A Tribute To Celine Dion & Frank Sinatra – poliisien seurassa
NordenBladet — Helsingin poliisisoittokunta kiertää Itä-Suomessa elokuun lopulla. Säihkyvässä viihdekonsertissa nautitaan upeimmista Celine Dionin helmistä, sekä Frank Sinatran svengistä. Helsingin poliisisoittokunnan solisteina ovat Inga Söder ja Sami Pitkämö..Inga Söder on rovaniemeläislähtöinen laulaja ja lauluntekijä. Kokeneena esiintyjänä hän on toiminut useiden arvostettujen orkestereiden solistina myös lukuisten eturivin muusikoiden ja artistien kanssa. Ingan ammattitaitoinen ja valovoimainen esiintyminen häikäisee taidoillaan ja lumoaa yleisönsä.Sami Pitkämö on puolestaan syntynyt Kauhajoella ja on laulaja, lauluntekijä ja monipuolinen ja laaja-alainen musiikkialan ammattilainen. Sami on esiintynyt ja levyttänyt useiden eri artistien kanssa. Hän johtaa omaa nimeään kantavaa orkesteria.Helsingin poliisisoittokuntaa johtaa ylikapellimestari Sami Ruusuvuori. Ruusuvuori on johtanut poliisisoittokuntaa kymmenisen vuotta. Sitä ennen hän toimi mm. puolustusvoimien edustussoittokunnan, Kaartin Soittokunnan kapellimestarina. Ruusuvuori väitteli tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa kuluvan vuoden toukokuussa.Luvassa on siis upea konsertti mahtavien solistien ja suuren orkesterin kanssa. Konsertteja on kolme. Keskiviikkona 24.8.2022 kello 19.00 Mikaeli-sali, MikkeliTorstaina 25.8.2022 kello 19.00 Carelia-sali, JoensuuPerjantaina 26.8.2022 kello 19.00 Musiikkikeskus, KuopioLiput 11,50 / 17,50 + tilausmaksu (alk.1,50) www.lippu.fi
Helsingin poliisisoittokunta kiertää Itä-Suomessa elokuun lopulla. Säihkyvässä viihdekonsertissa nautitaan upeimmista Celine Dionin helmistä, sekä Frank Sinatran svengistä. Helsingin poliisisoittokunnan solisteina ovat Inga Söder ja Sami Pitkämö.
.Inga Söder on rovaniemeläislähtöinen laulaja ja lauluntekijä. Kokeneena esiintyjänä hän on toiminut useiden arvostettujen orkestereiden solistina myös lukuisten eturivin muusikoiden ja artistien kanssa. Ingan ammattitaitoinen ja valovoimainen esiintyminen häikäisee taidoillaan ja lumoaa yleisönsä.
Sami Pitkämö on puolestaan syntynyt Kauhajoella ja on laulaja, lauluntekijä ja monipuolinen ja laaja-alainen musiikkialan ammattilainen. Sami on esiintynyt ja levyttänyt useiden eri artistien kanssa. Hän johtaa omaa nimeään kantavaa orkesteria.
Helsingin poliisisoittokuntaa johtaa ylikapellimestari Sami Ruusuvuori. Ruusuvuori on johtanut poliisisoittokuntaa kymmenisen vuotta. Sitä ennen hän toimi mm. puolustusvoimien edustussoittokunnan, Kaartin Soittokunnan kapellimestarina. Ruusuvuori väitteli tohtoriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa kuluvan vuoden toukokuussa.
Luvassa on siis upea konsertti mahtavien solistien ja suuren orkesterin kanssa.
Konsertteja on kolme.
- Keskiviikkona 24.8.2022 kello 19.00 Mikaeli-sali, Mikkeli
- Torstaina 25.8.2022 kello 19.00 Carelia-sali, Joensuu
- Perjantaina 26.8.2022 kello 19.00 Musiikkikeskus, Kuopio
Liput 11,50 / 17,50 + tilausmaksu (alk.1,50) www.lippu.fi
]]>
Lähde: Poliisi.fi