Poliisi otti kiinni apteekkimurrosta epäillyn Luumäellä

NordenBladet — Poliisi epäilee samaa henkilöä myös kesäkuussa Luumäellä tapahtuneesta apteekkimurrosta.

Poliisi otti torstain vastaisena yönä kiinni henkilön, jonka epäillään murtautuneen apteekkiin Luumäellä. 
Poliisi sai 11.7.2024 aamuneljän aikaan ilmoituksen, jonka mukaan Luumäellä sijaitsevaan apteekkiin olisi murtauduttu. Paikan päälle mennyt poliisipartio tavoitti murrosta epäillyn henkilön nopeasti tapahtumapaikalta. Partio otti epäillyn kiinni ja hän on pidätettynä. Poliisi epäilee henkilöä varkaudesta ja huumausainerikoksesta.
Samaan apteekkiin murtauduttiin myös 29. kesäkuuta 2024. Poliisi epäilee kiinni otettua henkilöä myös kesäkuisen murron osalta varkaudesta ja huumausainerikoksesta.
-Teemme nyt esitutkintaa ja selvitämme tapahtumien kulkua. Emme tiedota asiasta enempää, ellei jokin tutkinnassa muutu olennaisesti, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Korpisammal Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta.  ]]>

Poliisi epäilee samaa henkilöä myös kesäkuussa Luumäellä tapahtuneesta apteekkimurrosta.

Poliisi otti torstain vastaisena yönä kiinni henkilön, jonka epäillään murtautuneen apteekkiin Luumäellä. 

Poliisi sai 11.7.2024 aamuneljän aikaan ilmoituksen, jonka mukaan Luumäellä sijaitsevaan apteekkiin olisi murtauduttu. Paikan päälle mennyt poliisipartio tavoitti murrosta epäillyn henkilön nopeasti tapahtumapaikalta. Partio otti epäillyn kiinni ja hän on pidätettynä.
Poliisi epäilee henkilöä varkaudesta ja huumausainerikoksesta.

Samaan apteekkiin murtauduttiin myös 29. kesäkuuta 2024. Poliisi epäilee kiinni otettua henkilöä myös kesäkuisen murron osalta varkaudesta ja huumausainerikoksesta.

Teemme nyt esitutkintaa ja selvitämme tapahtumien kulkua. Emme tiedota asiasta enempää, ellei jokin tutkinnassa muutu olennaisesti, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Korpisammal Kaakkois-Suomen poliisilaitoksesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory