Kaksi reilua ylinopeutta paljastettu liikennevalvonnassa Suonenjoella

NordenBladet — Kumpikin kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja heidän ajokortit otettiin poliisin haltuun. Ajoneuvoissa ei ollut kyydissä matkustajia.Poliisi havaitsi puolen päivän aikaan VT 9:llä Jyväskylän suuntaan ajavan henkilöauton auton käyttävän ylinopeutta ja ohittelevan edellään ajavia. Auto mm. väisti tolppakameran vastaantulevan kaistan puolelta ja ohitti edellään ajavan auton risteysalueella. Autolle mitattiin keskinopeudeksi 159km/h tieosuudella, jossa oli 80km/h nopeusrajoitus. Autosta löytyi tutkanpaljastin. Autoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja paljastinlaiterikkomukseen.

Kumpikin kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja heidän ajokortit otettiin poliisin haltuun. Ajoneuvoissa ei ollut kyydissä matkustajia.

Poliisi havaitsi puolen päivän aikaan VT 9:llä Jyväskylän suuntaan ajavan henkilöauton auton käyttävän ylinopeutta ja ohittelevan edellään ajavia. Auto mm. väisti tolppakameran vastaantulevan kaistan puolelta ja ohitti edellään ajavan auton risteysalueella. Autolle mitattiin keskinopeudeksi 159km/h tieosuudella, jossa oli 80km/h nopeusrajoitus. Autosta löytyi tutkanpaljastin. Autoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja paljastinlaiterikkomukseen.

Poliisi havaitsi henkilöauton ajavan ylinopeutta klo 15 aikaan Pieksämäentiellä. Autolle mitattiin keskinopeudeksi 160 km/h tieosuudella, jolla nopeusrajoitus oli 80 km/h. Autoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory