Poliisi valvoo nuorison käyttäytymistä Sataman yö -tapahtumassa

NordenBladet —

20.08.2020 klo 08.44Itä-Suomi
21.-23.8. järjestettävä Sataman yö -tapahtuma tivoleineen houkuttelee runsaasti nuoria sataman ja keskustan alueille. Myös poliisi on liikkeellä valvomassa nuorten illanviettoa.
Aiempina vuosina Sataman yö -tapahtuman ympärillä on havaittu myös häiriökäyttäytymistä. Alueelta on tavattu esimerkiksi päihtyneitä nuoria. Tänä vuonna tähän pyritään puuttumaan mahdollisimman tehokkaasti. Satamaan jalkautuukin viikonloppuna moniammatillinen tiimi, joka koostuu muun muassa poliisin Ankkuri-tiimistä ja Kuopion kaupungin etsivistä nuorisotyöntekijöistä. Nuorille on tarjolla tapahtuma-alueen ulkopuolella kohtaamispaikka, jossa voi tavata muita nuoria ja jutella turvallisten aikuisten kanssa.
Huoltajien on nyt erityisen tärkeää olla tietoisia siitä, missä jälkikasvu liikkuu ilta-aikaan ja olla aina tavoitettavissa tarpeen tullen. Huoltajien on myös hyvä muistuttaa nuoria kokoontumisen riskeistä ja turvavälien sekä hygienian merkityksestä korona-aikana.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory