Päihtyneitä kuljettajia Oulussa ja Suomussalmella

NordenBladet — Oulun poliisilaitoksen partiot tavoittivat keskiviikkopäivän liikenteestä kuljettajia, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.Oulun poliisin partio pysäytti keskivikkona 22.5. iltapäivällä Oulun Kajaanintiellä henkilöauton, jonka kuljettajan todettiin olevan päihtyneen oloinen.Partion tapahtumapaikalla tekemien tutkimusten perusteella kuljettajan epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena.Kuljettaja oli tapahtumahetkellä myös ajokiellossa. Häntä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.—–Keskiviikkona iltapäivällä tavoitettiin päihtynyt kuljettaja myös Suomussalmen Ämmänkadulla. Poliisipartio oli tuolloin pysäyttänyt henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi.Kuljettaja puhalsi alkometriin melkein kahden promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaisen ajokieltoon, ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.Kuljettaja tuotiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. Häntä epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta.

Oulun poliisilaitoksen partiot tavoittivat keskiviikkopäivän liikenteestä kuljettajia, joiden epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

Oulun poliisin partio pysäytti keskivikkona 22.5. iltapäivällä Oulun Kajaanintiellä henkilöauton, jonka kuljettajan todettiin olevan päihtyneen oloinen.

Partion tapahtumapaikalla tekemien tutkimusten perusteella kuljettajan epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena.

Kuljettaja oli tapahtumahetkellä myös ajokiellossa. Häntä epäillään tässä vaiheessa rattijuopumuksesta huumausaineen vaikutuksen alaisena, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

—–

Keskiviikkona iltapäivällä tavoitettiin päihtynyt kuljettaja myös Suomussalmen Ämmänkadulla. Poliisipartio oli tuolloin pysäyttänyt henkilöauton kuljettajan ajokunnon tarkistamiseksi.

Kuljettaja puhalsi alkometriin melkein kahden promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaisen ajokieltoon, ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun.

Kuljettaja tuotiin kiinniotettuna poliisin tiloihin. Häntä epäillään tässä vaiheessa törkeästä rattijuopumuksesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory