Taksikuskia epäillään useista seksuaalirikoksista – poliisi pyytää tietoja mahdollisista muista rikosepäilyistä

NordenBladet — Helsingin poliisi epäilee noin 40-vuotiasta taksinkuljettajaa kolmesta seksuaalirikoksesta, jotka kohdistuivat kehitysvammaisiin henkilöihin. Epäillyt rikokset tapahtuivat taksissa 6.–9. marraskuuta 2023.Rikosnimikkeet tapauksissa ovat raiskaus, seksuaalinen kajoaminen ja seksuaalinen ahdistelu.Epäilty toimi asianomistajien kuljettajana muun muassa erilaisten asumisyksiköiden ja päivä- ja työtoimintapaikkojen välillä.– On mahdollista, että epäilty on kohdistanut samankaltaisia tekoja muihinkin henkilöihin. Kuulusteluissa hän on kieltänyt tehneensä epäiltyjä rikoksia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Antikainen.Poliisi kehottaa esimerkiksi kehitysvammaisten tai toimintarajoitteisten henkilöiden kanssa työskenteleviä olemaan yhteydessä, jos asiakas on tuonut esiin jotakin seksuaalirikokseen viittaavaa. Tietoa voi olla esimerkiksi päivä- ja työtoimintojen sekä autetun, ohjatun ja tuetun asumisen paikkojen henkilökunnalla sekä toimintarajoitteisten henkilöiden läheisillä.Yhteydenotot toivotaan virka-aikaan numeroon 0295 471 612 tai seksuaalirikokset.helsinki@poliisi.fi.Epäilty vangittiin 14. marraskuuta, ja hän on edelleen vangittuna. Hän on syyllistynyt erilaisiin seksuaalirikoksiin myös aiemmin.

Helsingin poliisi epäilee noin 40-vuotiasta taksinkuljettajaa kolmesta seksuaalirikoksesta, jotka kohdistuivat kehitysvammaisiin henkilöihin. Epäillyt rikokset tapahtuivat taksissa 6.–9. marraskuuta 2023.

Rikosnimikkeet tapauksissa ovat raiskaus, seksuaalinen kajoaminen ja seksuaalinen ahdistelu.

Epäilty toimi asianomistajien kuljettajana muun muassa erilaisten asumisyksiköiden ja päivä- ja työtoimintapaikkojen välillä.

– On mahdollista, että epäilty on kohdistanut samankaltaisia tekoja muihinkin henkilöihin. Kuulusteluissa hän on kieltänyt tehneensä epäiltyjä rikoksia, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jutta Antikainen.

Poliisi kehottaa esimerkiksi kehitysvammaisten tai toimintarajoitteisten henkilöiden kanssa työskenteleviä olemaan yhteydessä, jos asiakas on tuonut esiin jotakin seksuaalirikokseen viittaavaa. Tietoa voi olla esimerkiksi päivä- ja työtoimintojen sekä autetun, ohjatun ja tuetun asumisen paikkojen henkilökunnalla sekä toimintarajoitteisten henkilöiden läheisillä.

Yhteydenotot toivotaan virka-aikaan numeroon 0295 471 612 tai seksuaalirikokset.helsinki@poliisi.fi.

Epäilty vangittiin 14. marraskuuta, ja hän on edelleen vangittuna. Hän on syyllistynyt erilaisiin seksuaalirikoksiin myös aiemmin.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory