NordenBladet – Kun koronapandemia viime vuonna alkoi, olin jopa iloinen siitä, ettei lapsia tarvitse niin paljon kuljetella edestakaisin ja että aamuisin voi nukkua vähän kauemmin. Tuntui siltä, että läksytkin tulivat tehdyiksi nopeammin ja aika tuli käytetyksi hyödyllisemmin.
Nyt minusta kuitenkin tuntuu, että rajoitukset ovat saavuttaneet omat rajansa. En ole pedagogi enkä rakasta lapsia niin valtavasti. Viimeksi mainittua ei kannata tietenkään ottaa kirjaimellisesti – luonnollisesti rakastan omia lapsiani (aivan valtavasti!), mutta 24 tuntia kahden teini-ikäisen lapsen kanssa oleminen, ja vieläpä vuoden ajan, vaikuttaa raunioittavasti… kaikkiin osapuoliin.
Vanhempi tytär (14-v.) on kotiopetuksessa ja sinänsä hän on siihen tyytyväinen ja pikemminkin hän jopa pitää siitä. Läksyjä annetaan kuitenkin yhä enemmän ja voi tuntea, että itsenäisesti hän ei ymmärrä esimerkiksi kemiaa. Lisäksi voi tuntea, että lapsella on ”kommunikointikriisi”. Sosiaalinen kanssakäyminen, jota koulussa käymiseen liittyy, puuttuu, ja se vaikuttaa teini-ikäiseen lapseen voimakkaasti. On tunnettavissa myös, miten lapsi menettää ”koulun hengen”. Alkuun kaikki vaikutti kivalta – päivät olivat mukavan pitkiä, ehti tehdä paljon ja vapaa-aika, joka muuten kului opiskeluun, jäi hänellä harrastuksille. Ensi kertaa elämässä hänellä jäi aikaa TV:n katseluun…mutta kun antaa pahalle sormen, se vie koko käden! Aluksi yksi elokuva, sitten toinen, sitten jo tuntikaupalla TV-sarjoja jne… Nyt on niin, että Netflixiä katsotaan jopa autossa matkalla treeneihin tai musiikkikouluun. Toisin sanoen, siitä hetkestä alkaen, jolloin kuri ja järjestys katosivat, katosi minun mielestäni myös palanen kunnianhimoa. En todellakaan tiedä, miten voisin tätä kuviota muuttaa… ajattelen sitä viime aikoina joka ainoana päivänä. En silti halua jättää kielteistä vaikutelmaa, sillä yleisesti ottaen hän on toimissaan erittäin reipas ja toimii jopa minun ”hänelle asettamassa kunnianhimoisuuden taulukossa” menestyksekkäämmin kuin valtaosa lapsista pystyisi.
Vielä vaikeampaa on nuoremman tyttären kanssa (12-v.). Hän on autisti ja hänen osaltaan tilanteen tekee vielä hankalammaksi se, että hän ei puhu kaikesta. Jo koululoma oli hänelle pitkä, hän alkoi puhua, että hänellä ei ole ystäviä. Hän muuttui hyvin hermostuneeksi, vuosia sitten loppuneet kiukuttelut palasivat. Ilman lääkettä (Rispolept) ei selvinnyt enää päivästäkään, ja sekään ei riittänyt, lääkeannoksia piti suurentaa. Se kausi, jona hänenkin koulunsa oli kotiopetuksessa, oli aivan kamala. Hän kieltäytyi läksyjen tekemisestä ja vaikka yritin lukea ja täyttää tehtävävihkoja hänen kanssaan, se oli turhaa. Minusta tuntuu, että tämä ja viime vuosi ovat jääneet hänen kehityksessään ikään kuin väliin. Se huolestuttaa kovin ja se on hyvin harmillista.
Kummankin lapsen osalta tilanteeseen vaikuttaa myös murrosikä. Muistan kyllä oman teini-ikäaikani, muistan sen hyvin… vihasin kaikkea ja kaikkia, tunsin, että kukaan ei ymmärrä minua, luotin sokeasti pariin ystävään, tuhlasin turhaan aikaa ja kulutin tähtisadetikkuna sekä omia että muiden hermoja. Mutta sehän on jo menneisyyttä, eikö niin… no, hieno juttu, ala sitten käydä kaikkea samaa draamarallia läpi omien lasten kanssa uudelleen. En mitenkään haluaisi… hahhaa 😀 Minä sain käydä kotoa poissa (pari kertaa jopa karkasin kotoa), mutta korona-ajan lasten täytyy istua kokona. Se, että erilaiset harrastustoiminnat, kulttuuritilaisuudet jne. ovat niin rajoitettuja ja että ihmiset on suljettu normaalin elämän ulkopuolelle, se häiritsee koko maailmaa.
En kuitenkaan halua olla se, joka valittaa tyhjästä, eikä etsi tai tarjoa ratkaisua.
Mitä voimme itse tehdä, että tämä koronatilanne päättyisi?
– Huolehdimme puhtaudesta (desinfioimme kädet). Lue lisäksi: PISARAINFEKTIOT leviävät pääasiassa käsien kautta – huolellinen käsien pesu pitää tartunnat loitolla! + OPETUS siitä, miten kädet pestään oikein
– Käytämme kasvomaskia
– Vahvistamme terveyttä (syömme terveellisesti, yritämme olla positiivisia, kävelemme raikkaassa ilmassa, vietämme aikaa luonnossa). Tämä neuvo tekee ihmeitä! Olen sen ansiosta päässyt viimeisten n. puolentoista vuoden aikana eroon monesta kymmenestä kilosta!
– Menemme rokotettaviksi
– Emme mene itse sairaana kaupunkiin, töihin, kauppaan, emmekä lähetä oireilevia lapsia kouluun tai harrastuksiin
– Rukoilemme, täytämme itsemme uskolla, toivolla ja rakkaudella… Ilman Kaikkivaltiaan tahtoa ja päätöstä ei lehtikään putoa puusta! Se on voima ja viisaus, joka kannattaa aina pitää mielessä!
Nyt pari sanaa maanantaisesta naistenpäivästäkin… Se on minulle sellainen puoli-juhlapäivä. Tavallaan vietän sitä, tavallaan en. Minusta naiset tarvitsevat huomiota joka päivä, samoin miehet. Yritän elää niin, et jokainen päivä on ainoa ja ainutlaatuinen… mutta no, aivan niinhän jokainen päivä ei voi olla. Jokainen päivä ei voi olla juhlapäivä, sillä silloin ei enää olisi juhlapäiviä. Ikuinen ”juhla” ei tuo onnea. Tarvitaan, että jokin päivä on erikoisempi kuin toinen, niin on mitä odottaa. Mutta naistenpäivästä… Teen itse yksinkertaisesti ihmeen hyviä kakkuja (parhaiten minulta onnistuvat kermakuoriset mantelia sisältävät keksikakut), mutta jostain syystä juuri naistenpäivänä syömme aina kaupan kakkuja. Jossakin mielessä on kiinnostavaa kokeilla kaupan konditoriantuotteita, sillä oikeastaan ajan mittaa on kaupoissa tarjottavien kakkujen laatu parantunut paljon. Vertailen tämän päivän postituksessa kahta makupalaa – Eesti Pagar -liikkeen rahkakakkua (12 siivua) ja Selver-kaupan keittiön käsityönä valmistettuja ”mansikka-kiivi -rahkakoreja”. Pitemmittä puheitta… voittaja on Selverin keittiö! Vaikka Eesti Pagar onkin yleensä hyvälaatuinen, kakku oli jäätynyt (epäilen, että pakastettu ja sitten sulatettu), suhteellisen mauton ja mitäänsanomaton. Viiden pisteen skaalalla arvosanaksi kaksi. ”Koreille” antaisin arvosanaksi neljä, joka on kaupan tuotannolle hyvä arvosana.
Meidän naistenpäivämme ruokagallerian näet ohessa! Kahden ostetun jälkiruoan, tuoreiden kreikkalaisten mansikoiden ja mandariinien lisäksi tein lounaaksi ja illaksi perunasalaattia, grillimakkaroita, tuoresalaatin ja kanakotletteja Tartu Mill -firman 100 % kokojyväpastan ”Fusilli”-makaronien kera. Pöydän koristeeksi sain sitten seitsemän ihanaa punaista ruusua! 🙂
Halauksia!
Lue myös minun aiemmat blogipostitukseni (kaikki postitukset voi lukea neljällä kielellä – viroksi, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi!)
