Posts From Helena-Reet Ennet
Back to homepageKohtalaisen rauhallinen vuorokausi Hämeessä
NordenBladet — Hämeen poliisilla oli kuluneen vuorokauden aikana 161 hälytystehtävää -Päijät-Häme 80 kpl -Kanta-Häme 81 Janakkala Valtatiellä 3 Viralan kohdalla etelän suuntaan menevillä kaistoilla tapahtui torstaina iltapäivällä kahden henkilöauton peräänajo. Perään ajetun auton kuljettaja loukkaantui. Perään ajaneen auton kuljettaja toiminutta
Read More16-vuotias nuori hajotti autoa Kiuruvedellä
NordenBladet — Poliisi otti torstaiyönä kiinni 16-vuotiaan nuoren miehen epäiltynä vahingonteosta. Hätäkeskukseen tuli puolen yön aikaan ilmoitus, että Kiuruvedellä Soinintiellä oli hajotettu autoa. Auton omistaja oli kavereidensa kanssa ottanut tapahtumapaikalta kiinni yhden tekijöistä. Kiinniotettu nuori oli hajottanut autosta ilmeisesti pesäpallomailalla
Read MoreTyöpäivän saldona törkeitä rattijuopumuksia sekä hurja ylinopeus.
NordenBladet — 25.10.2019 klo 07.33Sisä-Suomi Parkanossa klo 20:39 aikaan Pahkalankadulla henkilöauto oli peruutettu ojaan. Poliisin saapuessa paikalle naiskuljettaja puhallutettiin alkometrillä. Kuljettajan puhallustulos ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Jyväskylässä kello 20:57 aikaan Asematiellä kauppaliikkeen parkkipaikalla poliisi tarkasti henkilöauton
Read MorePoliisin resurssit ja valtion taloudenhoito esillä kyselytunnilla
NordenBladet — Suurin oppositiopuolue perussuomalaiset kysyi sisäministeri Maria Ohisalolta (vihr.) torstain 28.10. kyselytunnilla poliisin resursseista. Kyselytunnin toisena aiheena oli valtion taloudenhoito. Edustaja Mari Rantanen (ps.) totesi perussuomalaisten esittävän poliisien resurssien vahvistamista kouluttamalla ja palkkaamalla vähintään tuhat uutta poliisia. Hän kysyi
Read MoreJatkotiedote Inarin Nellimintien omakotitalon tulipalosta
NordenBladet — 24.10.2019 klo 16.25Lappi Viime yönä Nellimintiellä, Akujärven kylässä Inarissa, ivijalkaan palaneen omakotitalon raunioista on löytynyt vainaja tänään 24.10.2019 torstai-iltapäivällä. Poliisipartion saapuessa paikalle 24.10. yön tunteina, talon pihalta löytyi ensimmäinen vainaja. Poliisilla on jonkinlainen arvio tapahtumien kulusta ja molempien
Read MoreSaunamökki paloi Inarin Repojoella 22.10.2019 – paloa epäillään tahallaan sytytetyksi
NordenBladet — 24.10.2019 klo 16.06Lappi Hätäkeskukseen ilmoitettiin rakennuspalosta Inarin ja Kittilän välillä Repojoella tiistaina 22.10.2019 noin klo 17. Ilmoitushetkellä saunamökistä oli jäljellä ainoastaan savuavat rauniot. Saunamökki oli ollut normaalissa kunnossa samana aamuna. Palosta ei ole aiheutunut vaaraa ihmisille. Saunamökkiä oli
Read MoreSelvitys poliisin toiminnasta
NordenBladet — Poliisi turvasi mielenosoitusta Helsingin Narinkkatorilla lauantaina 19.10.2019. Tilanteeseen liittyen sisäministeri pyysi poliisilta selvitystä mielenosoituksen tapahtumista. Poliisihallitus on siksi pyytänyt Helsingin poliisilaitokselta viime viikonlopun mielenosoituksiin liittyen tietoa. Poliisihallitus perehtyy saamiinsa tietoihin ja lähettää ministeriölle pyydetyn selvityksen alkuviikosta. Poliisi ei
Read MorePienimpiin eläkkeisiin tulossa korotuksia
NordenBladet — Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta puoltaa pienten verorahoitteisten eläkkeiden korottamista. Valiokunta antoi torstaina 24. lokakuuta asiasta mietinnön (StVM 4/2019). Kansaneläkkeen täyttä määrää korotetaan noin 34 eurolla kuukaudessa ja takuueläkkeen täyttä määrää 50 eurolla kuukaudessa vuoden 2020 alusta. Korotuksen jälkeen
Read MoreLahdessa omakotitalon tulipaloa epäillään tahallaan sytytetyksi
NordenBladet — 24.10.2019 klo 15.31Häme Hätäkeskukseen tehtiin tiistaina 22.10.2019 pian puolen yön jälkeen ilmoitus omakotitalon tulipalosta Lahdessa Harjunalustakatu 18:ssa. Palopaikalla tehtyjen tutkintojen perusteella, paloa on syytä epäillä tahallaan sytytetyksi ja poliisi tutkii tapausta tuhotyönä. Esitutkinnassa on myös selvinnyt, että talo
Read MorePoliisi löysi Siilinjärvellä uhkailleen miehen paikalliselta linja-autoasemalta
NordenBladet — 24.10.2019 klo 15.21Itä-Suomi Poliisi löysi tänään klo 14.35 Siilinjärven linja-autoasemalta aiemmin uhkaavasti käyttäytyneen kuopiolaisen 22 -vuotiaan miehen.Poliisi kiittää kansalaisia aktiivisesta avusta henkilön löytämiseksi. Tapausta ei tutkita rikoksena ja kohdehenkilö on viety terveydenhuollon ammattilaisten arvioitavaksi. Lähde: Poliisi.fi
Read More