Helena-Reet: Miksi kaipaan maalle yhä enemmän?! Miksi glamour on minusta out ja luonto in!
OHMYGOSSIP – Siitä huolimatta, että elän nykyisin kaupungista 15 km päässä Murimäen pikkukylässä, jossa talot voi laskea kahden käden sormilla ja näkymänä talon eteen ja talon taakse ovat viheriöivät niityt ja metsät, tulee kaupunki meluineen ja savuineen jatkuvasti lähemmäs ja liikenne ja elinympäristö muuttuvat vuosi vuodelta yhä vilkkaammiksi ja kaupunkisuunnittelijoiden mielestä täydellisemmiksi, mutta samalla myös saastuneemmiksi. Kuitenkin muutan sekä todellisuudessa että sydämessäni yhä kauemmas.
Ostin ensimmäisen asuntoni 20-vuotiaana – luonnollisesti suoraan vanhaankaupunkiin, luonnollisesti suoraan keskelle kaikkea – Raatihuoneen torille. Siinä iässä en ymmärtänyt lainkaan niitä ihmisiä, jotka halusivat asua kaupungin laidalla tai mikä vielä kauheampaa – maalla. Kahviloiden, ostelumahdollisuuksien ja diskojen piti olla kivenheiton päässä, kauemmas muutti minun mielestäni vain köyhä tai täyshullu, jolla ei ollut mahdollisuutta hankkia itselleen asuntoa vanhastakaupungista tai äärimmäisessä tapauksessa muualta keskustasta. Vauhdikas elämä kuohui 24/7 ja minä kaiken sen keskellä. Sellaisesta elämästä nautin vuosia ja melu ja kivinen ympäristö eivät masentaneet minua – päinvastoin, tunsin, että enää parempaa ei voi olla! Ja yhtenä hetkenä ei enää muuttunutkaan paremmaksi. Keskellä rikkautta, tuhlausta ja vauhdikasta elämääkin saapui arki. Osteluissa ja elämästä nauttimisessakin tulee yhtenä hetkenä raja vastaan – Jos sallit itsellesi kaikkea ja kulutat ja hankit kaikkea, niin yhtenä hetkenä ne asiat eivät enää ilahduta sinua. Kaikki on olemassa, moninkertaisesti… mutta mitä sitten eteenpäin? Juot 10 euron viinin sijasta 100 euron viiniä, käytät 100 euron laukun sijasta 2.500 euron laukkua, käytät 15 euron farkkujen sijasta 700 euron farkkuja – uskokaa minua – viini maistuu samalta, laukkuun mahtuu yhtä paljon ja farkut, olkoot kuinka kalliit tahansa, eivät tee isoa persettä kauniimmaksi (hahhaa) ja niin edelleen… yhtenä hetkenä huomasin, että kaikki tavarat on olemassa. Yhdessäkään kaupassa ei ole enää esinettä, jonka haluaisin ja jota minulla ei vielä ole? Mutta oletko onnellinen? Ok, rehellisesti sanoen… Varmasti onnellisempi kuin ne, joilla ei ole niitä koskaan ollut, mutta kehä täyttyy ja kun se tapahtuu, tulee takaisku. Olet ponnistellut elämässä saavuttaaksesi jotain ja huomaat, että se ei olekaan elämän tarkoitus. Elämän tarkoitus ei ole olla rikas. Ja vaikka se olisikin elämän tarkoitus, se ei tee sinua vielä automaattisesti onnelliseksi. Elämän tarkoitus ei ole olla hukkua tavaroiden paljouteen. Ymmärrät, että elämän tarkoitus on elää ja eläminen on jotain muuta kuin tavaroiden omistamista. Eläminen on luonnon kanssa samassa rytmissä hengittämistä, sillä vain sellainen elämä jää pysymään. Sellainen elämä on kestävää.
Miksi ylirikkaat kiinalaiset bisnesgigantit eivät elä Kiinassa, missä ilma on saastunutta? Miksi paljot kuukausittain satoja miljoonia euroja kuluttavat Dubain rikkaat ovat narkomaaneja ja kadottaneet elämän tarkoituksen? Koska rahalla ei saa tyytyväisyyttä ja terveyttä! Rahalla ei saa onnea (vaikkakin myös täysin ilman rahaa on onnettomuus nopeasti paikalla)! Terveys on terve elinympäristö, terveys on puhdas ruoka! Terveys on kunnossa olevat hermot ja hyvä elämänrytmi, terveet lapset ja säilynyt elämänilo. Onnellisuus ja tyytyväisyys syntyvät meidän päissämme ja siihen ei tarvita suuria rikkauksia. Puhdas luonto ja rauhallinen ympäristö ovat sen sijaan kestäviä arvoja ja ne, jotka osaavat niitä arvostaa, elävät, kasvavat ja kehittyvät yhdessä luonnon kanssa – elävät ja puhkeavat joka kevät taas kukkaan! 🙂
Tänään katselen elämää aivan toisella tavalla. Mikä ennen oli ”must”, on nyt käytännössä ”out”. Kaupungissa käynnit ovat nykyisin hyvin suunniteltuja (tyyliin lapset kouluun ja koulusta kyytiin ja kerran pari vuodessa kauppakeskukseen. Siinä missä ennen sain tyydytystä siitä, että ostin kaikkea ja paljon, tänään saan tyydytystä siitä, että pystyn elämään myös täysin ilman kulutusvillitystä, ja vieläkin enemmän, elän käytännössä valmistuotteita käyttämättä – suorastaan nautin siitä. Mitä vähemmän tavaroita, sitä parempi! Mitä yksinkertaisempia, sitä parempi! Mitä enemmän itse tehtyä, itse kasvatettua, uusiokäyttöisiä tavaroita – sitä parempi! Katson toisinaan kaapissani vetelehtiviä Louis Vuittonin laukkuja ja alan nauraa itselleni kovaan ääneen… mihin ihminen tarvitsee useita tuhansia euroja maksavia laukkuja, joita ei voi edes kantaa olalla? No, olkoon. Oli mitä oli ja mikä on hankittu, se on hankittu ja eikös välillä, harvemmin, tulee esiin hienostelemisen ja esittelemisen hulluus myös suuremmassa kuvassa – sielu kaipaa aina enemmän yksinkertaisuutta, täydellistä yksinkertaisuutta. 15 km kaupungista on jo kaupunkia – tätä ei voi enää kutsua maaseutupaikkakunnaksi, myös 30 km suurkaupungeista (Tallinna, Tartto) on Viron oloissa edelleen kaupunkia. Miksi minua kiehtoo enemmän pieni vanhoista hirsistä tehty maatilarakennus paikassa ”X” syvällä kuusimetsässä maalla, syvällä yksinäisyydessä mutta puhtaassa luonnossa, kuin monikerroksinen pylväin koristava tiilinen villa kaupungissa?
Glamourista ja tekniikasta olen niin kyllästynyt, että välillä tulee kyynelet silmiin, aivan todellisuudessa. En ymmärrä, kumpi häiritsee minua enemmän, tekniikka, kaukosäätimet ja johdot vai kaupungin ihmiset? Miksi minusta tuntuu aivan haaveelta maitotonkka portin vieressä maitolaiturilla, luomutilan pitäminen, soratiet, maaseutukoulu, jossa on kuusi oppilasta luokkaa kohti, ja kotoa poistuessa kirje ”Avvain ompi maton alla” ja luuta poikittain oven edessä? Tästä on tulossa minulle vuosi vuodelta aina vain suurempi pakkomielle. En haluaisikaan mitään, mitä joku ”tahtoisi himoita itselleen”, en haluaisikaan yhtään aineellista tavaraa, jota yliarvostetaan – samalla haluan, aivan janoan puhdasta ilmaa, koskematonta luontoa, raikasvetistä lähdettä, puroa, jokea, villiä erämetsää ja rauhaa. Minusta tuntuu, että se olisi todellista rikkautta ja kestävä ympäristö, jossa keväällä oman metsän koivun- ja vaahteranmahlaa juoden ja omia perunoita, porkkanoita, herneitä jne. kasvattaen ja syöden ja ilman stressiä ja yksinkertaisessa ympäristössä eläen kasvavilla ihmisillä ei ole masennusta eikä itsemurha-ajatuksia eikä pelkoja, paniikkikohtauksia tai mikä tärkeintä – sitä tunnetta, että ei todellisuudessa edes tiedä mitä haluaa, kaikkea on ja liian paljon, mutta syvää onnellisuutta ja tyytyväisyyttä ei kuitenkaan ole.
Halauksia ja suukkoja! Rakastan teitä! Enemmän positiivisuutta! Enemmän luontoa, enemmän yksinkertaisuutta! Jatketaan seuraavassa blogissa! 🙂
