Törkeitä nopeuksia ja alkoholia

NordenBladet — Henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta Tampereella, Leinolan ja Kaukajärven alueella, keskiviikkona 12.8.2020 viiden aikaan. Miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huomattavalla ylinopeudella taajama-alueella ilman ajo-oikeutta. Kuljettajan epäillään mm. peruuttaneen parkissa olleeseen toiseen autoon. Poliisipartio tavoitti kyseisen kuljettajan ja hänet otettiin kiinni asian selvittämiseksi.
Varhain keskiviikkona 12.8. yöllä kahden maissa Urjalassa Vesilahdentiellä henkilöauto päätyi ojaan. Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Poliisi havaitsi valtatie 3:lla keskiviikkona 12.8. iltakahdeksan aikaan Lempäälässä henkilöauton kuljettajan, joka ajoi kohti Tamperetta 167 km/h nopeudella. Kovimmillaan kuljettaja ajoi 186 km/h nopeudella. Moottoripyöräpoliisi tavoitti kyseisen kuljettajan ennen Lempäälän eteläistä liittymää. Hänet määrättiin ajokieltoon epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory