Lahdessa useampi auto vaurioitui kolarissa hinauskuntoon

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut yö sujunut poliisin kannalta rauhallisesti. Tehtäviä yölle kertyi kaikkiaan 42 kappaletta koko laitoksen alueelta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojissa kävi huilaamassa kolme henkilöä.LAHTIMaanantaina iltapäivällä kello 16.13 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Lahdenkadun ja Päijänteenkadun risteyksessä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan pohjoisen suunnasta Lahdenkatua ja Päijänteenkadulle kääntyneeseen henkilöautoon törmäsi etelän suunnasta tullut henkilöauto. Onnettomuudessa vaurioitui kaikkiaan kuusi ajoneuvoa. Osa vaurioituneista ajoneuvoista oli ollut pysäköitynä Lahdenkadun varressa. Onnettomuudesta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja. Onnettomuutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.HÄMEENLINNAMaanantaina iltapäivällä kello 16.30 aikaan liikennevalvontaa Marssitiellä suorittanut poliisipartio pysäytti paikalle saapuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin alle rangaistavuuden jääneen tuloksen, mutta voimassa olevaa ajo-oikeutta ei miehellä ollut. Mies on syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta kahdeksan kertaa vuoden sisällä.RIIHIMÄKIMaanantai-iltana kello 23.40 aikaan poliisipartio pysäytti VT3:lla pohjoisen suuntaan menossa olevan henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut kolmekymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen useammalle huumausaineelle. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. 

Hämeen poliisilaitoksen alueella on kulunut yö sujunut poliisin kannalta rauhallisesti. Tehtäviä yölle kertyi kaikkiaan 42 kappaletta koko laitoksen alueelta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojissa kävi huilaamassa kolme henkilöä.

LAHTI
Maanantaina iltapäivällä kello 16.13 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Lahdenkadun ja Päijänteenkadun risteyksessä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan pohjoisen suunnasta Lahdenkatua ja Päijänteenkadulle kääntyneeseen henkilöautoon törmäsi etelän suunnasta tullut henkilöauto. Onnettomuudessa vaurioitui kaikkiaan kuusi ajoneuvoa. Osa vaurioituneista ajoneuvoista oli ollut pysäköitynä Lahdenkadun varressa. Onnettomuudesta ei aiheutunut vakavia henkilövahinkoja. Onnettomuutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
HÄMEENLINNA
Maanantaina iltapäivällä kello 16.30 aikaan liikennevalvontaa Marssitiellä suorittanut poliisipartio pysäytti paikalle saapuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut noin viisikymppinen mies puhalsi alkometriin alle rangaistavuuden jääneen tuloksen, mutta voimassa olevaa ajo-oikeutta ei miehellä ollut. Mies on syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta kahdeksan kertaa vuoden sisällä.
RIIHIMÄKI
Maanantai-iltana kello 23.40 aikaan poliisipartio pysäytti VT3:lla pohjoisen suuntaan menossa olevan henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut kolmekymppinen mies puhalsi seulonta-alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen useammalle huumausaineelle. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
 

]]>

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory