Etelä-Kymenlaaksossa viikonlopun aikana päihtyneitä autoilijoita liikenteessä

NordenBladet — Poliisi tavoitti viikonlopun aikana liikenteestä viisi vahvasti päihtynyttä autoilijaa, jotka samalla syyllistyivät myös muihin liikennerikoksiin.Lauantaina iltapäivällä Kotkassa Tapiontiellä päihtynyt autoilija ajoi henkilöauton kovalla nopeudella ulos tieltä. Kuljettaja ja matkustajana ollut mieshenkilö loukkaantuivat lievästi. Autoa kuljettanut mieshenkilö otettiin ulosajon jälkeen kiinni lähistöltä. Kuljettaja puhalsi kiinniotettaessa poliisin alkometriin 2.50 o/oo. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.Kotkassa Rauhalankadulla sunnuntaina kello 01 aikoihin poliisi pysäytti henkilöautoa kuljettaneen mieshenkilön, joka puhalsi poliisin alkometriin 1.26 o/oo. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.Sunnuntaina kello 04.00 aikoihin poliisi sai ilmoituksen moottoritietä Kotkassa VT 7:llä vastaantulevan liikenteen ajokaistalla liikkuvasta valkoisesta pakettiautosta, jonka nopeus vaihteli ilmoituksen mukaan 120-150 km/h:ssa ja aiheutti ajollaan vakavia vaaratilanteita. Poliisipartio tavoitti ajoneuvon ja sen kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 2.76 o/oo. Kuljettajan lisäksi pakettiautossa oli kaksi matkustajaa. Kuljettaja otettiin kiinni esitutkintaa varten. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden  vaarantamisesta.Sunnuntaina iltapäivällä Kotkassa VT 7:llä poliisin tarkastuksen kohteeksi joutunut henkilöautoa kuljettanut naisautoilija puhalsi alkometriin 2.20 o/oo. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.Maanantaina aamuyöstä poliisi tavoitti Kotkasta Kotkantieltä päihtyneen autoilijan, joka sai huumepikatestissä positiivisen tuloksen amfetamiinille. Mieskuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lauantaina kello 4 aikoihin Jumalniemessä poliisipartio otti kiinni miehen ja naisen, jotka olivat tunkeutuneet huonekaluliikkeen puutarhakalusteaitaukseen ja kantaneet sieltä pois huonekaluja. Pariskunta otettiin kiinni ja tuotiin poliisiasemalle asian selvittämistä varten. Tavarat saatiin takaisin asianomistajalle myyntikuntoisina.    

Poliisi tavoitti viikonlopun aikana liikenteestä viisi vahvasti päihtynyttä autoilijaa, jotka samalla syyllistyivät myös muihin liikennerikoksiin.

Lauantaina iltapäivällä Kotkassa Tapiontiellä päihtynyt autoilija ajoi henkilöauton kovalla nopeudella ulos tieltä. Kuljettaja ja matkustajana ollut mieshenkilö loukkaantuivat lievästi. Autoa kuljettanut mieshenkilö otettiin ulosajon jälkeen kiinni lähistöltä. Kuljettaja puhalsi kiinniotettaessa poliisin alkometriin 2.50 o/oo. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Kotkassa Rauhalankadulla sunnuntaina kello 01 aikoihin poliisi pysäytti henkilöautoa kuljettaneen mieshenkilön, joka puhalsi poliisin alkometriin 1.26 o/oo. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, eikä hänellä ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Sunnuntaina kello 04.00 aikoihin poliisi sai ilmoituksen moottoritietä Kotkassa VT 7:llä vastaantulevan liikenteen ajokaistalla liikkuvasta valkoisesta pakettiautosta, jonka nopeus vaihteli ilmoituksen mukaan 120-150 km/h:ssa ja aiheutti ajollaan vakavia vaaratilanteita. Poliisipartio tavoitti ajoneuvon ja sen kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 2.76 o/oo. Kuljettajan lisäksi pakettiautossa oli kaksi matkustajaa. Kuljettaja otettiin kiinni esitutkintaa varten. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden  vaarantamisesta.

Sunnuntaina iltapäivällä Kotkassa VT 7:llä poliisin tarkastuksen kohteeksi joutunut henkilöautoa kuljettanut naisautoilija puhalsi alkometriin 2.20 o/oo. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Maanantaina aamuyöstä poliisi tavoitti Kotkasta Kotkantieltä päihtyneen autoilijan, joka sai huumepikatestissä positiivisen tuloksen amfetamiinille. Mieskuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Lauantaina kello 4 aikoihin Jumalniemessä poliisipartio otti kiinni miehen ja naisen, jotka olivat tunkeutuneet huonekaluliikkeen puutarhakalusteaitaukseen ja kantaneet sieltä pois huonekaluja. Pariskunta otettiin kiinni ja tuotiin poliisiasemalle asian selvittämistä varten. Tavarat saatiin takaisin asianomistajalle myyntikuntoisina.

 

   

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory