Poliisilla rauhallinen yö Hämeessä

NordenBladet — Hämeen poliisilaitoksen alueella on keskiviikon ja torstain välinen yö ollut poliisin kannalta rauhallinen. Tehtäviä oli kaikkiaan 67 kappaletta koko laitoksen alueella. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi neljä henkilöä.
LAHTI
Keskiviikkona kello 12.45 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikennevahingosta Harjulankadulla. Ilmoituksen mukaan Mikonkadulta Harjulankadulle kääntynyt henkilöauto oli suistunut oikealle puolelle törmäten pysäköityyn autoon. Autoa kuljettanut noin 25-vuotiasta miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
ASIKKALA
Keskiviikkona iltapäivällä kello 15.00 aikaan poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Salonsaaressa. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Salonsaarentieltä. Autoa kuljettanut 1980 luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin verikokeessa ja toimitettiin poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.
RIIHIMÄKI
Keskiviikkona iltapäivällä kello 16.13 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen liikenneonnettomuudesta Rajaportintien ja Lahdentienristeyksessä. Onnettomuudessa oli osallisena henkilöauto ja moottoripyörä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan Lopen suuntaan ajanut moottoripyöräilijä oli törmännyt vasemmalle kääntymässä olleen henkilöauton takaosaan. Moottoripyörää kuljettanut 1970 luvulla syntynyt mies kertoi partiolle havainneensa kääntymässä olleen auton liian myöhään ja osui väistämis yrityksestä huolimatta autoon ja kaatui. Ambulanssi toimitti moottoripyöräilijän tarkastettavaksi terveyskeskukseen. Miestä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Alkoholilla tai muilla päihteillä ei ollut osuutta tapahtumaan.
HÄMEENLINNA
Keskiviikkona iltapäivällä kello 14.23 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Lammin alueella. Poliisipartio tavoittikin tuntomerkkeihin sopivan henkilöauton Mommilantiellä sijaitsevan kauppaliikkeen pysäköintialueelta. Autoa kuljettanut 1960 luvulla syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies käytettiin tarkkuusalkometrikokeessa ja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Torstain puolella kello 00:38 aikaan liikennevalvontaa Harvialantiellä suorittanut poliisipartio pysäytti Turengin suunnasta vastaan tulleen henkilöauton ylinopeuden vuoksi. Auton nopeus oli 79km/h, rajoituksen ollessa 60km/h. Autoa kuljettanut vuonna 1983 syntynyt nainen puhalsi alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman ja huumausaineen pikatestikin antoi positiivisen tuloksen. Lisäksi ilmeni, että naisella ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Naista epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Kyydissä ollutta auton omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle sekä ajo-oikeudettomalle.
FORSSA
Keskiviikkona iltapäivällä kello 16.26 aikaan poliisipartio pysäytti Kauppakadulla henkilöauton tarkistusta varten. Autoa kuljettanut 1980 luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nolla tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Entuudestaan ajokiellossa ollut kuljettaja käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory