Lahden moottoritiellä useamman ajoneuvon liikenneonnettomuus

NordenBladet — Poliisi on paikan päällä ohjaamassa liikennettä.Kello 19:53: Poliisi sai keskiviikkona 26. kesäkuuta kello 19.30 hätäkeskuksen kautta tiedon, jonka mukaan Lahden moottoritiellä on tapahtunut usean henkilöauton liikenneonnettomuus. Tämän hetkisten tietojen mukaan onnettomuudessa on ollut osallisena neljä henkilöautoa. Onnettomuus aiheuttaa merkittävää liikennehaittaa, sillä Lahden moottoritien pohjoisen suuntaan menevät kaistat Keravan liittymän kohdalla joudutaan sulkemaan toistaiseksi. Poliisi suosittelee käyttämään vaihtoehtoisia reittejä.

Poliisi on paikan päällä ohjaamassa liikennettä.

Kello 19:53: Poliisi sai keskiviikkona 26. kesäkuuta kello 19.30 hätäkeskuksen kautta tiedon, jonka mukaan Lahden moottoritiellä on tapahtunut usean henkilöauton liikenneonnettomuus. Tämän hetkisten tietojen mukaan onnettomuudessa on ollut osallisena neljä henkilöautoa. Onnettomuus aiheuttaa merkittävää liikennehaittaa, sillä Lahden moottoritien pohjoisen suuntaan menevät kaistat Keravan liittymän kohdalla joudutaan sulkemaan toistaiseksi. Poliisi suosittelee käyttämään vaihtoehtoisia reittejä.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory