Raideliikennettä häiritty Vaasassa

NordenBladet — Poliisi epäilee jonkun asettaneen junanraitelle vierasesineitä ja aiheuttaneen näin vaaraa raideliikenteellePoliisi sai tarkistustehtävän 14.4. noin klo 13:30 aikaan Vaasaan Nappulatien läheisyydessä kulkevalle raideosuudelle. Ilmoituksen mukaan junanraiteille oli asetettu kiviä. Poliisipartio havaitsi tapahtumapaikalla, että junanraiteille oli kasattu kiviä.Poliisi muistuttaa, että kaikenlainen raideliikenteen häirintä ja vaarantaminen on laissa rangaistavaksi säädetty teko. Raiteille esineitä luvattomasti asettava henkilö osoittaa  täydellistä harkintakyvyn puuttumista ja aiheuttaa pahimmillaan vakavaa vaaraa junassa olevien matkustajien hengelle ja terveydelle.

Poliisi epäilee jonkun asettaneen junanraitelle vierasesineitä ja aiheuttaneen näin vaaraa raideliikenteelle

Poliisi sai tarkistustehtävän 14.4. noin klo 13:30 aikaan Vaasaan Nappulatien läheisyydessä kulkevalle raideosuudelle. Ilmoituksen mukaan junanraiteille oli asetettu kiviä. Poliisipartio havaitsi tapahtumapaikalla, että junanraiteille oli kasattu kiviä.

Poliisi muistuttaa, että kaikenlainen raideliikenteen häirintä ja vaarantaminen on laissa rangaistavaksi säädetty teko. Raiteille esineitä luvattomasti asettava henkilö osoittaa  täydellistä harkintakyvyn puuttumista ja aiheuttaa pahimmillaan vakavaa vaaraa junassa olevien matkustajien hengelle ja terveydelle.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory