Rattijuoppoja jäi kiinni Oulun poliislaitoksen alueella

NordenBladet — Kahdessa eri tapauksessa kuljettaja epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja yhden epäillään ajaneen alkoholia nauttineena.Poliisi sai keskiviikkona 24.4 klo:12.58 aikaan hätäkeskukselta tehtävän Alavieskaan, jonka mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä ojaan.

Kahdessa eri tapauksessa kuljettaja epäillään ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisena ja yhden epäillään ajaneen alkoholia nauttineena.

Poliisi sai keskiviikkona 24.4 klo:12.58 aikaan hätäkeskukselta tehtävän Alavieskaan, jonka mukaan henkilöauto oli suistunut tieltä ojaan.

Tapahtumapaikalla poliisi puhallutti epäillyn autoa kuljettaneen noin 50-vuotiaan naisen. Puhalluskoe näytti tulokseksi 0.78 mg/l. Epäillyn ajo-oikeus oli rauennut.

Verikokeen jälkeen nainen vapautettiin.

Poliisi epäilee kuljettajaa törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Poliisipartio suoritti Kajaanissa liikenteen valvontaa keskiviikkona 24.4, klo:23.05 aikaan.  Poliisipartion huomio kiinnittyi henkilöautoon, jonka kuljettaja lähti kiihdyttämään autoa suurella nopeudella poliisiauton nähtyään. Poliisi mittasi pakenevalle autolle nopeudeksi enimmillään 110km/h, nopeusrajoituksen vaihdellessa alueella 50-60 km/h.

Poliisi sai ajoneuvon viimein pysähtymään. Kuljettajalle suoritettiin puhalluskoe, joka näytti 0.00 mg/l. Tämän jälkeen kuljettajalle tehtiin huumepikatesti, joka näytti positiivista tulosta huumausaineelle.

Miestä käytettiin lääkärissä verikokeessa, jonka jälkeen hänet otettiin kiinni Kajaanin poliisilaitokselle.

Noin 55-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen mm. törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, rattijuopumukseen, sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, koska hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Oulussa poliisipartio suoritti liikenteen valvontaa Merikoskenkadulla torstaina 25.4, klo:00.49 aikaan.  Partio pysäytti henkilöauton tarkastusta varten. ja sen kuljettajalle suoritettiin huumausainetesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita.

Noin 40-vuotiaan oululaisen miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, koska hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory