Ajo-oikeudettomia rattijuoppoja Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana tehtäviä 206 kappaletta.Perjantaina klo 01.30 partio pysäytti Lahdessa Lahdenkadulla henkilöauton, jota kuljetti noin 35-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen. Miehen olemus oli sekava ja huumepikatesti näytti positiivisen tuloksen kahdelle eri huumausaineelle. Miehellä ei myöskään ollut ajo-oikeutta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana tehtäviä 206 kappaletta.

Perjantaina klo 01.30 partio pysäytti Lahdessa Lahdenkadulla henkilöauton, jota kuljetti noin 35-vuotias mies. Mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen. Miehen olemus oli sekava ja huumepikatesti näytti positiivisen tuloksen kahdelle eri huumausaineelle. Miehellä ei myöskään ollut ajo-oikeutta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

Torstai-iltana klo 20 aikaan Forssassa Saksankadulla partio pysäytti henkilöauton, jota kuljetti noin 40-vuotias nainen. Nainen oli ajokiellossa ja hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen kahdelle eri huumausaineelle. Naista epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory