Puumalan Kemmakkaraportti 2020

NordenBladet — Puumalan kesän kohokohta, Siltakemmakat on juhlittu. Poliisin silmin itse tapahtumajärjestäminen sujui hyvin ja ihmiset olivat seuraamassa esiintyjiä hyvällä mielellä kauniissa säässä.
Muu Puumalan kirkonkylä oli valitettavan perinteen mukaan asia erikseen. Paikkakunnalla oli runsaasti ulkopaikkakuntalaisia, joilla ei ollut aikomustakaan ostaa lippua itse tapahtumaan. Heidän alkohlin nauttimisensa ja muu juhlinta työllisti poliisia merkittävästi.
Itä-Suomen poliisi oli resursssoinut tapahtumaan etäisyyden huomioon ottaen muutamia kenttäpartioita. Aktiivisella läsnäololla ja kokoontumispesäkkeiden tarmokkaalla valvonnalla saatiin ehkäistyä useita pahoinpitelyitä. Perinteistä Etelä-Karjala vs Etelä-Savo ilmiötä kuitenkin esiintyi.
Kolmen päivän aikana (su klo 07.00) mennessä tapahtumasta on tuotu Mikkelin poliisiaseman säilytystiloihin yhteensä viisi majoittujaa. Moni on poistettu paikalta oman seurueensa tai taksin avulla. Tapahtumasta on laadittu vajaa kymmenen rikosilmoitusta, lähinnä pahoinpitelyjä ja vahingontekoja.
Poliisi kiittää itse Kemmakoiden järjestäjä- ja turvallisuusorganisaatiota, sekä Etelä-Savon pelastuslaitosta ja ESSOTEN ensihoito hyvästä yhteistyöstä.
Konstaapeli Reinikainen

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory