Poliisi jatkaa koiratapauksen esitutkintaa

NordenBladet — Helsingin poliisi tiedotti maanantaina 8. heinäkuuta tapauksesta, jossa koira puri lasta Vallilassa. Koira pääsi vapaaksi vahingossa. Rikosnimikkeet esitutkinnassa ovat vammantuottamus ja eläimen vartioimatta jättäminen.

Poliisi takavarikoi koiran tilanteen jälkeen. Koira palautettiin omistajalle tiistaina 9. heinäkuuta.
Poliisin selvityksen perusteella koira ei ole aikaisemmin hyökännyt ihmisten kimppuun. Lisäksi koiran hoito-olot olivat sellaiset, että takavarikko voitiin kumota.
Takavarikoitu eläin voidaan lopettaa lain mukaan vain, jos eläimen rahallinen arvo on vähäinen tai jos eläimen hoidon järjestäminen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista.
– Rikoslain mukaan vaarallisen eläimen lopettamisesta päättää tuomioistuin. Poliisi voi lopettaa eläimen poliisitehtävän aikana paikan päällä vain viimesijaisena keinona. Jos terve eläin saadaan otettua kiinni, ei sitä ole perusteltua välittömästi poliisin toimesta lopettaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Katariina Rinne.
Poliisi voisi lopettaa kotieläimen poliisitehtävän aikana, jos eläimen aiheuttamaa välitöntä vaaraa tai vahinkoa ei saataisi muuten loppumaan. Kotieläin olisi myös mahdollista lopettaa, jos se olisi niin sairas tai vahingoittunut, että sitä ei voitaisi parantaa.
Esitutkinta on kesken ja jatkuu tavanomaisin tutkintatoimenpitein. Tuomioistuin päättää eläimen kohtalosta, rangaistuksista ja vahingonkorvauksista.
 
 
 
 ]]>

Helsingin poliisi tiedotti maanantaina 8. heinäkuuta tapauksesta, jossa koira puri lasta Vallilassa. Koira pääsi vapaaksi vahingossa. Rikosnimikkeet esitutkinnassa ovat vammantuottamus ja eläimen vartioimatta jättäminen.

Poliisi takavarikoi koiran tilanteen jälkeen. Koira palautettiin omistajalle tiistaina 9. heinäkuuta.

Poliisin selvityksen perusteella koira ei ole aikaisemmin hyökännyt ihmisten kimppuun. Lisäksi koiran hoito-olot olivat sellaiset, että takavarikko voitiin kumota.

Takavarikoitu eläin voidaan lopettaa lain mukaan vain, jos eläimen rahallinen arvo on vähäinen tai jos eläimen hoidon järjestäminen ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista.

– Rikoslain mukaan vaarallisen eläimen lopettamisesta päättää tuomioistuin. Poliisi voi lopettaa eläimen poliisitehtävän aikana paikan päällä vain viimesijaisena keinona. Jos terve eläin saadaan otettua kiinni, ei sitä ole perusteltua välittömästi poliisin toimesta lopettaa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Katariina Rinne.

Poliisi voisi lopettaa kotieläimen poliisitehtävän aikana, jos eläimen aiheuttamaa välitöntä vaaraa tai vahinkoa ei saataisi muuten loppumaan. Kotieläin olisi myös mahdollista lopettaa, jos se olisi niin sairas tai vahingoittunut, että sitä ei voitaisi parantaa.

Esitutkinta on kesken ja jatkuu tavanomaisin tutkintatoimenpitein. Tuomioistuin päättää eläimen kohtalosta, rangaistuksista ja vahingonkorvauksista.

 

 

 

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory