Euroopan komissio tehostaa eurooppalaisten teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa maailmanmarkkinoilla

NordenBladet – Euroopan komissio julkaisi 09.01.2020 uusimman raporttinsa teollis- ja tekijänoikeuksien suojasta ja valvonnasta kolmansissa maissa. Kehitystä on tapahtunut sitten edellisen raportin, mutta huolenaiheet eivät ole väistyneet. Monilla osa-alueilla kaivataan lisää parannuksia ja toimia. Eri puolilla maailmaa tapahtuvat teollis- ja tekijänoikeuksien loukkaukset aiheuttavat eurooppalaisille yrityksille miljardien eurojen tulonmenetykset ja vaarantavat tuhansia työpaikkoja. Tänään julkaistussa raportissa yksilöidään kolme maaryhmää, joihin EU:n toimet pääasiallisesti kohdistuvat.

Kauppakomissaari Phil Hogan totesi teollis- ja tekijänoikeuksien suojan olevan ratkaisevassa asemassa, jotta EU:n talous voi kasvaa ja jotta EU voi kannustaa innovointiin ja säilyttää maailmanlaajuisen kilpailukykynsä. Kyseessä on muun muassa tavaramerkkien, patenttien ja maantieteellisten merkintöjen suoja. ”Teollis- ja tekijänoikeuksista riippuvaiset alat tuottavat jopa 82 prosenttia kaikesta EU:n viennistä. Teollis- ja tekijänoikeuksien loukkaukset, kuten väärentäminen, piratismi, pakollinen teknologian siirto sekä teollis- ja tekijänoikeuksien varkaudet, vaarantavat vuosittain satoja tuhansia työpaikkoja EU:ssa.  Raportin tietojen avulla voimme suojata EU:n yrityksiä ja työntekijöitä entistä paremmin väärentämisen ja piratismin kaltaisilta teollis- ja tekijänoikeuksien loukkauksilta”, Hogan sanoi.

Teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa koskevat EU:n toimet painottuvat maantieteellisesti ja temaattisesti sen mukaan, kuinka paljon taloudellista haittaa eurooppalaisille yrityksille aiheutuu. Raportti auttaa toimien keskittämisessä ja kohdentamisessa. Ensisijaiset maat jaetaan raportissa tälläkin kertaa kolmeen ryhmään sen mukaan, miten laajalti ja sitkeästi niissä esiintyy ongelmia. Jako on seuraava: 1) Kiina, 2) Intia, Indonesia, Turkki, Ukraina ja Venäjä, 3) Argentiina, Brasilia, Ecuador, Malesia, Nigeria, Saudi-Arabia ja Thaimaa

Niin lukumääräisesti kuin rahallisen arvon perusteella tarkasteltuna suurin osa EU:hun saapuvista väärennetyistä ja laittomasti valmistetuista tuotteista on lähtöisin Kiinasta. EU:n tulliviranomaisten takavarikoimista väärennetyistä ja laittomasti valmistetuista tuotteista yli 80 prosenttia tulee Kiinasta tai Hongkongista.

Teollis- ja tekijänoikeuksien korkeatasoinen suoja kuuluu lähtökohtaisesti kaikkiin EU:n kauppasopimuksiin. Sen lisäksi komissio käy keskeisten maiden ja alueiden, kuten Kiinan, Latinalaisen Amerikan, Kaakkois-Aasian ja Afrikan, kanssa vuoropuhelua ja tekee niiden kanssa yhteistyötä eri työryhmissä ja teknisissä ohjelmissa. Kahden viime vuoden aikana on toteutettu muun muassa seuraavia erityistoimia:

  • teknisen tuen tarjoaminen, jotta liittyminen teollis- ja tekijänoikeuksia koskeviin kansainvälisiin sopimuksiin olisi mahdollista
  • pienyrityksille tarkoitettu tiedotusseminaari teollis- ja tekijänoikeuksien merkityksestä
  • koulutuksia teollis- ja tekijänoikeuksien valvonnasta tullivirkailijoille, tuomareille ja poliiseille
  • koulutuksia patenttitutkijoille
  • koulutuksia suojattuja kasvilajikkeita koskevasta lupamenettelystä

Lisäksi komissio osallistuu aktiivisesti teollis- ja tekijänoikeuksien suojaamiseen ja valvontaan monenvälisellä tasolla, kuten Maailman kauppajärjestössä (WTO), Maailman henkisen omaisuuden järjestössä (WIPO) ja Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestössä (OECD).

Raportissa kiinnitetään huomiota myös kasvilajikkeisiin liittyviin teollis- ja tekijänoikeuksiin. Kasvinjalostuksella voidaan merkittävästi parantaa maatalouden tuottavuutta ja laatua sekä keventää ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta. EU haluaa edistää kasvinjalostusalan investointeja ja tutkimusta. Tähän kuuluu muun muassa uusien kuivuutta, tulvia, kuumuutta ja maaperän suolaisuutta kestävien viljelykasvien kehittäminen ilmastonmuutoksen kielteisiin seurauksiin valmistautumiseksi. Kasvilajikkeiden suojelusta onkin tehty yksi komission painopisteistä tulevalla kaudella.

Tausta

Toimivat, hyvin suunnitellut ja tasapainoiset teollis- ja tekijänoikeusjärjestelmät ovat keskeinen keino edistää EU:n yritysten investointeja, innovointia, kasvua ja maailmanlaajuista liiketoimintaa. Euroopan komissio onkin aktiivisesti mukana vahvistamassa teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa ja valvontaa kolmansissa maissa. Tämä näkyy muun muassa EU:n kauppapoliittisessa ohjelmassa.

Vuosina 2014–2016 Euroopan työpaikoista noin 84 miljoonaa oli toimialoilla, jotka ovat vahvasti riippuvaisia teollis- ja tekijänoikeuksista, ja näiden alojen osuus EU:n bruttokansantuotteesta oli yhteensä 45 prosenttia. Kyseiset alat tuottivat 82 prosenttia EU:n viennistä, ja EU:n kauppatase on niiden osalta noin 182 miljardia euroa ylijäämäinen. Kaikesta EU:n tuonnista arviolta 6,8 prosenttia on väärennettyjä tai laittomasti valmistettuja tuotteita. Niiden arvo on yhteensä noin 121 miljardia euroa.

Lisätietoja

Raportti teollis- ja tekijänoikeuksien suojasta ja valvonnasta kolmansissa maissa

Henkinen omaisuus ja EU:n kauppapolitiikka



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory