Poliisi turvaa Imatranajo-tapahtuman aikana tien päällä ja taajamassa

NordenBladet — Olemme läsnä Imatralla Imatranajo-tapahtuman aikana 4.-7.7.2024. Turvaamme viikonlopun viettoa tapahtuma-alueen läheisyydessä ja liikenteessä.

Valvomme tehostetusti yleistä järjestystä ja turvallisuutta Imatralla ja lähialueilla, kun kaupungissa järjestetään Imatranajo-moottoriurheilutapahtuma 4.-7. heinäkuuta.
Tapahtumaan odotetaan aiempien vuosien tapaan paljon moottoriurheilusta kiinnostunutta yleisöä. Tapahtuman turvallisuudesta vastaa ensisijaisesti tapahtuman järjestäjä, mutta myös me olemme näkyvillä ja läsnä tapahtuman aikana. Olemme varautuneet kaikenlaisiin häiriötilanteisiin ja tulemme aktiivisesti puuttumaan tilanteisiin, joissa yleinen järjestys tai turvallisuus voivat olla uhattuna. 
Liikenne Imatralla ja läheisillä tiealueilla voi ajoittain ruuhkautua erityisesti torstaina 4.7. menoliikenteen vuoksi ja sunnuntaina 7.7. paluuliikenteen takia. Tästä johtuen suosittelemme, että varaat ajomatkoihin erityisesti näinä päivinä hieman reilummin aikaa.  Olemme koko tapahtuman ajan näkyvästi läsnä myös tien päällä. Valvomme pääteillä ja kaupungilla esimerkiksi kuljettajien ajonopeuksia ja ajokuntoa. 
Tiedotamme toiminnastamme ja liikenteestä tehostetusti koko loppuviikon ajan. Tiedotamme edellisen tapahtumapäivän sujumisesta aamupäivisin osoitteessa poliisi.fi. Maanantaina 8.7. julkaisemme koostetiedotteen tapahtumista. 
Toivotamme turvallista ja mukavaa tapahtumaa!  ]]>

Olemme läsnä Imatralla Imatranajo-tapahtuman aikana 4.-7.7.2024. Turvaamme viikonlopun viettoa tapahtuma-alueen läheisyydessä ja liikenteessä.

Valvomme tehostetusti yleistä järjestystä ja turvallisuutta Imatralla ja lähialueilla, kun kaupungissa järjestetään Imatranajo-moottoriurheilutapahtuma 4.-7. heinäkuuta.

Tapahtumaan odotetaan aiempien vuosien tapaan paljon moottoriurheilusta kiinnostunutta yleisöä. Tapahtuman turvallisuudesta vastaa ensisijaisesti tapahtuman järjestäjä, mutta myös me olemme näkyvillä ja läsnä tapahtuman aikana. Olemme varautuneet kaikenlaisiin häiriötilanteisiin ja tulemme aktiivisesti puuttumaan tilanteisiin, joissa yleinen järjestys tai turvallisuus voivat olla uhattuna. 

Liikenne Imatralla ja läheisillä tiealueilla voi ajoittain ruuhkautua erityisesti torstaina 4.7. menoliikenteen vuoksi ja sunnuntaina 7.7. paluuliikenteen takia. Tästä johtuen suosittelemme, että varaat ajomatkoihin erityisesti näinä päivinä hieman reilummin aikaa. 
Olemme koko tapahtuman ajan näkyvästi läsnä myös tien päällä. Valvomme pääteillä ja kaupungilla esimerkiksi kuljettajien ajonopeuksia ja ajokuntoa. 

Tiedotamme toiminnastamme ja liikenteestä tehostetusti koko loppuviikon ajan. Tiedotamme edellisen tapahtumapäivän sujumisesta aamupäivisin osoitteessa poliisi.fi. Maanantaina 8.7. julkaisemme koostetiedotteen tapahtumista. 

Toivotamme turvallista ja mukavaa tapahtumaa!
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory