ry
040 7314818
[email protected]

Nuorten ilmastopolitikan pyöreä pöytä kokoontui 24. toukokuuta 2022 keskustelemaan ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta ja nuorten osallistumisesta ilmastoa koskeviin päätöksiin. Keskustelussa korostettiin, että nuoret on saatava vahvemmin mukaan päätöksentekoon.

Lähde: ym.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory