Poliisi jatkaa Vallilan taksionnettomuuden selvittämistä

NordenBladet — Poliisi selvittää joulupäivänä tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa loukkaantui kolme henkilöä.Joulupäivän aamuna Helsingin Vallilassa taksiauto ajautui kaiteen läpi ja putosi arviolta 6–8 metriä alas viereisen rakennuksen sisäpihalle. Auto vaurioitui onnettomuudessa pahoin.Onnettomuudessa loukkaantui kuljettajan lisäksi kaksi taksissa matkustanutta henkilöä. Kaikki kolme henkilöä kuljetettiin sairaalahoitoon. Matkustajat ovat päässeet pois sairaalasta, eivätkä he poliisin tietojen mukaan loukkaantuneet vakavasti.Poliisi epäilee kuljettajaa tällä hetkellä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta erillisestä vammantuottamuksesta. Onnettomuus sattui Lemuntie 9:n kohdalla 25. joulukuuta noin kello 6.– Poliisi ei ole vielä päässyt kuulemaan asianosaisia, minkä takia onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole vielä tarkentuneet, sanoo Helsingin poliisin rikoskomisario Juha Åkerman.Poliisi jatkaa onnettomuuden esitutkintaa ja tiedottaa asiasta lisää, kun tapahtumien kulku selvenee.

Poliisi selvittää joulupäivänä tapahtunutta liikenneonnettomuutta, jossa loukkaantui kolme henkilöä.

Joulupäivän aamuna Helsingin Vallilassa taksiauto ajautui kaiteen läpi ja putosi arviolta 6–8 metriä alas viereisen rakennuksen sisäpihalle. Auto vaurioitui onnettomuudessa pahoin.

Onnettomuudessa loukkaantui kuljettajan lisäksi kaksi taksissa matkustanutta henkilöä. Kaikki kolme henkilöä kuljetettiin sairaalahoitoon. Matkustajat ovat päässeet pois sairaalasta, eivätkä he poliisin tietojen mukaan loukkaantuneet vakavasti.

Poliisi epäilee kuljettajaa tällä hetkellä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kahdesta erillisestä vammantuottamuksesta. Onnettomuus sattui Lemuntie 9:n kohdalla 25. joulukuuta noin kello 6.

– Poliisi ei ole vielä päässyt kuulemaan asianosaisia, minkä takia onnettomuuteen johtaneet syyt eivät ole vielä tarkentuneet, sanoo Helsingin poliisin rikoskomisario Juha Åkerman.

Poliisi jatkaa onnettomuuden esitutkintaa ja tiedottaa asiasta lisää, kun tapahtumien kulku selvenee.

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory