Rattijuopumuksia Oulussa, kannabiskasvattamo Kempeleessä

NordenBladet —

28.07.2020 klo 05.58Oulu
Vaalassa Vuolijoentiellä poliisi tapasi maanantaina klo 11.30 aikaan Etelä-Suomesta kotoisin olevan yli 40-vuotiaan miehen autoilemasta. Tarkastuksessa todettiin mihen nauttineen alkoholia ennen ajoa.
Tarkkusalkometri antoi tulokseksi 0.42 mg/l, joka vastaa promilleissa tulosta 0.82. Mies määrättiin ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun. Partio kirjoitti miehelle sakon rattijuopumuksesta, päiväsakkoja määrättiin 65 kappaletta.
Maanantaina iltapäivällä poliisi löysi Kempeleestä omakotitalosta kannabiskasvattamon. Paikalta tavattu mieshenkilö myönsi olevansa kyseinen “pienviljelijä”.
Tehdyssä kotietsinnässä löytyi kasvamassa olevia kannabiskasveja yhteensä 13 kappaletta. Miehen hallusta tavattiin myös suurehko määrä valmista kannabista.
Kasvit ja kasvatukseen käytetyt välineet takavarikoitiin. Poliisi kirjasi rikosilmoituksen huumausainerikoksesta.
Illalla kello 20.20 aikaan poliisipartio pysäytti Kaukovainiolla henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin huomattavan kovan lukeman 3.85 promillea.
Todettiin, että autoa kuljettanut Oululainen hieman yli 40-vuotias mies oli aikaisempien asioiden vuoksi ajokiellossa, joten hän syyllityi myös ajo-oikeudetta ajoon.
Miestä käytettiin verikokeessa lopullisen tuloksen varmistamiseksi.
Poliisi kirjasi rikosilmoituksen törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Vuorokauden vaihtuessa poliisi9partio pysäytti Haukiputaalla ajoneuvon, jonka kuljettaja, Kemiläinen noin 30-vuotias nainen antoi positiivisen tuloksen huumausainepikatestissä. Testi antoi viitteitä amfetamiinin käytöstä.
Poliisi kirjasi rikosilmoituksen rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Yöllä kello 01.20 aikaan Limingassa Tuposkorvan ja Jukuritien risteyksessä suistui auto ulos tieltä. Autossa olleet kaksi miestä selvisivät vammoitta, sairaankuljetus kävi kuitenkin kaiken varalta tarkastamassa tilanteen.
Kuljettaja kertoi käyttäneensä tilanteessa liian suurta tilannenopeutta, minkä vuoksi auto oli ajautunut ulos tieltä. Auto kärsi peltivaurioita. Alkoholilla ei epäillä olevan osuutta asiassa.
Poliisi kirjasi rikosilmoituksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Kello 02.45 aikaan poliisipartio pysäytti Haukiputaantiellä tarkastusta varten henkilöauton, jota kuljetti hieman yli 30-vuotias Oululainen nainen.
Nainen vaikutti sekavalta, joten hänelle tehtiin huumausainepikatesti. Testin tulos oli positiivinen amfetamiinille.
Poliisi kirjasi tapahtumasta rikosilmoituksen rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Oulun poliisilaitos
Johtokeskus

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory