Päivittäistiedote 1.8.2020

NordenBladet — Vantaan alue
Mies marssi röyhkeästi myymälän takatiloihin ja anasti rahaa kassakaapista
Vantaa, Iskoskuja, 31.7.2020 klo 12.05
Kauppakeskuksessa sijaitsevaan myymälään tullut mies onnistui kävelemään kenenkään huomaamatta takatiloihin ja anastamaan kassakaapista joitakin satoja euroja. Takatilat olivat lukitsematta. Tiloissa sijaitseva kassakaappi oli lukittu, mutta avainta säilytettiin lähistöllä. Mies oli onnistunut löytämään avaimen, sieppaamaan rahat ja ennen kuin kukaan ehti reagoida tilanteeseen, poistumaan liikkeestä.
Miehen liikkeet oli kuitenkin huomattu valvontakameroista ja asiasta ilmoitettiin välittömästi myös poliisille. Henkilökunta myös tunsi kyseisen vuonna 1974 syntyneen miehen entuudestaan ja epäillyn henkilöllisyys on tiedossa, vaikka hän ehtikin poistua paikalta häntä odottaneeseen autoon ja livahtaa sillä haavaa tavoittamattomiin.
Kortti kuivumaan ylinopeuden vuoksi
Vantaa, Vanha Hämeenlinnantie, 31.7.2020 klo 14.50
Poliisipartio kiinnitti huomionsa vastaan ajaneeseen henkilöautoon, jonka nopeus näytti silminnähden huomattavan kovalta. Nopeudeksi mitattiin 121 km/h, kun nopeusrajoitus oli vain 60 km/h. Autoa kuljettanut vuonna 1998 syntynyt mies määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kyydissään kaahatessaan miehellä oli yksi matkustaja.
Sekavasti käyttäytynyt mies löi itselleen tuntematonta miestä syyttä suotta
Vantaa, Kuulakuja, 31.7.2020 klo 20.15
Sekavasti käyttäytynyt keski-ikäinen mies löi parkkipaikalla yllättäen itseään nuorempaa miestä kasvoihin. Nuorempi mies kertoi, että oli juuri lähdössä liikkeelle autollaan, kun auton luokse oli tullut mies, joka oli ryhtynyt hakkaamaan auton ovea.
Asianomistaja oli avannut auton oven kysyäkseen syytä moiseen, kun mies oli syyttänyt häntä naisia kunnioittamattomasta käytöksestä ja lyönyt häntä yllättäen kasvoihin muutaman kerran. Tämän jälkeen mies oli häipynyt ja asianomistaja oli soittanut paikalle poliisin.
Partioin saavuttua paikalle ja selvittäessä tilannetta pahoinpitelijäksi epäilty mies oli ilmestynyt talon pihalle ja partion nähdessään lähtenyt liukkaasti kävelemään poispäin. Mies pysäytettiin ja hän kiisti lyöneensä ketään. Sekavasti käyttäytynyt mies otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory