EU:n kehitysrahoituksen uudistaminen suuren valiokunnan aiheena

NordenBladet —

​EU-maiden kehitysministerit kokoontuvat ulkoasiainneuvostoon 25. marraskuuta. Suomea edustaa kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.), joka antoi tänään suurelle valiokunnalle selvityksen kokousaiheista. Kokous on Suomen EU-puheenjohtajakauden ainoa kehitysministereiden neuvostokokous.

Ministeri Skinnari painotti selvityksessään EU:n kehitysrahoitusarkkitehtuurin uudistamista. Keskustelun pohjana on lokakuussa julkaistu ns. ”viisaiden ryhmän” muistio kehitysrahoituksen eurooppalaisen rahoitusrakenteen tulevaisuudesta. Suomi on puheenjohtajamaana edistänyt jäsenmaiden välistä keskustelua uudistusten eri vaihtoehdoista tavoitteenaan löytää tehokkain tulevaisuuden toimintamalli.

Suomi on Skinnarin mukaan korostanut keskusteluissa kysymyksen laajaa merkitystä EU:n ulkopolitiikalle ja poliittiselle painoarvolle, liittyen mm. ilmastonmuutokseen, muuttoliikkeeseen ja hauraiden maiden investointitarpeisiin. Ministerin mukaan on myös kyettävä viestimään paremmin, mitä kehitysrahoituksella saadaan aikaan.

Valiokunnan keskustelussa käsiteltiin neuvoston aiheista lisäksi mm. Afrikan, Tyynenmeren ja Karibian maiden kanssa käytäviä Post-Cotonou -neuvotteluja sekä Afrikan maiden keskinäisen kaupan vahvistumista.

Suuri valiokunta sai kokouksessaan selvityksen myös EU:n kilpailukykyneuvoston tulevasta (28.–29.11.) kokouksesta, jossa käsitellään mm. kuluttajanoikeuksien kehittämiseen liittyvää edustajakannedirektiiviä sekä suurten kansainvälisten yritysten tuloverojen julkistamisvelvoitetta koskevaa ehdotusta.

Ulkoasiainneuvostossa kokoontuvat EU-maiden ulkoministerit tai käsiteltävien asioiden mukaan puolustusministerit (yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka), kehitysministerit (kehitysyhteistyö) tai kauppaministerit (yhteinen kauppapolitiikka). Ulkoasiainneuvoston puheenjohtajana toimii EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja, tällä hetkellä Federica Mogherini.

Kilpailukykyneuvostossa kokoontuvat aiheista riippuen jäsenmaiden kauppa-, talous-, teollisuus-, tutkimus- ja innovointi- sekä avaruusasioista vastaavat ministerit. Käsittelyssä olevista asioista vastaavat EU-komissaarit osallistuvat myös istuntoihin.

Lähde: Eduskunta.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory