Helena-Reet: Tartossa kansallismuseossa ja sisaren syntymäpäivillä + Ystävänpäivä!

Helena-Reet: Tartossa kansallismuseossa ja sisaren syntymäpäivillä + Ystävänpäivä!

NordenBladet – Viikko vilahti vauhdilla. Tunnussanoina kotoiset toimet, keramiikka, lastenkirjan Hänen Ylhäisyytensä Hiiri Ensimmäisen kirjoittaminen ja kuvittaminen sekä päivittäinen artikkelien kirjoittaminen ja yhteystyöverkoston kehittäminen sivustoille NordenBladet + OHMYGOSSIP.

Perjantaina vein ensimmäisen erän töitä (keramiikkaa) Viron kansallismuseoon ERM:iin, jossa minulla tulee tytärteni Estella Elishevan ja Ivanka Shoshanan kanssa näyttely ”Meidän kodin noitakeittiö”. Sitä varten on päivittäin käynnissä valmistelutyö. Suunnitelma on saada näyttelyyn mennessä valmiiksi myös kirja Hänen Ylhäisyytensä Hiiri Ensimmäinen. Haasteellisuutta lisää se, että aion kuvittaa koko kirjan itse ja tehdä sen hieman toisin kuin mitä tavallisesti tehdään. Maalaan nimittäin akryylimaalaukset, jotka sitten siirrän tietokoneelle. Näin valmistuvat sekä kirja että joukko alkuperäisiä maalauksia. Taidenäyttelyn olen suunnitellut neljäosaiseksi – keramiikka, maalaukset, Elisheva & Shoshanan käsityökosmetiikka ja rohdoskasvit.

Ensimmäisen kerran elämässäni menin kansallismuseoon takaa lastausalueelta, oikeammin rakennuksen sivulta. Tunsin itseni samalla kertaa sekä tärkeäksi että pikkuriikkiseksi. Suuret ovet, joista rekalla voi kuljettaa tavaraa sisään, ja sitten minä maastoautollani, jossa oli muutamia laatikoita käsitöitä. Oikeastaan se on erittäin hyvä vertailu – käsityö onkin erikoislaatuista, sen valmistuminen kestää kauan ja sitä ei ole joukkomittaisesti. Lähes puolet esille tulevista keramiikkatöistä kuljetimme Viron kansallismuseon varastoon. Meillä oli paikan päällä myös pieni kokous, jossa pohdimme salin suunnitelmaa – hahmottelin taululle nykyiset ajatukseni (niitä tulee vielä hioa ja ne pitää lähettää ERM:in ensi tilassa, jotta museon tiimi voisi alkaa rakentaa näyttelyn ”raameja” (seiniä, laskettua kattoa, hyllyjä jne.).

ERM:istä menimme Tartossa asuvan pikkusiskoni Hanna-Liisan luokse. Vietimme illalla hänen synttäreitään – söimme, joimme, keskustelimme maasta, ilmasta, näyttelystä, kiinteistöistä, tulevaisuudensuunnitelmista… Ivanka piirsi koko illan ja kävi ammeessa. Nukkumaan menimme yllättäen jo yhdentoista aikaan… Päätimme illan kamomillateellä ja elokuvalla Legally Blonde (Blondin kosto), jota katsellessa uni yksinkertaisesti voitti katsojat. Hahhaa

(Blogi jatkuu kuvagallerian jälkeen)






Viikkoon mahtui, kuten aina, myös paljon paistamista ja leipomista, mutta kaikkea ei yksinkertaisesti ehdi kuvata. Lisään tähän kahden päivän lounaiden kuvat.

Lounasesimerkki nro 1
Uuniliha (Rakveren grillilihaa mustikkamarinadissa) ranskanperunoiden tai kvinoan kera. Oheen tuore salaatti hapankerman kera, raastettua punajuurta ja/tai maissintähkiä.

Lounasesimerkki nro 2 (ystävänpäivänä)
Tein uunissa Bimarin paistettuja ja pikapakastettuja perunaohukaisia ja Vicin paneroituja kalapuikkoja, jotka tarjoilin sipulin ja hapankerman kera. Jälkiruoaksi vadelma-rahkaleivos vaniljakastikkeen, manteleiden ja koristelun kera.

Kaunista ystävänpäivän jatkoa, rakkaat ystävät ja blogin lukijat! ❤
Halauksia!





Lue myös minun aiemmat blogipostitukseni (kaikki postitukset voi lukea neljällä kielellä – viroksi, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi!)



Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory