Itä-Uudellamaan poliisia työllisti viime viikolla häiriökäyttäytymiset, väkivaltarikokset sekä päihtyneet henkilöt

NordenBladet — Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisille välitetyissä tehtävissä näkyivät häiriökäyttäytymiset, useat vakavat väkivaltarikokset sekä päihtyneet.Päihtynyt kuljettaja aiheutti kolarinNoin viisikymppisen miehen epäillään 3.2. lauantaina aamupäivällä törmänneen kuljettamallaan pakettiautolla henkilöautoon Hyvinkäällä. Päihtynyt kuljettaja ajoi risteykseen väistämisvelvollisuutta osoittaneen liikennemerkin takaa.- Poliisi sai tehtävän kolaripaikalle noin kello 12.07 Partion olleessa matkalla tehtävälle, kohteesta tuli uusi ilmoitus, että epäilty oli jo poistunut onnettomuuspaikalta läheiseen ravintolaan, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.Tuntomerkkeihin sopiva epäilty saapui hetken kuluttua takaisin tapahtumapaikalle ja poliisin hänelle tekemä puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen rajan täyttävät lukemat 1.19mg/l.- Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mies päätyi verikokeiden kautta Hyvinkään poliisiasemalle tapahtumien selvittelyä ja kuulustelua varten, Murto jatkaa.Liikenteen valvontaa ja keikanajoaPoliisilaitoksen liikennepoliisisektorin partiot tekivät viikonloppuna liikenteen valvontaa eri puolilla poliisilaitoksen aluetta. Partiot osallistuivat myös normaaliin keikanajoon valvonta- ja hälytystointasektorin tukena.- Partioiden haaviin jäin muutamia kaahareita, kortittomia kuljettajia sekä päihtyneitä kuljettajia. Liekö merkki kevään tulosta, kun liikenteestä tavoitettiin jo ensimmäinen viritetty mopo, josta lähti kilvet poliisin haltuun, kertoo komisario Katri Lehti.- Raskaan liikenteen valvonnassa havaittiin muutamia ajo- ja lepoaikarikkomuksia, Lehti jatkaa.Törkeä väkivallanteko Loviisassa- neljä henkilöä vangittuItä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana lauantaina 13.2. yöllä Loviisassa tapahtunut törkeä väkivallanteko, johon poliisi otti tapahtumapäivänä kiinni neljä henkilöä. – Tapauksessa uhrilta riistettiin väkivalloin vapaus, tätä kiristettiin ja pahoinpideltiin törkeällä tavalla. Poliisi otti tekijät kiinni verekseltään, uhri hallussaan, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund.- Tekoa tutkitaan törkeänä ryöstönä, törkeänä kotirauhan rikkomisena, törkeänä vapaudenriistona, törkeän kiristyksen yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä, Cederlund jatkaa.Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on vanginnut epäillyt henkilöt poliisin vaatimuksesta. Syyte asiassa on määrä nostaa huhtikuun puolivälin tienoolla.Pitkäkestoiset tehtävät työllistivät poliisiaViime viikko oli Itä-Uudellamaalla valvonta- ja hälytystoiminnan kannalta työntäyteinen.Kokonaistehtävämäärä oli talvikaudelle tyypillinen, hieman yli 1600, mutta erilaiset pitkäkestoiset tehtävät sitoivat partioita ajoittain pitkiksin ajoiksi. – Tehtävät painottuivat tuttuun tapaan viikonlopun yövuoroihin, jolloin poliisia työllistivät muun muassa erilaiset häiriökäyttäytymiseen liittyvät tehtävät, pahoinpitelyt sekä päihtyneet, kertoo komisario Altti Pirinen.Erilaisia väkivaltarikoksia kirjattiin viime viikolta yhteensä 81, joista yleisellä paikalla tapahtuneita oli 37 ja yksityisellä paikalla tapahtuneita 44. Kotihälytystehtäviä hoidettiin yhteensä 121. Määrät olivat edellisviikkoon nähden lähes samoissa lukemissa.- Poliisia työllisti melkoisesti myös eri viranomaisille ja yksityishenkilöille annettavat virka-aputehtävät. Lisäksi viikolla tavoitettiin useita etsintäkuulutettuja henkilöitä, sanoo Pirinen.Yksilön suojaan liittyvien tehtävien määrä edelleen korkealla- Näissä tehtävissä on usein kyse omaisten tekemistä ilmoituksista. Läheisiin, ystäviin tai tuttaviin ei ole saatu yhteyttä ja ihmisillä herää huoli heidän tilasta ja hyvinvoinnista, Pirinen jatkaa.- Erilaiset etsintätehtävät kaupunki- ja maastoalueilla sekä tarkistukset ihmisten asuntoihin ovat poliisin arkea. Ihmisten yksinäisyys, pahoinvointi, syrjäytyminen ja erilaiset mielenterveyteen liittyvä ongelmat näkyvät useilla tehtävillä, summaa Pirinen. 

Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisille välitetyissä tehtävissä näkyivät häiriökäyttäytymiset, useat vakavat väkivaltarikokset sekä päihtyneet.

Päihtynyt kuljettaja aiheutti kolarin

Noin viisikymppisen miehen epäillään 3.2. lauantaina aamupäivällä törmänneen kuljettamallaan pakettiautolla henkilöautoon Hyvinkäällä. Päihtynyt kuljettaja ajoi risteykseen väistämisvelvollisuutta osoittaneen liikennemerkin takaa.

– Poliisi sai tehtävän kolaripaikalle noin kello 12.07 Partion olleessa matkalla tehtävälle, kohteesta tuli uusi ilmoitus, että epäilty oli jo poistunut onnettomuuspaikalta läheiseen ravintolaan, kertoo rikosylikomisario Anssi Murto.

Tuntomerkkeihin sopiva epäilty saapui hetken kuluttua takaisin tapahtumapaikalle ja poliisin hänelle tekemä puhalluskoe osoitti törkeän rattijuopumuksen rajan täyttävät lukemat 1.19mg/l.

– Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen sekä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Mies päätyi verikokeiden kautta Hyvinkään poliisiasemalle tapahtumien selvittelyä ja kuulustelua varten, Murto jatkaa.

Liikenteen valvontaa ja keikanajoa

Poliisilaitoksen liikennepoliisisektorin partiot tekivät viikonloppuna liikenteen valvontaa eri puolilla poliisilaitoksen aluetta. Partiot osallistuivat myös normaaliin keikanajoon valvonta- ja hälytystointasektorin tukena.

– Partioiden haaviin jäin muutamia kaahareita, kortittomia kuljettajia sekä päihtyneitä kuljettajia. Liekö merkki kevään tulosta, kun liikenteestä tavoitettiin jo ensimmäinen viritetty mopo, josta lähti kilvet poliisin haltuun, kertoo komisario Katri Lehti.

– Raskaan liikenteen valvonnassa havaittiin muutamia ajo- ja lepoaikarikkomuksia, Lehti jatkaa.

Törkeä väkivallanteko Loviisassa- neljä henkilöä vangittu

Itä-Uudenmaan poliisissa on tutkittavana lauantaina 13.2. yöllä Loviisassa tapahtunut törkeä väkivallanteko, johon poliisi otti tapahtumapäivänä kiinni neljä henkilöä. 

– Tapauksessa uhrilta riistettiin väkivalloin vapaus, tätä kiristettiin ja pahoinpideltiin törkeällä tavalla. Poliisi otti tekijät kiinni verekseltään, uhri hallussaan, kertoo rikoskomisario Freddie Cederlund.

– Tekoa tutkitaan törkeänä ryöstönä, törkeänä kotirauhan rikkomisena, törkeänä vapaudenriistona, törkeän kiristyksen yrityksenä ja törkeänä pahoinpitelynä, Cederlund jatkaa.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on vanginnut epäillyt henkilöt poliisin vaatimuksesta. Syyte asiassa on määrä nostaa huhtikuun puolivälin tienoolla.

Pitkäkestoiset tehtävät työllistivät poliisia

Viime viikko oli Itä-Uudellamaalla valvonta- ja hälytystoiminnan kannalta työntäyteinen.

Kokonaistehtävämäärä oli talvikaudelle tyypillinen, hieman yli 1600, mutta erilaiset pitkäkestoiset tehtävät sitoivat partioita ajoittain pitkiksin ajoiksi. 

– Tehtävät painottuivat tuttuun tapaan viikonlopun yövuoroihin, jolloin poliisia työllistivät muun muassa erilaiset häiriökäyttäytymiseen liittyvät tehtävät, pahoinpitelyt sekä päihtyneet, kertoo komisario Altti Pirinen.

Erilaisia väkivaltarikoksia kirjattiin viime viikolta yhteensä 81, joista yleisellä paikalla tapahtuneita oli 37 ja yksityisellä paikalla tapahtuneita 44. Kotihälytystehtäviä hoidettiin yhteensä 121. Määrät olivat edellisviikkoon nähden lähes samoissa lukemissa.

– Poliisia työllisti melkoisesti myös eri viranomaisille ja yksityishenkilöille annettavat virka-aputehtävät. Lisäksi viikolla tavoitettiin useita etsintäkuulutettuja henkilöitä, sanoo Pirinen.

Yksilön suojaan liittyvien tehtävien määrä edelleen korkealla

– Näissä tehtävissä on usein kyse omaisten tekemistä ilmoituksista. Läheisiin, ystäviin tai tuttaviin ei ole saatu yhteyttä ja ihmisillä herää huoli heidän tilasta ja hyvinvoinnista, Pirinen jatkaa.

– Erilaiset etsintätehtävät kaupunki- ja maastoalueilla sekä tarkistukset ihmisten asuntoihin ovat poliisin arkea. Ihmisten yksinäisyys, pahoinvointi, syrjäytyminen ja erilaiset mielenterveyteen liittyvä ongelmat näkyvät useilla tehtävillä, summaa Pirinen.

 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory