Liikennerikoksia Huittisissa ja Säkylässä

NordenBladet — Keskiviikkona ja torstaina tapahtui ulosajoja sekä reilu ylinopeus Huittisten ja Säkylän alueella. Lounais-Suomen poliisi tutkii tapauksia yhtenä törkeänä ja kahtena perusmuotoisena liikenneturvallisuuden vaarantamisena.Lounais-Suomen poliisipartio sai keskiviikkona hätäkeskukselta tehtävän henkilöauton ulosajosta Huittisissa Huhtaantiellä. Ajoneuvon kuljettajaksi ilmeni 15 -vuotias nuori, joka oli kertomansa mukaan menettänyt ajoneuvon hallinnan liiallisen nopeuden johdosta. Ulosajossa ajoneuvo oli ajautunut ulos tieltä jääden katolleen tien laidassa olevalle pellolle. Kuljettajalle oli ulosajosta aiheutunut vammoja, joiden vuoksi tämä kuljetettiin Satasairaalaan jatkotutkimuksiin. Tämän hetken tietojen mukaan vakavia vammoja ei kuljettajalle ulosajosta aiheutunut.

Keskiviikkona ja torstaina tapahtui ulosajoja sekä reilu ylinopeus Huittisten ja Säkylän alueella. Lounais-Suomen poliisi tutkii tapauksia yhtenä törkeänä ja kahtena perusmuotoisena liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Lounais-Suomen poliisipartio sai keskiviikkona hätäkeskukselta tehtävän henkilöauton ulosajosta Huittisissa Huhtaantiellä. Ajoneuvon kuljettajaksi ilmeni 15 -vuotias nuori, joka oli kertomansa mukaan menettänyt ajoneuvon hallinnan liiallisen nopeuden johdosta. Ulosajossa ajoneuvo oli ajautunut ulos tieltä jääden katolleen tien laidassa olevalle pellolle. Kuljettajalle oli ulosajosta aiheutunut vammoja, joiden vuoksi tämä kuljetettiin Satasairaalaan jatkotutkimuksiin. Tämän hetken tietojen mukaan vakavia vammoja ei kuljettajalle ulosajosta aiheutunut.

Kuljettaja ei ollut päihtynyt.

Nuorta kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden lisäksi myös kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

 

Torstaina Lounais-Suomen poliisin partio pysäytti liikennevalvonnan yhteydessä noin parikymppisen mieshenkilön epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Säkylässä Säkyläntiellä. Partiota vastaan oli ajanut huomattavaa nopeutta henkilöauto, jonka perään partio oli lähtenyt. Partion suorittaman keskinopeusmittauksen kautta edellä ajaneen ajoneuvon nopeudeksi saatiin 159 km/h alueella, jolla on 80 km/h nopeusrajoitus.

Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

 

Torstaina tapahtui henkilöauton ulosajo Huittisissa Turuntiellä. Reilu 70 -vuotias mieshenkilö oli menettänyt ajoneuvonsa hallinnan ja ajautunut tien laidassa olevaan ojaan. Kuljettajalle ei ulosajosta aiheutunut vammoja.

Lounais-Suomen poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory