Epäilty rattijuopumus Mynämäessä, ulosajo Laitilassa

NordenBladet — Mynämäessä päihtyneenä autoaan kuljettaneella miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.Lounais-Suomen poliisi epäilee henkilöauton kuljettajan syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Mynämäessä keskiviikkona. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi Palolaisentiellä poliisin seulonta-alkometriin noin 1,1 promillen lukeman. Lisäksi kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.Maanantaina ajoneuvoyhdistelmä ajautui ulos tieltä Laitilassa Turuntiellä. Yhdistelmän perävaunu oli alkanut heittelehtimään ja lopulta vetänyt koko yhdistelmän ojaan. Tapahtumapaikalla tie oli jäinen ja erittäin liukas. Kuljettaja lähti paikalta terveydenhuollon tarkistettavaksi.

Mynämäessä päihtyneenä autoaan kuljettaneella miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Lounais-Suomen poliisi epäilee henkilöauton kuljettajan syyllistyneen rattijuopumukseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Mynämäessä keskiviikkona. Auton kuljettajana toiminut mies puhalsi Palolaisentiellä poliisin seulonta-alkometriin noin 1,1 promillen lukeman. Lisäksi kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Maanantaina ajoneuvoyhdistelmä ajautui ulos tieltä Laitilassa Turuntiellä. Yhdistelmän perävaunu oli alkanut heittelehtimään ja lopulta vetänyt koko yhdistelmän ojaan. Tapahtumapaikalla tie oli jäinen ja erittäin liukas. Kuljettaja lähti paikalta terveydenhuollon tarkistettavaksi.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory