Euroopan komission vaikuttaviin tehtäviin on kohonnut latvialaisia, virolaisista Euroopan komissiossa korkeimmassa asemassa on Henrik Hololei

NordenBladet – Viime vuoden lopulla työnsä aloittaneen Euroopan komission uuden kokoonpanon myötä on Euroopan liiton toimeenpanevan elimen vaikuttaville paikoille kohonnut pientä valtiota kohti huomattavan monta latvialaista. Euroopan komission tärkeimpien komissaarien joukossa on Latvian taannoinen pääministeri ja edellisen kokoonpanon varapresidentti Valdis

Read More

Euroopan komissio tehostaa eurooppalaisten teollis- ja tekijänoikeuksien suojaa maailmanmarkkinoilla

NordenBladet – Euroopan komissio julkaisi 09.01.2020 uusimman raporttinsa teollis- ja tekijänoikeuksien suojasta ja valvonnasta kolmansissa maissa. Kehitystä on tapahtunut sitten edellisen raportin, mutta huolenaiheet eivät ole väistyneet. Monilla osa-alueilla kaivataan lisää parannuksia ja toimia. Eri puolilla maailmaa tapahtuvat teollis- ja

Read More

TUNNE OIKEUTESI! EU:n matkustajista vajaa puolet tietää EU:n matkustajien oikeuksista

NordenBladet – Euroopan komissio julkaisi (13.01.2020) tulokset Eurobarometri-tutkimuksesta, joka koski matkustajien oikeuksia Euroopan unionissa (EU). Tutkimuksen mukaan 43 % niistä EU:n kansalaisista, jotka ovat matkustaneet lentokoneella, kaukojunalla, linja-autolla, laivalla tai lautalla viimeisten 12 kuukauden aikana, tietää, että EU on säätänyt

Read More

Vihreän siirtymän rahoitus: Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelma ja oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi

NordenBladet – Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen olla maailman ensimmäinen ilmastoneutraali alue vuoteen 2050 mennessä. Tähän tarvitaan huomattavia investointeja sekä EU:lta ja sen jäsenvaltioiden julkiselta sektorilta että yksityiseltä sektorilta. Tänään esitetyn Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelman – eli Kestävä Eurooppa -ohjelman

Read More

Euroopan Komissio esittää alustavia pohdintoja vahvan sosiaalisen Euroopan rakentamisesta oikeudenmukaisten siirtymien toteuttamiseksi

NordenBladet – Komissio esittää tänään tiedonannon vahvan sosiaalisen Euroopan rakentamisesta oikeudenmukaisten siirtymien toteuttamiseksi. Siinä esitetään, miten sosiaalipolitiikka auttaa vastaamaan tämän päivän haasteisiin ja mahdollisuuksiin, ehdotetaan EU:n tason toimia tuleviksi kuukausiksi ja pyydetään palautetta lisätoimista kaikilla tasoilla työllisyyden ja sosiaalisten oikeuksien

Read More

Nolo moka paljasti Britannian salaiset Brexit-suunnitelmat valokuvaajalle

OHMYGOSSIP – Britannian hallitus pyrkii saamaan kaikki hyödyt EU-erosta ilman mitään haittoja. Britanniassa on kohuttu valokuvasta (alla), jonka on katsottu paljastavan, mitä maan Brexit-neuvottelijoiden päässä liikkuu. Huffington Postin mukaan kuvassa näkyy Britannian konservatiivipuolueen varapuheenjohtaja Mark Fieldin avustajan kantaman muistilehtiön ensimmäinen

Read More

Belgia pääsi sopuun: EU:n ja Kanadan vapaakauppasopimus voi edetä

OHMYGOSSIP – Belgian pääministeri Charles Michel kertoo belgialaisalueiden päätyneen sopuun koskien kiisteltyä EU:n ja Kanadan välistä Ceta-vapaakauppasopimusta, kertoo BBC. Torstaille suunniteltu sopimuksen allekirjoitusseremonia peruttiin sen jälkeen kun Belgian ranskankielinen alue Vallonia oli toistuvasti torpannut sopimuksen etenemisen. Michel sanoi, että sopu

Read More
Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory