Lahdessa tapahtunutta kiusaamistilannetta tutkitaan pakottamisena ja laittomana uhkauksena

NordenBladet —

21.08.2020 klo 15.30Häme
Hämeen poliisilaitoksella on tutkittavana rikosepäily, josta on sosiaalisessa mediassakin jaettu materiaalia. Tapahtumaa tutkitaan pakottamisena ja laittomana uhkauksena.
Kyseessä on tiistai-iltana Lahden torilla tapahtunut tilanne, jossa uhrina oli alaikäinen poika. Muut osalliset ovat myös alle 18-vuotiaita tai nuoria aikuisia.
Poliisi on saanut kiitettävästi yhteydenottoja, ja tapahtuma sekä osalliset ovat alkaneet hahmottua. Selkeästi myös kansalaisilla, erityisesti nuorilla itsellään, on tämän tyyppisissä asioissa tarve saada asia selvitetyksi.
Ensimmäiset kuulustelut on jo suoritettu. Esitutkintaa jatketaan aktiivisesti tarvittavassa laajuudessa.
Kuten poliisi muistutti jo aiemmin, uhrin suojelemiseksi ja kaikkien osallisten oikeusturvan varmistamiseksi tämän kaltaisen materiaalin, videoiden ja kuvien, jakaminen sosiaalisessa mediassa ei ole tarkoituksenmukaista.
Asian kokonaisuuden selvittely on viranomaisten hoidossa. Osallisten nuoren iän ja tutkinnan keskeneräisyyden vuoksi asiasta ei tiedoteta yksityiskohtaisemmin tässä vaiheessa.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory