Poliisin polkupyöräilijoiden tehovalvonnan tulos: 2 333 huomautusta ja 133 liikennevirhemaksua

NordenBladet — Poliisin tehostetussa polkupyöräilijöiden tehovalvonnassa viime viikolla annettiin 2 333 huomautusta ja 133 liikennevirhemaksua puuttuvista varusteista ja muista rikkomuksista.
– Poliisi antoi huomautuksia ja 40 euron liikennevirhemaksuja muu muassa valojen puuttumisesta kokonaan tai osittain, jalkakäytävällä ajamisesta ja punaisen liikennevalon noudattamatta jättämisestä. Osassa poliisilaitoksia annettiin valopuutteisille pyöräilijöille myös pyörään valot, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta kertoo.
Kallion mukaan viime viikon valvonta toteutettiin uuden tieliikennelain hengessä.
– Valvonnan tavoitteena oli muistuttaa tiellä liikkujia pimeässä näkymisen tärkeydestä. Uusi asia aikaisempaan lainsäädäntöön on siis se, että pyöräilijän on käytettävä myös takana punaista valoa näyttävää valaisin ajaessaan tiellä pimeän tai hämärän aikaan taikka näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut.
Kallio muistuttaa pyöräilykypärän hyödyllisyydestä mahdollisissa törmäyksissä ja kaatumisissa.
– Uuden tieliikennelain mukaan polkupyöräilijän ja polkupyörän matkustajan on ajon aikana yleensä käytettävä suojakypärää. Positiivinen huomio valvonnassa olikin, että monilla kypärä oli käytössä.
Poliisi kehottaa myös käyttämään heijastimia myös taajamissa.
Kallion mukaan tehovalvonta sai paljon kiitosta kansalaisilta sosiaalisessa mediassa ja valvontaa tullaan jatkamaan muun poliisityön ohessa.

Lähde: Poliisi.fi


Tags assigned to this article:
poliisiSuomen poliisiSuomi

Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory