Navettarakennus paloi Kiuruvedellä

NordenBladet — Sunnuntaina aamupäivällä syttyi Pyhännäntien varrella olevan tilan navettarakennus palamaan.NAVETTARAKENNUS PALOI KIURUVEDELLÄ

Sunnuntaina aamupäivällä syttyi Pyhännäntien varrella olevan tilan navettarakennus palamaan.

NAVETTARAKENNUS PALOI KIURUVEDELLÄ

Sunnuntaina aamupäivällä Kiuruveden Pyhännäntiellä syttyi palamaan noin 400 neliön suuruinen navettarakennus ja se paloi kokonaisuudessaan. Poliisi tutkii yhdessä pelastusviranomaisten sekä vakuutusyhtiön kanssa tapahtunutta. Alustavien tutkimusten ja tapahtumapaikalla tehtyjen havaintojen perusteella on mahdollista, että tulipalo on saanut alkunsa diesel käyttöisestä rehunjakovaunusta. Tapahtumapaikalla ei ole vielä päästy suorittamaan teknistä tutkintaa ja palon aiheuttajaksi epäilty rehunjakovaunu on siirretty tutkittavaksi pelastusviranomaisten tiloihin. Todennäköinen syttymispaikka on rehunjakovaunun lähettyvillä.

Asian tutkinta on vielä alkuvaiheessa ja tutkinnassa ei ole pystytty vielä poissulkemaan muitakaan mahdollisia palon aiheuttaneita syitä. Asiassa ei kuitenkaan ole syytä epäillä rikosta vaan tutkinta suoritaan poliisilain mukaisena poliisitutkintana.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory