keskiviikko, 12 marraskuun, 2025

Helena-Reet Ennet

Helena-Reet Ennet
20980 VIESTIT 0 KOMMENTIT

Marttilassa VT10:llä ajoneuvoyhdistelmä törmäsi traktoriin – yksi menehtyi

NordenBladet —

14.01.2020 klo 09.15Lounais-Suomi
Marttilassa Vt10:llä tapahtui eilen 13.1.2020 klo 20.43 liikenneonnettomuus, jossa traktorin kuljettaja menehtyi. Ajoneuvoyhdistelmä, jonka lastina oli peltiä rullina, oli törmännyt edellä ajaneeseen traktoriin seurauksella, että molemmat suistuivat ojaan. Onnettomuus tapahtui Turkuun päin menevällä kaistalla.
Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja oli ehtinyt tehdä pienen väistöliikkeen, mutta ei ollut pystynyt estämään törmäystä. Traktorin kuljettaja oli törmäyksen voimasta lentänyt traktorista ulos ja menehtyi tapahtumapaikalle. Yhdistelmän kuljettaja ei jostain syystä ollut havainnut ajoissa edellä ajavaa traktoria. Kuljettajaa ei vielä ole päästy kuulustelemaan tarkemmin. Alkoholilla ei tämän hetkisen tiedon mukaan epäillä olevan osuutta asiaan.
Onnettomuudessa menehtyi vuonna -72 syntynyt mies Loimaan seutukuntalainen mies.

Lähde: Poliisi.fi

Vihreän siirtymän rahoitus: Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelma ja oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi

NordenBladet – Euroopan unioni on asettanut tavoitteekseen olla maailman ensimmäinen ilmastoneutraali alue vuoteen 2050 mennessä. Tähän tarvitaan huomattavia investointeja sekä EU:lta ja sen jäsenvaltioiden julkiselta sektorilta että yksityiseltä sektorilta. Tänään esitetyn Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelman – eli Kestävä Eurooppa -ohjelman – avulla ohjataan julkisia investointeja vihreän siirtymän rahoitukseen ja pyritään saamaan liikkeelle myös yksityisiä varoja EU:n rahoitusvälineiden, erityisesti InvestEU-ohjelman, kautta. Tavoitteena on saada aikaan vähintään biljoonan euron investoinnit.

Kaikkien jäsenvaltioiden, alueiden ja sektoreiden on annettava oma panoksensa siirtymän toteuttamiseen, mutta haasteiden suuruusluokka vaihtelee. Joillakin alueilla siirtymä aiheuttaa erityisen voimakkaita taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Näille alueille tarjotaan oikeudenmukaisen siirtymän mekanismin avulla räätälöityä taloudellista ja käytännön tukea tarvittavien investointien aikaansaamiseksi.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen totesi: ”Ihmiset ovat Euroopan vihreän kehityksen ohjelmassa keskeisellä sijalla, kun tavoitteena on tehdä Euroopasta hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Edessämme on ennennäkemätön siirtymä. Se voi toimia vain, jos se toteutetaan oikeudenmukaisesti – niin, että se on kaikkien kannalta toimiva. Tuemme erityisesti niitä kansalaisia ja alueita, joilta siirtymä edellyttää enemmän työtä kuin muilta. Meidän on varmistettava, että ketään ei jätetä jälkeen. Euroopan vihreän kehityksen ohjelmaan liittyy huomattavia investointitarpeita, jotka voidaan nähdä myös investointimahdollisuuksina. Tänään esitetty suunnitelma, jonka tavoitteena on saada aikaan vähintään biljoonan euron investoinnit, on ympäristösijoittamisen suunnannäyttäjä.”

Euroopan vihreän kehityksen ohjelmasta vastaava johtava varapuheenjohtaja Frans Timmermans totesi, että siirtyminen kohti ilmastoneutraaliutta parantaa sekä ihmisten hyvinvointia että Euroopan kilpailukykyä. ”Se edellyttää kuitenkin enemmän ponnistelua niiltä kansalaisilta, sektoreilta ja alueilta, jotka käyttävät muita enemmän fossiilisia polttoaineita. Ihmisiä, joihin siirtymä vaikuttaa eniten, tuetaan oikeudenmukaisen siirtymän mekanismilla, joka tekee investoinneista houkuttelevampia ja tarjoaa vähintään 100 miljardin euron arvosta rahoitusta ja käytännön tukea. Sitoudumme solidaarisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen,” Timmermans lisäsi.

Ihmisten hyväksi toimivasta taloudesta vastaava johtava varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis jatkoi, että ilmastoneutraaliin talouteen siirtyminen edellyttää Euroopassa sekä poliittista sitoutumista että massiivisia investointeja. ”Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on osoitus EU:n määrätietoisesta pyrkimyksestä torjua ilmastonmuutosta, ja tuemme sitä rahoitussuunnitelmalla. Ensiksikin EU:n talousarviosta saatavan rahoituksen avulla vivutetaan yksityistä rahoitusta vihreiden hankkeiden toteuttamiseen eri puolilla Eurooppaa ja tuetaan niitä alueita ja ihmisiä, joihin siirtymä vaikuttaa eniten. Toiseksi luodaan lainsäädännöllä oikeanlaisia kannustimia, jotta vihreät investoinnit voivat menestyä. Lisäksi viranomaisia ja markkinatoimijoita autetaan tällaisten hankkeiden määrittämisessä ja kehittämisessä. Euroopan unionia ei ole rakennettu päivässä, eikä vihreä Eurooppakaan synny hetkessä. Kestävyysnäkökohtien nostaminen investointipäätösten ytimeen vaatii ajattelutapojen muutosta. Olemme tänään ottaneet merkittävän askeleen kohti tämän tavoitteen saavuttamista,” Dombrovskis sanoi.

Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelma

Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelman avulla saadaan liikkeelle EU:n rahoitusta ja luodaan sääntelykehys, joka helpottaa ja houkuttelee julkisia ja yksityisiä investointeja, jotta voidaan toteuttaa siirtymä kohti ilmastoneutraalia, vihreää, kilpailukykyistä ja osallistavaa taloutta. Investointiohjelma täydentää muita vihreän kehityksen ohjelmaan liittyviä aloitteita kolmella tavalla:

  • Rahoitus: vähintään biljoonan euron kestävät investoinnit alkavan vuosikymmenen kuluessa. EU:n talousarviosta osoitetaan ilmasto- ja ympäristötoimiin suurempi osuus kuin koskaan aikaisemmin ja houkutellaan näin myös yksityistä rahoitusta. Euroopan investointipankilla on toiminnassa keskeinen tehtävä.
  • Edellytysten luominen: kannustetaan julkisten ja yksityisten investointien tekemiseen ja ohjataan niitä uudelleen. EU tarjoaa sijoittajille välineitä nostamalla kestävän rahoituksen rahoitusjärjestelmän ytimeen, helpottaa kestäviä julkisia investointeja kannustamalla viranomaisia vihreään budjetointiin ja vihreisiin hankintamenettelyihin sekä helpottaa valtiontuen myöntämistä oikeudenmukaisen siirtymän tukialueilla.
  • Käytännön tuki: komissio tarjoaa viranomaisille ja hankkeiden toteuttajille tukea kestävyysperiaatteiden mukaisten hankkeiden suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi

Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi on keskeinen väline, jonka avulla varmistetaan, että siirtyminen ilmastoneutraaliin talouteen toteutetaan oikeudenmukaisesti niin, että ketään ei jätetä jälkeen. Siirtymä edellyttää lisärahoitusta kaikilla alueilla, ja sitä tarjoaa Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelma. Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismin avulla sen sijaan on tarkoitus tarjota kohdennettua tukea, jotta kaudella 2021–2027 saadaan investoitua vähintään 100 miljardia euroa niillä alueilla, joilla siirtymän yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikutukset ovat suurimmat. Mekanismin avulla rahoitetaan investointeja, joilla autetaan fossiilisten polttoaineiden arvoketjuista riippuvaisia työntekijöitä ja yhteisöjä. Näin täydennetään sitä huomattavaa rahoitusta, joka EU:n talousarviosta osoitetaan kaikkien siirtymään liittyvien välineiden kautta.

Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi käsittää kolme pääasiallista rahoituslähdettä:

1) Oikeudenmukaisen siirtymän rahastoon osoitetaan 7,5 miljardia euroa uutta EU-rahoitusta, joka täydentää seuraavaa pitkän aikavälin talousarviota koskevaa komission ehdotusta. Saadakseen rahoitusosuutensa oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta jäsenvaltioiden on yhdessä komission kanssa määriteltävä tukikelpoiset alueet laatimalla alueelliset oikeudenmukaista siirtymää koskevat suunnitelmat. Jäsenvaltioiden on myös sitouduttava myöntämään saman verran lisärahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahasto plussasta ja lisäksi vielä kansallista rahoitusta. Näin saadaan kerättyä yhteensä 30–50 miljardin euron rahoitus, jonka avulla saadaan liikkeelle vielä enemmän investointeja. Rahastosta myönnetään pääasiassa avustuksia alueille. Rahaston tuella työntekijät voivat kehittää taitojaan ja pätevöityä tulevaisuuden työmarkkinoita varten ja pk- ja startup-yritykset ja yrityshautomot voivat luoda uusia taloudellisia mahdollisuuksia näille alueille. Rahaston avulla edistetään myös siirtymistä puhtaaseen energiaan esimerkiksi tukemalla investointeja energiatehokkuuteen.

2) InvestEU-ohjelmaan kuuluva oikeudenmukaisen siirtymän järjestely, jonka tavoitteena on saada liikkeelle jopa 45 miljardin euron investoinnit. Järjestelyllä voidaan houkutella esimerkiksi kestävään energiaan ja liikenteeseen tehtäviä yksityisiä investointeja, jotka hyödyttävät näitä alueita auttamalla löytämään uusia kasvun lähteitä.

3) Julkisen sektorin lainajärjestely, joka toteutetaan EIP:n kanssa ja jota tuetaan EU:n talousarviosta. Tavoitteena on saada liikkeelle 25–30 miljardin euron investoinnit. Järjestelyssä myönnetään lainoja julkiselle sektorille, erityisesti kaukolämpöverkkoihin ja rakennusten kunnostukseen tehtäviin investointeihin. Komissio antaa tätä koskevan säädösehdotuksen maaliskuussa 2020.

Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismissa on kyse muustakin kuin rahoituksesta. Oikeudenmukaista siirtymää käsittelevän foorumin avulla komissio antaa teknistä tukea jäsenvaltioille ja sijoittajille ja varmistaa, että toimintaan osallistuvat niin yhteisöt, joihin siirtymä vaikuttaa, kuin paikallisviranomaiset, työmarkkinaosapuolet ja kansalaisjärjestötkin. Oikeudenmukaisen siirtymän mekanismi sisältää vahvat hallintopuitteet, joissa keskitytään oikeudenmukaista siirtymää koskeviin alueellisiin suunnitelmiin.

Tausta

Komissio esitti 11. joulukuuta 2019 Euroopan vihreän kehityksen ohjelman, jonka tavoitteena on tehdä Euroopasta ensimmäinen ilmastoneutraali alue vuoteen 2050 mennessä. Euroopan siirtyminen kestävään talouteen edellyttää huomattavia investointeja kaikilla sektoreilla: vuoden 2030 ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttaminen edellyttää 260 miljardin euron vuotuisia lisäinvestointeja vuoteen 2030 saakka.

Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelman onnistuminen riippuu kaikkien siihen osallistuvien toimijoiden sitoutumisesta. Tulevaa rahoituskehystä koskevissa neuvotteluissa on olennaisen tärkeää, että jäsenvaltiot ja Euroopan parlamentti pitävät kiinni komission ehdotuksen kunnianhimoisesta tavoitetasosta. Oikeudenmukaisen siirtymän rahastoa koskeva asetusehdotus on hyväksyttävä nopeassa tahdissa.

Komissio seuraa ja arvioi siirtymään liittyvien tavoitteiden edistymistä tiiviisti. Osana tätä työtä komissio aikoo järjestää vuosittain kestävien investointien huippukokouksen, johon kutsutaan sidosryhmät, ja jatkaa siirtymän edistämiseen ja rahoittamiseen liittyvää työtä. Komissio kehottaa investointiyhteisöä hyödyntämään tehokkaasti investointiedellytysten parantamiseen tähtäävää sääntelyä ja jatkuvasti kasvavaa kestävien investointien tarvetta. Viranomaisia taas kehotetaan ottamaan aktiivinen rooli tällaisten investointien määrittämisessä ja edistämisessä.

Lisätietoja

Taustatiedote: Tietoa Euroopan vihreän kehityksen investointiohjelmasta ja oikeudenmukaisen siirtymän mekanismista

Tietokoosteet

Komission tiedonanto Kestävä Eurooppa -investointiohjelmasta

Ehdotus asetukseksi oikeudenmukaisen siirtymän rahaston perustamisesta

Muutokset yhteisiä säännöksiä koskevaan CPR-asetukseen

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma

Euroopan Komissio esittää alustavia pohdintoja vahvan sosiaalisen Euroopan rakentamisesta oikeudenmukaisten siirtymien toteuttamiseksi

NordenBladet – Komissio esittää tänään tiedonannon vahvan sosiaalisen Euroopan rakentamisesta oikeudenmukaisten siirtymien toteuttamiseksi. Siinä esitetään, miten sosiaalipolitiikka auttaa vastaamaan tämän päivän haasteisiin ja mahdollisuuksiin, ehdotetaan EU:n tason toimia tuleviksi kuukausiksi ja pyydetään palautetta lisätoimista kaikilla tasoilla työllisyyden ja sosiaalisten oikeuksien alalla. Komissio käynnistää jo tänään työmarkkinaosapuolten – yritysten ja ammattiliittojen – kuulemisen ensimmäisen vaiheen. Aiheena ovat työntekijöiden oikeudenmukaiset vähimmäispalkat EU:ssa.

Ihmisten hyväksi toimivasta taloudesta vastaavan johtavan varapuheenjohtajan Valdis Dombrovskisin mukaan Euroopassa on käynnissä merkittävä muutos. ”Elämme vihreiden ja digitaalisten muutosten aikakautta väestön samalla ikääntyessä, ja komissio haluaa tässä tilanteessa varmistaa, että pääpaino on ihmisissä ja että talous toimii heidän hyväkseen. Meillä on tätä varten jo väline – Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari. Nyt haluamme varmistaa, että EU ja sen jäsenvaltiot samoin kuin sidosryhmät ovat sitoutuneet sen täytäntöönpanoon.

Työllisyysasioista ja sosiaalisista oikeuksista vastaavan komissaarin Nicolas Schmitin mukaan miljoonien eurooppalaisten työelämä tulee muuttumaan lähivuosina. ”Meidän on ryhdyttävä toimiin tulevan työvoiman menestymisen turvaamiseksi. Euroopan innovatiivisen ja osallistavan sosiaalisen markkinatalouden on perustuttava ihmisiin. Heille on tarjottava laadukkaita työpaikkoja, joista maksetaan asianmukainen palkka. Yhtäkään jäsenvaltiota, aluetta tai ihmistä ei saa jättää oman onnensa nojaan. Meidän on edelleen pyrittävä laadukkaisiin työmarkkinoihin, jotta kaikki eurooppalaiset voivat elää ihmisarvoista ja tavoitteellista elämää.

Nykypäivän Eurooppa on ainutlaatuinen paikka, jossa vauraus, oikeudenmukaisuus ja kestävä tulevaisuus ovat yhtä tärkeitä tavoitteita. Euroopassa on maailman huippua oleva elintaso, maailman parhaimpiin kuuluvat työolot ja maailman tehokkaimpiin kuuluva sosiaalinen suojelu. Tästä huolimatta eurooppalaisilla on edessään monia muutoksia, kuten siirtyminen ilmastoneutraaliin talouteen, digitalisaatio ja väestörakenteen muutos. Nämä muutokset tuovat EU:n työvoimalle uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on uusi kasvustrategiamme. Sen avulla on varmistettava, että Euroopassa on edelleen maailman kehittyneimmät sosiaaliturvajärjestelmät ja että Eurooppa on vireä innovoinnin ja kilpailukykyisen yrittäjyyden keskus.

Tämänpäiväiset julkaisut perustuvat EU:n toimielinten ja johtajien marraskuussa 2017 antamaan Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilaria koskevaan julistukseen. Komissio pyytää kaikkia EU-maita sekä niiden alueita ja kumppaneita esittämään näkemyksensä siitä, miten asiassa edetään, ja suunnitelmansa pilarin tavoitteiden saavuttamiseksi. Tämä työ otetaan huomioon valmisteltaessa vuonna 2021 esitettävää toimintasuunnitelmaa, jossa otetaan huomioon kaikki näkemykset ja joka toimitetaan hyväksyttäväksi korkeimmalla poliittisella tasolla.

Komissio puolestaan esittää tänään suunnitelmiinsa kuuluvia aloitteita, joilla jo edistetään EU:n sosiaalisten oikeuksien pilarin täytäntöönpanoa. Keskeisiä toimia ovat vuonna 2020 seuraavat:

  • Työntekijöiden oikeudenmukaiset vähimmäispalkat EU:ssa
  • Sukupuolten tasa-arvoa koskeva eurooppalainen strategia ja sitovat palkkauksen avoimuutta koskevat toimenpiteet
  • Päivitetty osaamisohjelma Euroopalle
  • Päivitetty nuorisotakuu
  • Alustatalouden työtä käsittelevä huippukokous
  • Vihreä kirja ikääntymisestä
  • Vammaisstrategia
  • Väestöraportti
  • Eurooppalainen työttömyysvakuutusjärjestelmä

Näiden toimien lähtökohtana on työ, jota EU on jo tehnyt pilarista vuonna 2017 annetun julistuksen jälkeen. Toiminta pelkästään EU:n tasolla ei kuitenkaan riitä. Onnistumisen avain on kansallisten, alue- ja paikallisviranomaisten sekä kaikilla eri tasoilla vaikuttavien työmarkkinaosapuolten ja kaikkien asiaankuuluvien sidosryhmien käsissä. Kaikilla eurooppalaisilla pitäisi olla samat mahdollisuudet menestyä – meidän on säilytettävä, mukautettava ja parannettava sitä, mitä vanhempamme ja isovanhempamme ovat rakentaneet.

Oikeudenmukaisia vähimmäispalkkoja koskeva kuuleminen

Työllisten määrä EU:ssa on ennätyksellisen suuri. Monilla työssäkäyvillä on kuitenkin edelleen vaikeuksia turvata toimeentulonsa. Puheenjohtaja von der Leyen on ilmoittanut toiveekseen, että jokainen unionin työntekijä saisi oikeudenmukaista vähimmäispalkkaa, jonka turvin hänen pitäisi voida elää ihmisarvoista elämää riippumatta siitä, missä hän työskentelee.

Komissio käynnistää tänään työmarkkinaosapuolten – yritysten ja ammattiliittojen – kuulemisen ensimmäisen vaiheen. Aiheena ovat työntekijöiden oikeudenmukaiset vähimmäispalkat EU:ssa. Komissio haluaa tietää, ovatko työmarkkinaosapuolet sitä mieltä, että EU:n toimet ovat tarpeen, ja haluavatko ne siinä tapauksessa neuvotella niistä keskenään.

Yhtä yleispätevää vähimmäispalkkaa ei tule olemaan. Kaikissa mahdollisissa ehdotuksissa otetaan huomioon kansalliset perinteet, olivatpa ne sitten työehtosopimuksia tai oikeudellisia säännöksiä. Joissakin maissa on jo käytössä erinomaiset järjestelmät. Komissio haluaa varmistaa, että kaikki järjestelmät ovat riittäviä ja tarpeeksi kattavia, että työmarkkinaosapuolia kuullaan perusteellisesti ja että käytössä on asianmukainen päivitysmekanismi.

Tausta

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus on Euroopan sosiaalisen markkinatalouden perusta, ja sillä on keskeinen asema unionissa. Siihen pohjautuu ajatus, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja vauraus ovat kulmakiviä rakennettaessa sellaista selviytymiskykyistä yhteiskuntaa, jossa hyvinvointi on maailman huipputasoa.

Nyt on muutoksen aika. Ilmastonmuutoksen ja ympäristön pilaantumisen vuoksi meidän on mukautettava talouttamme, teollisuuttamme, liikkumistamme ja työskentelyämme, ostoksiamme ja syömistämme. Pelkästään tekoälyn ja robotiikan odotetaan luovan lähes 60 miljoonaa uutta työpaikkaa maailmanlaajuisesti seuraavien viiden vuoden aikana, mutta samalla monet työpaikat muuttuvat tai jopa katoavat. Euroopan väestörakenne on muuttumassa. Elämme nykyään pidempään ja terveempinä lääketieteen ja kansanterveyden kehityksen ansiosta.

Nämä muutokset, mahdollisuudet ja haasteet vaikuttavat kaikkiin maihin ja kaikkiin eurooppalaisiin. On järkevää kohdata ne yhdessä ja käydä suoraan käsiksi muutoksiin. Euroopan sosiaalisten oikeuksien pilari on EU:n vastaus pyrittäessä täyttämään nämä perustavoitteet. Pilarissa esitetään 20 periaatetta ja oikeutta, jotka ovat olennaisia oikeudenmukaisten ja toimivien työmarkkinoiden ja hyvinvointijärjestelmien varmistamiseksi 2000-luvun Euroopassa.

Lisätietoja

Kysymyksiä ja vastauksia: vahva sosiaalinen Eurooppa oikeudenmukaisten siirtymien toteuttamiseksi

Tiedote: vahva sosiaalinen Eurooppa oikeudenmukaisten siirtymien toteuttamiseksi

Tiedonanto: vahva sosiaalinen Eurooppa oikeudenmukaisten siirtymien toteuttamiseksi

Työmarkkinaosapuolen kuulemisen ensimmäinen vaihe aiheena työntekijöiden oikeudenmukaiset vähimmäispalkat EU:ssa

Verkkosivusto sidosryhmäpalautteen saamiseksi pilarin täytäntöönpanosta

Poliisi etsii Kuopiossa kateissa olevaa miestä

NordenBladet — Poliisi etsii Kuopiolaisesta hoitolaitoksesta kateissa olevaa 60 -vuotiasta miestä. Kuvassa olevasta miehestä on viimeiset havainnot tältä aamulta noin klo 9:00 aikaan.Kateissa oleva mies on vartalotyypiltään normaali, pituudeltaan 170 – 180 senttiä, hänellä on harmaat hiukset, silmälasit ja yllään sinertävä toppatakki sekä tummat housut.Kaikki havainnot miehestä tulee ilmoittaa välittömästi hätäkeskukseen numeroon 112.
Kuopiossa_kateissa_oleva_mies_13.1.2020png, 122,2 kB

Lähde: Poliisi.fi

Rattijuopumus ja ulosajo Kouvolan seudulla

NordenBladet — Kouvolassa 12.1.2020 paikkakuntalainen 64-vuotias mies kuljetti pakettiautoa juopuneena Kuusaantiellä noin kello 15.00. Poliisipartio päätti pysäyttää pakettiauton ja tarkastaa kuljettajan ajokunnon. Pakettiauton kuljettaja puhalsi alkometriin 0.90mg/l ja hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti jäi poliisin haltuun.
Iitissä VT12 13.1.2020 noin kello 01.00 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisipartio päätti pysäyttää pakettiauton tarkastusta varten. Poliisipartion huomattuaan pakettiauton kuljettaja kiihdytti voimakkaasti ja pakeni partiota. Mies ajoi mm Kymiringin rampeilla ja ajon aikana törmäsi liikennemerkkiin kaataen sen, miehen epäillään käyttäneen huomattavaa ylinopeutta 100km/h alueella. Lyhyen takaa-ajon jälkeen mies jalkautui ja partio juoksi epäillyn kiinni maasto-olosuhteissa. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Lähde: Poliisi.fi

Heidi Nuoritalo Hämeen poliisilaitoksen apulaispoliisipäälliköksi

NordenBladet —

13.01.2020 klo 16.09Häme
Hämeen poliisilaitoksen hallinto- ja esikuntapalvelut -linjan apulaispoliisipäälliköksi on nimitetty oikeustieteen kandidaatti, EMBA, varatuomari Heidi Nuoritalo. Nuoritalo siirtyy Hämeeseen Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen poliisilakimiehen tehtävästä. Hän aloittaa apulaispoliisipäällikkönä 1.2.2020. Apulaispoliisipäällikön virka on määräaikainen ja päättyy 31.5.2020. Tehtävään oli kaikkiaan 16 hakijaa.
Kuva: eOppiva
Heidi Nuoritalojpg, 295,3 kB

Lähde: Poliisi.fi

Angry Birds -puiston törkeän vahingon tapahtuma-aika on tarkentunut

NordenBladet —

13.01.2020 klo 15.17Länsi-Uusimaa
Länsi-Uudenmaan poliisilaitos pyysi perjantaina 10.1. havaintoja Oittaan Angry Birds -puiston törkeään vahingontekoon liittyen. Vahingonteon ajankohdaksi on saatujen vihjeiden perusteella varmistunut 1.1. klo 17 – 2.1. klo 10.15 välinen aika.
Poliisi kiittää tähän asti saaduista hyvistä havainnoista, mutta pyytää edelleen ilmoittamaan aiheeseen liittyvistä havainnoista sähköpostitse vihjeet.espoo@poliisi.fi tai vihjepuhelimeen 0295 413 031.

Lähde: Poliisi.fi

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen Kajaanissa.

NordenBladet — 20- vuotias nuori kajaanilaisnainen menetti kuljettamansa henkilöauton hallinnan Kajaanin Sokajärventiellä, sillä seurauksella että auto ajautui liikenteenjakajaan ja törmäsi valopylvääseen. Yksin autossa ollut kuljettaja ei loukkaantunut törmäyksessä. Valopylväs sekä auto vaurioituivat. Alkoholilla ei ollut osuutta maanantaina ennen kahdeksaa sattuneeseen ulosajoon.

Lähde: Poliisi.fi

KALAJOELLA HENKIRIKOKSEEN EPÄILLYT VANGITTIIN MURHASTA

NordenBladet — Oulun käräjäoikeus vangitsi tänään 13.1.2020 kalajokiset 35- vuotiaan miehen ja 34- vuotiaan naisen todennäköisin syin epäiltynä murhasta. Syytteennoston määräpäiväksi käräjäoikeus määräsi 16.4.2020.
Vangitsemisvaatimuksen mukaan epäillyt olivat surmanneet yksissä tuumin pe 10.1.2020 illalla 62- vuotiaan naisen teräaseella. Uhri kuoli tapahtumapaikalla (kotonaan) saamiinsa vammoihin.
Uhri oli liikuntarajoitteinen ja lähes kyvytön puolustamaan itseään. Vangitsemisvaatimuksessa rikos on perusteltu murhaksi mm. teon raakuuden ja em. uhrin henkilökohtaisten olosuhteiden johdosta.
Tekijöiden epäillään olleen alkoholin ja mahdollisesti lääkkeiden/huumeiden vaikutuksen alaisia.
Poliisi ei tutkinnan tässä vaiheessa paljasta, mitä epäillyt ovat itse rikosepäilystä kertoneet. Teon motiivia selvitetään.
Poliisi ei tiedota asiasta enempää.
Tutkinnanjohtaja
Rikosylikomisario Ilkka Piispanen
Ylivieskassa 13.1.2020

Lähde: Poliisi.fi

Vantaan rikosilmoitusten vastaanotto löytyy jatkossa Helsinki-Vantaan lentoasemalta osoitteesta Rahtitie 1

NordenBladet —

13.01.2020 klo 13.41Itä-Uusimaa
Vantaan Tikkurilassa sijaitseva poliisin rikosilmoitusten vastaanotto löytyy jatkossa Helsinki-Vantaan lentoaseman kupeesta osoitteesta Rahtitie 1. Toimipiste on lyhyen kävelymatkan päässä Terminaali 1:stä, eli paikan päälle pääsee julkisilla liikennevälineillä – lähijunilla ja paikallisliikenteen linja-autoilla. Rahtitiellä on myös yksittäisiä parkkipaikkoja autolla paikan päälle saapuville.Asiakkaiden kannattaa ottaa huomioon, että rikosilmoitusten vastaanotto on eri rakennuksessa kuin pikapassien toimipiste, joka sijaitsee taasen osoitteessa Lentäjäntie 1 B.Rikosilmoitusten vastaanotto on sijainnut Vantaan osalta tähän saakka Kielotiellä Tikkurilassa. Kielotiellä sijaitsevat poliisin toiminnot ja henkilöstö siirtyvät kuitenkin portaittain väistötiloihin Helsinki-Vantaan lentoaseman kupeeseen sisäilmaongelmien takia.– Kielotie 21:ssä tehdään tällä hetkellä ainoastaan asetarkastuksia ja nekin siirtyvät kevään aikana Rahtitien toimipisteeseen eli Helsinki-Vantaan lentoaseman läheisyyteen, kertoo rikosylikomisario Petri Eronen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.Vantaalaisten lupapalvelut sijaitsevat edelleen Tikkurilassa kauppakeskus Dixin rakennuksessa osoitteessa Ratatie 11 C. Pikapasseja taas voi hakea edelleen entiseen tapaan lentoasemalla osoitteessa Lentäjäntie 1 B (4. krs). Rikosilmoituksen kirjaamisen tai passin hakemisen osalta kätevintä on tehdä ne netin kautta osoitteessa www.poliisi.fi.– Paitsi että rikosilmoitus on kätevintä tehdä netissä, voi rikosilmoituksen tehdä muissakin toimipisteissä kuin oman kunnan toimipisteessä. Kannattaa katsoa kartalta mikä toimipiste on mahdollisesti itseä lähimpänä, Eronen muistuttaa.Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella on 15 kuntaa. Itä-Uudellamaalla rikosilmoitusten vastaanotto löytyy yhteensä kuudelta paikkakunnalta: Vantaalta, Hyvinkäältä, Järvenpäästä, Loviisasta Nurmijärveltä ja Porvoosta. Poliisiasemien tarkemmat yhteystiedot löytyvät nettisivulta www.poliisi.fi.

Lähde: Poliisi.fi