Helena-Reet: Joulu + LISÄTTY suuri kuvagalleria!

Helena-Reet: Joulu + LISÄTTY suuri kuvagalleria!

NordenBladet – Joulukuu on ollut satumaisen luminen ja kaunis. Kaikki kaupat ovat niin kauniita ja säteileviä! Minulla ei ole tapana tuoda kuusta sisälle (säälin puita), mutta koristelen talvisin puutarhan puita värillisillä lintujen ruokintapalloilla. Joka huolehtii talvella linnuista, sillä on keväällä ja kesällä lintuja puutarhassa apureina!

Ivanka Shoshana tekee niin kaunista keramiikkaa ja ei ole mitään niin sydäntä lämmittävää, kuin itse valmistettu lahja! Olen aina pitänyt hänen tyylistään ja vapaalla kädellä luomistaan saviastioista. Hän keksii aina uusia ja kiehtovia esineitä – viimeisin hitti ovat astiat, joiden kantta koristaa iso lumiukko tai jokin muu kiva hänen luomansa hahmo. Superhyvä idea! Tänä vuonna hän on tehnyt seitsemän sellaista erikoislaatuista astiaa, monet niistä erityisesti saajalle omistettuina. Hänen tekemistään lumiukkonupillisista astioista tuli niin suosittuja, että keramiikkapiirissä niitä alettiin joukkomittaisesti kopioida. How cool is that? 🙂

(blogi jatkuu kuvagallerian jälkeen)







Lahjapusseihin sujautimme erilaista Ivankan tekemää ja ostettua savesta valmistettua käsityökeramiikkaa (astioita, vateja, kulhoja, kukkavaaseja, saippuanalustoja), Virossa luomamme perhebrändin Elisheva & Shoshanan hoitotuotteita (kylpysuolaa, käsityösaippuoita, hiustenhoitotuotteita, päänhoitosuihkeita), erilaisia pelejä ja makeita herkkuja. Estellalle ostimme kasvojen ja hiustenhoitotuotteita ja Ivankalle ‘The Loud House’ -sarjakuva- ja värityskirjat. Pidän hyvin paljon erilaisista seurapeleistä (ilmeisesti enemmän kuin lapset, hahhaa). Löysin kaupasta sellaisen pelin kuin ‘Noidankattila’, jonka päällä lukee: Taikasauvaa heilauttaen, loitsusanoja lausuen NÄYTTELE, TEESKENTELE, ESITTELE! Minusta se vaikutti päältä katsoen kiehtovalta, mitä siitä, että ikäsuositus oli alkaen 5+. Odotan jo kiinnostuneena, milloin pelaamme sitä. Kissalle ostin uuden kynsienteroituspuun ja sekä omille että Allanin vanhemmille tein lisäksi upeat kakut.
Jostain syystä meillä on lahjojen antamisen suhteen sellainen juttu, että alan ostaa niitä jo syys-lokakuussa ja sitten yleensä käy niin, etten pysty pitämään niitä omana tietonani ja annan ne ennen joulua. Oikeastaan olenkin sitä mieltä, että lahjoja tulee antaa silloin, kun sydän sanoo tai niille on suoranainen tarve.

Jouluna olimme Allanin vanhempien luona keskustassa ja nautimme hyvästä seurasta ja maukkaista kotiruoista.

Tämä tällä kertaa! Kaunista vuodenvaihdetta! 🌲❄

(Alas kelaamalla löydät runsaasti kuvia meidän joulumenustamme ja antamistamme lahjoista)









Lue myös minun aiemmat blogipostitukseni (kaikki postitukset voi lukea neljällä kielellä – viroksi, suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi!)

Lue myös muita uusimpiä blogipostituksiani:
Helena-Reet: Tämän päivän blogissa – Ihana elämä maalla, operetti ”Iloinen leski” Viron kansallisoopperassa, Paintball, Kahdet synttärit ja Piparkakkukausi!
Helena-Reet: Tartossa V SPA:ssa ja Vorbusella, Comedy Estonian ”Sügistuur” ja paljon muuta kiinnostavaa!
Helena-Reet: PERUSTEELLINEN katsaus viikostani ja OI, MITEN HIENOA ON, MIEHET, ETTÄ TE OLETTE OLEMASSA!
Helena-Reet: Operetti ”Luxemburgin kreivi”, Timmerien keskusteluilta Tallinnassa Vatican-klubissa ja sunnuntainen isänpäivä
Helena-Reet: Lahjojen valmistamisesta, kauneustuotteiden tilaamisesta ja lastenhuoneen remontista! SANOTTU – TEHTY! + SUURI KUVAGALLERIA!
Helena-Reet: Viikonlopusta Pärnussa (Viiking SPA hotelli, ravintolat Steffani ja Kolhethi) ja lasten koululomasta…
Helena-Reet: Se tunne, että haaveilet jostain poikkeuksellisesta ja todellisuus onkin VIELÄKIN PAREMPI! + Netflixin sarjat Squid Game, Alice in Borderland jne.
Helena-Reet: Viru Hotellin varieteessa revyyteatterin Starlight Cabaret kabareeillasta ”Creme de la Creme” nauttimassa + SUURI KUVAGALLERIA & VIDEO!
Helena-Reet: Kaksi viime viikkoa olemme puuhanneet aktiivisesti kodin parissa tai oikeammin sanottuna kotien parissa + MUUTA JUTTUA!
Helena-Reet: Näyttelyn ”Meidän kodin noitakeittiö” purkaminen Viron kansallismuseossa ja kävijöiden välillä E&S-TUOTTEIDEN ARVONTA!
Helena-Reet: 22. päivä – SE VASTA ON HIENO päivä joka kuukautena!
Helena-Reet: Lasten rokottaminen, käynti televisiotornissa, ravintolassa Piritalla, Kuusalussa Jõekäärun maatilalla taimenia kalastamassa yms. kiinnostavaa!
Helena-Reet: Mitä se oli, mitä minulle tapahtui?
Helena-Reet: Meidän elämämme maalla eli Kardashianit virolaiseen tapaan… tai mitä tahansa + Resepti: Aasialaisperäiset mausteiset naudansuikaleet terävässä kastikkeessa
Helena-Reet: 4 syntymäpäivää (SUURI KUVAGALLERIA!)
Helena-Reet: Kolmas punkkirokote ja suunnitelmat tälle päivälle
Helena-Reet: Tartossa kansallismuseossa käynti, miehet parturoivat itsensä kaljuiksi + tunnustus: Kyllä, minulla on uusi mies!

Kuvat: NordenBladet / Helena-Reet Ennet


Mainos:




High quality & nature friendly luxury cosmetics from Scandinavia - ElishevaShoshana.com

Copyright © NordenBladet 2008-2022 All Rights Reserved.
Skandinaavisia / Pohjoismaisia uutisia ja tietoa suomeksi.
Scandinavian / Nordic news and info in Finnish.
Nordic News Service & Link Directory