Helsingin Vuosaaressa syyskuun lopussa tapahtuneen tapon yrityksen esitutkinta on valmistunut ‒ Ruotsin poliisi otti epäillyn kiinni Tukholmassa helmikuussa

NordenBladet —

23.04.2020 klo 11.03Helsinki
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan 30.9.2019 Vuosaaressa Helsingissä tapahtuneesta tapon yrityksestä. Rikoksesta epäilty, vuonna 1994 syntynyt mies on vangittu teosta todennäköisin syin epäiltynä. Epäilty pakeni pian teon jälkeen Ruotsiin. Paikallinen poliisi tapasi epäillyn 22.2.2020 Tukholmassa, josta hänet luovutettiin Suomeen ja vangittiin.
Poliisi on esitutkinnassa selvittänyt, että rikoksesta epäilty tunkeutui tuttavansa asuntoon terassin oven ikkunan rikkomalla. Epäilty oli varustautunut suojaliivein ja ampuma-aseella. Asunnossa oli tällöin sisällä yksi henkilö, joka kutsui paikalle asunnon asukkaan. Kun asukas saapui asunnolle, hänelle ja epäillylle tuli riita. Epäilty ampui välienselvittelyn yhteydessä asukasta, nyt 30-vuotiasta miestä keskivartaloon ja pakeni paikalta. Uhri loukkaantui hengenvaarallisesti. Hänelle aiheutui teosta pysyviä vammoja, joita poliisi ei kuitenkaan voi kommentoida tarkemmin, koska kyseessä on salassa pidettävä terveystieto.
Teossa käytetty ase oli luvaton. Epäillyn käyttämästä pakoautosta löytyi myös toinen luvaton käsiase.
Poliisi sai epäillyn henkilöllisyyden selville pian teon jälkeen. Epäilty piilotteli tekoa seuraavat päivät pääkaupunkiseudulla, muun muassa huoneistohotellissa. Epäilty pääsi kuitenkin pakenemaan lokakuun alussa pohjoisen maarajan yli Ruotsiin. Kun hänen todettiin poistuneen maasta, hänet vangittiin poissaolevana ja etsintäkuulutettiin kansainvälisesti.
‒ Neljää henkilöä epäillään rikoksentekijän suojelemisesta. He avustivat epäiltyä paossa piilottelemalla, rahoittamalla ja kuljettamalla häntä. Epäiltyä avustaneet henkilöt todennäköisesti tiesivät, miksi epäilty pakenee poliisia. Heistä kaksi oli esitutkinnan alkuvaiheessa myös vangittuna. Samoin esitutkinnan alkuvaiheessa vangittuna oli myös tapon yrityksen avunantajaksi epäilty mies. Häntä ei kuitenkaan enää epäillä avunantajaksi. Oheisrikoksina paljastui myös kaksi huumausainerikosta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.
‒ Tapon yrityksen osalta motiivi on poliisin tietojen mukaan henkilökohtaiset ristiriidat. Epäilty on väkivaltarikoksentekijänä ensikertalainen, Kanth lisää.
Tapaus on siirretty syyteharkintaan. Syytteen nostamisen määräpäivä on 29.4.2020.

Lähde: Poliisi.fi



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory