Vihreän siirtymän rahoitus: Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelma ja oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi

NordenBladet – Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen olla maailman ensimmäinen ilmastoneutraali alue vuoteen 2050 mennessä. Tähän tarvitaan huomattavia investointeja sekä EU:lta ja sen jäsenvaltioiden julkiselta sektorilta että yksityiseltä sektorilta. Tänään esitetyn Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelman – eli Kestävä Eurooppa -ohjelman – avulla ohjataan julkisia investointeja vihreän siirtymän rahoitukseen ja pyritään saamaan liikkeelle myös yksityisiä varoja EU:n rahoitusvälineiden, erityisesti InvestEU-ohjelman, kautta. Tavoitteena on saada aikaan vähintään biljoonan euron investoinnit.

Kaikkien jäsenvaltioiden, alueiden ja sektoreiden on annettava oma panoksensa siirtymän toteuttamiseen, mutta haasteiden suuruusluokka vaihtelee. Joillakin alueilla siirtymä aiheuttaa erityisen voimakkaita taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Näille alueille tarjotaan oikeudenmukaisen siirtymän mekanismin avulla räätälöityä taloudellista ja käytännön tukea tarvittavien investointien aikaansaamiseksi.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen totesi: ”Ihmiset ovat Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa keskeisellä sijalla, kun tavoitteena on tehdä Euroopasta hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Edessämme on ennennäkemätön siirtymä. Se voi toimia vain, jos se toteutetaan oikeudenmukaisesti – niin, että se on kaikkien kannalta toimiva. Tuemme erityisesti niitä kansalaisia ja alueita, joilta siirtymä edellyttää enemmän työtä kuin muilta. Meidän on varmistettava, että ketään ei jätetä jälkeen. Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan liittyy huomattavia investointitarpeita, jotka voidaan nähdä myös investointimahdollisuuksina. Tänään esitetty suunnitelma, jonka tavoitteena on saada aikaan vähintään biljoonan euron investoinnit, on ympäristösijoittamisen suunnannäyttäjä.”

Euroopan vihreän kehityksen ohjelmasta vastaava johtava varapuheenjohtaja Frans Timmermans totesi, että siirtyminen kohti ilmastoneutraaliutta parantaa sekä ihmisten hyvinvointia että Euroopan kilpailukykyä. ”Se edellyttää kuitenkin enemmän ponnistelua niiltä kansalaisilta, sektoreilta ja alueilta, jotka käyttävät muita enemmän fossiilisia polttoaineita. Ihmisiä, joihin siirtymä vaikuttaa eniten, tuetaan oikeudenmukaisen siirtymän mekanismilla, joka tekee investoinneista houkuttelevampia ja tarjoaa vähintään 100 miljardin euron arvosta rahoitusta ja käytännön tukea. Sitoudumme solidaarisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen,” Timmermans lisäsi.

Ihmisten hyväksi toimivasta taloudesta vastaava johtava varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis jatkoi, että ilmastoneutraaliin talouteen siirtyminen edellyttää Euroopassa sekä poliittista sitoutumista että massiivisia investointeja. ”Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on osoitus EU:n määrätietoisesta pyrkimyksestä torjua ilmastonmuutosta, ja tuemme sitä rahoitussuunnitelmalla. Ensiksikin EU:n talousarviosta saatavan rahoituksen avulla vivutetaan yksityistä rahoitusta vihreiden hankkeiden toteuttamiseen eri puolilla Eurooppaa ja tuetaan niitä alueita ja ihmisiä, joihin siirtymä vaikuttaa eniten. Toiseksi luodaan lainsäädännöllä oikeanlaisia kannustimia, jotta vihreät investoinnit voivat menestyä. Lisäksi viranomaisia ja markkinatoimijoita autetaan tällaisten hankkeiden määrittämisessä ja kehittämisessä. Euroopan unionia ei ole rakennettu päivässä, eikä vihreä Eurooppakaan synny hetkessä. Kestävyysnäkökohtien nostaminen investointipäätösten ytimeen vaatii ajattelutapojen muutosta. Olemme tänään ottaneet merkittävän askeleen kohti tämän tavoitteen saavuttamista,” Dombrovskis sanoi.

Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelma

Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelman avulla saadaan liikkeelle EU:n rahoitusta ja luodaan sääntelykehys, joka helpottaa ja houkuttelee julkisia ja yksityisiä investointeja, jotta voidaan toteuttaa siirtymä kohti ilmastoneutraalia, vihreää, kilpailukykyistä ja osallistavaa taloutta. Investointiohjelma täydentää muita vihreän kehityksen ohjelmaan liittyviä aloitteita kolmella tavalla:

  • Rahoitus: vähintään biljoonan euron kestävät investoinnit alkavan vuosikymmenen kuluessa. EU:n talousarviosta osoitetaan ilmasto- ja ympäristötoimiin suurempi osuus kuin koskaan aikaisemmin ja houkutellaan näin myös yksityistä rahoitusta. Euroopan investointipankilla on toiminnassa keskeinen tehtävä.
  • Edellytysten luominen: kannustetaan julkisten ja yksityisten investointien tekemiseen ja ohjataan niitä uudelleen. EU tarjoaa sijoittajille välineitä nostamalla kestävän rahoituksen rahoitusjärjestelmän ytimeen, helpottaa kestäviä julkisia investointeja kannustamalla viranomaisia vihreään budjetointiin ja vihreisiin hankintamenettelyihin sekä helpottaa valtiontuen myöntämistä oikeudenmukaisen siirtymän tukialueilla.
  • Käytännön tuki: komissio tarjoaa viranomaisille ja hankkeiden toteuttajille tukea kestävyysperiaatteiden mukaisten hankkeiden suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi

Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi on keskeinen väline, jonka avulla varmistetaan, että siirtyminen ilmastoneutraaliin talouteen toteutetaan oikeudenmukaisesti niin, että ketään ei jätetä jälkeen. Siirtymä edellyttää lisärahoitusta kaikilla alueilla, ja sitä tarjoaa Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelma. Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismin avulla sen sijaan on tarkoitus tarjota kohdennettua tukea, jotta kaudella 2021–2027 saadaan investoitua vähintään 100 miljardia euroa niillä alueilla, joilla siirtymän yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset ovat suurimmat. Mekanismin avulla rahoitetaan investointeja, joilla autetaan fossiilisten polttoaineiden arvoketjuista riippuvaisia työntekijöitä ja yhteisöjä. Näin täydennetään sitä huomattavaa rahoitusta, joka EU:n talousarviosta osoitetaan kaikkien siirtymään liittyvien välineiden kautta.

Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi käsittää kolme pääasiallista rahoituslähdettä:

1) Oikeudenmukaisen siirtymän rahastoon osoitetaan 7,5 miljardia euroa uutta EU-rahoitusta, joka täydentää seuraavaa pitkän aikavälin talousarviota koskevaa komission ehdotusta. Saadakseen rahoitusosuutensa oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta jäsenvaltioiden on yhdessä komission kanssa määriteltävä tukikelpoiset alueet laatimalla alueelliset oikeudenmukaista siirtymää koskevat suunnitelmat. Jäsenvaltioiden on myös sitouduttava myöntämään saman verran lisärahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahasto plussasta ja lisäksi vielä kansallista rahoitusta. Näin saadaan kerättyä yhteensä 30–50 miljardin euron rahoitus, jonka avulla saadaan liikkeelle vielä enemmän investointeja. Rahastosta myönnetään pääasiassa avustuksia alueille. Rahaston tuella työntekijät voivat kehittää taitojaan ja pätevöityä tulevaisuuden työmarkkinoita varten ja pk- ja startup-yritykset ja yrityshautomot voivat luoda uusia taloudellisia mahdollisuuksia näille alueille. Rahaston avulla edistetään myös siirtymistä puhtaaseen energiaan esimerkiksi tukemalla investointeja energiatehokkuuteen.

2) InvestEU-ohjelmaan kuuluva oikeudenmukaisen siirtymän järjestely, jonka tavoitteena on saada liikkeelle jopa 45 miljardin euron investoinnit. Järjestelyllä voidaan houkutella esimerkiksi kestävään energiaan ja liikenteeseen tehtäviä yksityisiä investointeja, jotka hyödyttävät näitä alueita auttamalla löytämään uusia kasvun lähteitä.

3) Julkisen sektorin lainajärjestely, joka toteutetaan EIP:n kanssa ja jota tuetaan EU:n talousarviosta. Tavoitteena on saada liikkeelle 25–30 miljardin euron investoinnit. Järjestelyssä myönnetään lainoja julkiselle sektorille, erityisesti kaukolämpöverkkoihin ja rakennusten kunnostukseen tehtäviin investointeihin. Komissio antaa tätä koskevan säädösehdotuksen maaliskuussa 2020.

Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismissa on kyse muustakin kuin rahoituksesta. Oikeudenmukaista siirtymää käsittelevän foorumin avulla komissio antaa teknistä tukea jäsenvaltioille ja sijoittajille ja varmistaa, että toimintaan osallistuvat niin yhteisöt, joihin siirtymä vaikuttaa, kuin paikallisviranomaiset, työmarkkinaosapuolet ja kansalaisjärjestötkin. Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi sisältää vahvat hallintopuitteet, joissa keskitytään oikeudenmukaista siirtymää koskeviin alueellisiin suunnitelmiin.

Tausta

Komissio esitti 11. joulukuuta 2019 Euroopan vihreän kehityksen ohjelman, jonka tavoitteena on tehdä Euroopasta ensimmäinen ilmastoneutraali alue vuoteen 2050 mennessä. Euroopan siirtyminen kestävään talouteen edellyttää huomattavia investointeja kaikilla sektoreilla: vuoden 2030 ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttaminen edellyttää 260 miljardin euron vuotuisia lisäinvestointeja vuoteen 2030 saakka.

Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelman onnistuminen riippuu kaikkien siihen osallistuvien toimijoiden sitoutumisesta. Tulevaa rahoituskehystä koskevissa neuvotteluissa on olennaisen tärkeää, että jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti pitävät kiinni komission ehdotuksen kunnianhimoisesta tavoitetasosta. Oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa koskeva asetusehdotus on hyväksyttävä nopeassa tahdissa.

Komissio seuraa ja arvioi siirtymään liittyvien tavoitteiden edistymistä tiiviisti. Osana tätä työtä komissio aikoo järjestää vuosittain kestävien investointien huippukokouksen, johon kutsutaan sidosryhmät, ja jatkaa siirtymän edistämiseen ja rahoittamiseen liittyvää työtä. Komissio kehottaa investointiyhteisöä hyödyntämään tehokkaasti investointiedellytysten parantamiseen tähtäävää sääntelyä ja jatkuvasti kasvavaa kestävien investointien tarvetta. Viranomaisia taas kehotetaan ottamaan aktiivinen rooli tällaisten investointien määrittämisessä ja edistämisessä.

Lisätietoja

Taustatiedote: Tietoa Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelmasta ja oikeudenmukaisen siirtymän mekanismista

Tietokoosteet

Komission tiedonanto Kestävä Eurooppa -investointiohjelmasta

Ehdotus asetukseksi oikeudenmukaisen siirtymän rahaston perustamisesta

Muutokset yhteisiä säännöksiä koskevaan CPR-asetukseen

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma


Tags assigned to this article:
EU

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory